Olen ehkä lukenut liikaa
Olen lukenut koronan tuoman eristäytymisen aikana paljon. Niinkuin ihan simona. Vaikka lukeminen on edelleen antanut todella paljon, niin jostain syystä kirjojen vauhdilla läpikäymisessä on kuitenkin jotain häpeällistä ja mietin, että miksi näin on. Mietin myös, että olenko ehkä lukenut liikaa.
Kun tämä poikkeuksellinen aika alkoi, niin pohdin miten eristäytyminen vaikuttaa ihmisten lukemiseen. Reaktioita on ilmeisesti ollut monenlaisia. Jotkut löytävät nyt aikaa lukemiselle ja jotkut taas eivät jaksa keskittyä siihen lainkaan.
Tiesin jo etukäteen, että oma lukemiseni tulee lisääntymään, mutta yllätyin silti miten kirjat ottivat entistäkin suuremman roolin arjessa. Vielä enemmän yllätyin, että koin jossain vaiheessa aivan tietynlaista häpeää lukemisestani.
Jokin aika sitten Henriika Tulivirta asetti tavoitteekseen lukea 365 kirjaa vuoden aikana ja sai tämän vuoksi osakseen myös ikäviä viestejä. Jos lukee paljon ja nopeasti, niin jotainhan siinä on oltava epäilyttävää ihmisten mielissä. Ehkä silloin ei nauti lukemisesta oikeasti tai lukee "huonosti"?
Asetan itselleni joka vuosi Goodreadsiin lukutavoitteen ja olen jo nyt syyskuun alussa saavuttanut tavoitteeni koko vuodelle. Tätä ovat vauhdittaneet niin Botnia-raatilaisena toimiminen kuin äänikirjojen lisääntynyt käyttö ja nyt voin sanoa lukeutuvani varmasti siihen himolukijoiden joukkoon.
Lukeminen ei ole suorittamista jonka avulla muuttuu automaattisesti paremmaksi ihmiseksi, mutta totta hemmetissä se voi olla myös työkalu itsensä kehittämiseen. Lukemisen tavoite voi olla itsensä kehittäminen, mutta kirjojen kuluttaminen ihan vain viihteenä on täysin ok tapa nauttia lukemisesta myös. Pyrin itse löytämään jonkinlaisen tasapainon näiden tapojen välillä.
Etenkin silloin kun puhutaan itsensä kehittämisestä, niin puhutaan samalla asioista joille annetaan hyvin erilaisia ideologisiakin painoarvoja. Silloin se häpeä tulee mukaan ajatuksiin. Tavoitteellisesta lukemisesta puhuminen on kuin rahasta puhumista. Se on ok yleisellä tasolla mut henkilökohtaisesta taloudesta puhumisessa on jotain vähän likaista.
Joskus huomaan käyttäväni aivan liikaa aikaa Netflixin äärellä tai puolivahingossa karsin tuntejakin yöunista kännykällä selailun vuoksi. Nyt olen huomannut käyttäväni kirjoja samalla tavalla.
Netflixin sijasta saatan ottaa kupin kahvia ja lässähtää lukutuoliin kirjan kanssa ja viipyä siinä vaikka kuinka pitkään. Kun perinteinen lukeminen alkaa kyllästyttämään, niin vaihdan äänikirjaan ja sitten taas toisinpäin. Syntyy samanlainen aikaa syövä kehä kuin Netflixin kanssa ja vaikka lukeminen mielletään helposti "hyväksi" toiminnaksi, niin pian sitä huomaa minkä vain toisteisen toiminnan pikkuhiljaa syövän jotain aivoissa.
Vireystila laskee nopeasti ja sanat vilisevät mielessä. Lukemiseen on ehkä jopa helpompi uppoutua entistä syvemmällä intensiteetillä, mutta jokin osa itsestä tietää, että sitä uppoutuu johonkin sameaan aivan liikaa. "Lukeminen kannattaa aina" on donnerismi, jonka alkaa kymmenien tuhansien sivujen jälkeen kyseenalaistamaan kun huomaa, että ne iltalenkit ja kokkailut ovat jääneet harvinaisiksi tapahtumiksi.
Tähän kohtaan tekstiä tulisi asettaa jonkinlainen päätelmä. Kertoa mitä olen oppinut virheistäni ja miten aion toimia paremmin tulevaisuudessa, ehkä puhua jotain tasapainosta ja lukemisen eduista. Sen sijaan aion juoda kupin kahvia aivan liian myöhään ja ladata puhelimelle oikein pitkän ja viihdyttävän Dean Koontzin äänikirjan vastapainoksi raskaammalle paperikirjalle ja uppoutua lukutuoliini. Käytän vaikka nyt tätä eristäytymistä tekosyynä.
*mainoslinkki