Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa - Trevor Noah
Laiton lapsi on kirja, joka pääsi yllättämään. Etelä-Afrikan Apartheid-järjestelmän purkaminen kuuluu tapahtumiin, jotka voin itse vielä muistaa ja vaikka olen tietoinen edelleen jatkuvasta rasismista alueella, niin omista lähtökohdista aihe muuttuu todellisemmaksi vasta yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta.
Trevor Noah on tuttu erityisesti The Daily Showsta, jonka juontajaksi tämä siirtyi Jon Stewartin jälkeen vuonna 2015. Uutisia käsittelevä komediaohjelma on hämärtänyt uutisten ja komedian rajaa ja on noussut monelle ihmiselle tärkeäksi uutislähteeksi virallisten uutiskanavien ohella. Vaikka ohjelma on halunnut korostaa ettei se tee journalismia, niin Noah on tällä hetkellä myös poliittinen vaikuttaja.
Koomikon uran sijaan Noah kertoo kirjassaan nuoruudestaan Etelä-Afrikassa, jossa tämä syntyi valkoisen isä ja mustan äidin laittomasta liitosta. Vuoden 1927 moraalittomuuslaki nimittäin sanoo, että "Eurooppalaisten ja alkuasukkaiden välisen ulkopuolisen sukupuolisen kanssakäymisen ja muiden senkaltaisten tekojen ehkäisemiseksi" eri rotuisten välinen seksi oli laitonta.
Isäänsä tämä pääsi tapaamaan Johannesburgiin vain kun äiti esitti tämän kotiapulaista. Noah ja tämän perhe asuivat itse alueella, jossa asui vain mustia perheitä. Noah kertoo miten tilanne oli hankala mustan ja valkoisen vanhemman lapselle, koska tämä oli "värillinen ihonväriltään, mutta ei kulttuuriltaan ja ihmiset pitivät tätä "värillisenä, joka ei halunnut olla värillinen". Noah oli syrjitty periaatteessa kaikissa ryhmissä ja päätyikin viettämään paljon aikaa sisätiloissa.
"Olin niin ainutlaatuinen, että ihmiset käyttivät minua maamerkkinä neuvoessaan tietä. 'Talo Makhalima Streetillä. Kulmassa näet vaaleaihoisen pojan. Käänny siitä oikealle.'"
Trevor Noah. Kuva: Kwaku Alston |
Noah osaa kietoa Etelä-Afrikan politiikan muutokset kirjaan, niin huomaamattomasti, että tämän henkilökohtainen tarina nousee päällimmäiseksi. On kuitenkin hengästyttävää välillä lukea miten vieraalta tuntuva ja eriarvoistava kulttuuri on arkipäivää monelle.
"Tulen maasta, jossa ihmisiä on pidätetty ja heitä on syytetty noituudesta - oikeusistuimessa. en puhu nyt 1700-luvusta. Puhun viiden vuoden takaisista tapahtumista. Muistan, että erästä miestä syytettiin oikeudessa siitä, että hän oli lyönyt toista miestä salamalla."
Ehkä systemaattisesti avoimen rasistinen järjestelmä tuntuu lukijalle niin oudolta, ei koska rasismi olisi jotain täysin outoa, vaan koska sitä ei kaikissa kulttuureissa pidetä nimenomaan avoimena järjestelmänä. Noah muistelee, kuinka amerikkalaisia sarjoja katsellessaan, tämä ihmetteli miten poliisit keksivät erilaisia tekosyitä kuskeille kun nämä pysäyttävät auton. "Takavalonne ei pala" tai jotain vastaavaa. Noah kirjoittaa:
"Arvostan Etelä-Afrikassa sitä, että emme ole vielä jalostaneet järjestelmää niin pitkälle, että meillä olisi tarve valehdella.
'Tiedätkö miksi pysäytin sinut?'
'Koska sinä olet poliisi ja minä olen musta?'
'Juuri niin. Ajokortti ja rekisteriote, kiitos.'"
Myöskään Noah ei välttynyt hankaluuksilta lain kanssa. Tämä harjoitti jokapäiväistä kaupankäyntiä, jossa vaihdettiin tavaroita, lainattiin rahaa ja myytiin varastettuja tuotteita. Rekisteröimättömällä autolla ajelu lähes laittoi Noahin vankilaan ja tutustutti tämän korruptoituneeseen ja vaaralliseen oikeusjärjestelmään. Enemmän Noah kuitenkin tuolloinkin pelkäsi mitä äiti tekisi, jos jäisi tälle kiinni.
Noahin isoäiti oli ankara talouden nuorille ja läimäytys oli normaali rangaistus pahanteosta. Noahia tämä ei kuitekaan ikinä lyönyt, koska "ei osannut" lyödä valkoista lasta (lapsena Noah ei ihmetellyt edes kun isoisä vaati tämän istuvan takapenkillä autossa, koska niin valkoiset matkustavat). Noahin äiti oli kuitenkin ankara ja pahoista teoista saattoi tulla selkäsauna, niin kuin oli tapana. Noah selittää:
"He yrittävät pistää lapsensa kuriin ennen kuin järjestelmä tekee sen. 'Minun pitää tehdä tämä sinulle ennen kuin poliisit tekevät sen.' Sillä juuri sitä kaikki mustat vanhemmat ajattelevat siitä päivästä lähtien, kun lapsi on tarpeeksi vanha mennäkseen ulos kadulle, jossa lain pitkä käsivarsi odottaa häntä."
Noahin nuoruuteen on mahtunut enemmän kuin monella koko elämäänsä ja kirja kertoo tarinaa, jonka kaari johtaa aina todella väkivaltaiseen ja traagiseen päätökseen. Tarinaa lukiessa saa tunteen, että Noah itse on saanut siihen laajemman kontekstin vasta myöhemmällä iällä ja tämä tavallaan ottaa lukijan mukaan tähän itseymmärryksen hetkeen.
Noah on joutunut kamppailemaan oman identiteettinsä kanssa samaan aikaan kokonaisten kansojen kanssa Etelä-Afrikassa ja on tärkeää muistaa miten lähellä tämä historia on meitä ja mitä keinoja vallanpitäjät käyttivät. Noah nostaa esimerkiksi kielen merkityksen kirjassa vahvasti esiin.
"Kieli tuo mukanaan identiteetin ja kulttuurin, tai ainakin käsityksen siitä. Yhteinen kieli sanoo: 'Me olemme samanlaiset.' Kielimuuri sanoo: 'Me olemme erilaiset.'Apartheidin arkkitehdit ymmärsivät tämän. Osana yritystään jakaa mustat erillisiin ryhmiin he varmistivat, että meidät erotettiin toisistamme paitsi fyysisesti myös kielen avulla. Bantukouluissa lapsille opetettiin vain heidän kotikieltään. Zulu-lapset oppivat zulua. Tswana-lapset oppivat Tswanaa. Tämän takia lankesimme ansaan, jonka hallitus oli meille asettanut, ja taistelimme toisiamme vastaan siinä uskossa, että olimme erilaisia."
Laiton lapsi ilmestyi englanniksi vuonna 2016 ja on saavuttanut sen jälkeen laajasti ihmisiä erilaisista kulttuureista. Jo ymmärtämisen työkaluna pidän tätä kirjaa arvokkaana, mutta suosittelen lämpimästi lukemaan tämän erinäisten kakkaamis-demoninmanaus -anekdoottien ja Hitler -nimisen tanssijan tarinan vuoksi. Vaikka aiheet ovat usein rankkoja, niin välillä tosiaan huomaa lukevansa koomikon kirjoittamaa tarinaa.
Trevor Noah, 2020, Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa, alk. Born a Crime, Suom. Jaana Iso-Markku, Atena
*mainoslinkki