29.12.2019

Lukutaito on myös kuuntelua



Äänikirja uhkakuvana on jotain mikä toistuu tasaisin väliajoin. Ensi e-kirjasta ennustettiin kirja-alan tuhoajaa ja kun näin ei käynyt, niin nyt äänikirjasta ennustetaan lukijan tuhoajaa.

"Kirjallisuutemme tyhmistyy äänikirjojen vyöryssä", luen Hesarin otsikosta. Kirjailija Laura Lindstedt on kirjoittanut puheenvuoron, jossa esittää pointteja äänikirjojen ongelmista. Nämä pointit ovat itseasiassa hyviä ja harkiten esitetty, eikä tekstin tarkoitus ole vastustaa äänikirjoja totaalisesti. Lindstedtin kirjoitus itsessään on todella hieno vaikka muutama kohta siinä herätti minussa halun kirjoittaa puolestani muutaman sanan äänikirjoista.

Ensinnäkin äänikirja mahdollistaa kirjoista nauttimisen monelle, joilla voi olla ajoittain ongelmia painetun sanan kanssa. Itselläni on joskus päiviä kun perinteiseen kirjaan keskittyminen olisi aidosti mahdottomuus.

Painettu sana on lopulta yksi vaihe tarinoiden kerronnassa ja Lindstedt tarjoaakin useita anekdootteja ääneen lukemisen vanhoista perinteistä. Nämä esimerkit eivät kuuluu vain historiaan vaan äänikirjat ovat luonnollinen jatkumo tarinoiden välittämisessä. Olisi mielestäni väärin väittää, että painettu sana olisi jotenkin enemmän oikea tapa välittää tietoa vaikka sillä on monia hyviä puolia ja hyötynäkökulmia (myöskään kaiken kirjallisuuden ei tarvitse olla hyödyllistä). Lindstedt kirjoittaa: 
 
"Tarvitsemme ajatusta tulevaisuudesta yhtä paljon kuin tarvitsemme tulevaisuutta. Samoin tarvitsemme ajatusta kirjasta – käsin kosketettavasta, talletettavasta ja eteenpäin annettavasta – yhtä paljon kuin tarvitsemme kirjallisuutta."


Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Tarvitsemme kirjallisuutta ja tarvitsemme tarinoita. Emme vain menneen säilyttäjänä vaan nykyisyyden analysoimiseksi ja käsittelemiseksi. Perinteisellä kirjalla on paikkansa.

Lindstedt on huolissaan, että tekstin visuaaliset elementit katoavat ja kuuntelu muuttaa teosta. Tämä pohtii miten kompleksiset kerronnalliset rakenteet, liukuvat näkökulmat, moniäänisyys ja pitkät ja polveilevat virkkeet voivat välittyä kuuntelijalle. Tai entä jos tulevaisuudessa kirjailijat alkavat kirjoittaa yksinkertaisemmin kuuntelijaa varten ja kirjan koko rakenne on uhattuna?

Väitän useaan kirjaan kertojan tuovan jopa lisää nautintoa lukukokemukseen. Ilmiselviä esimerkkejä ovat mielestäni lavarunous ja tietyt tunnetut kertojaäänet lukemassa omia tekstejään. Itselleni muun muassa Stephen Kingin Musta torni -sarja oli aivan mahtava kokemus äänikirjana ja King itse suositteleekin tarinansa juuri tuossa muodossa nautittavan. Monet ammattitaitoiset lukijat pystyvät tuomaan tekstistä esiin asioita, joita ei heti ajattelisi olevan mahdollista.

Kaikki tekstit eivät toimi äänikirjana, se on selvää. Mitkä kompleksisempi teksti, sitä enemmän se vaatii lukijalta osallistumista, siis lukemista. Toki näissäkin tapauksissa se vaihtoehto on vain positiivinen asia tarjota niille, joille se lukeminen on syystä tai toisesta vaikeaa.

Mielestäni tässä on kysymys myös luottamuksesta lukijaan. Ymmärrän kirjailijan tarpeen tuoda tekstinsä lukijalle juuri tietynlaisena, mutta tulkinnalta ei pääse eroon edes painetussa sanassa. En myöskään halua nauttia kirjallisuudest mustasukkaisen kirjailijan ehdoilla, joka haluaa ohjailla jokaista ajatustani pilkun tarkuudella.

Kirjailijan ja lukijan välinen dialogi on minulle luottamusta. Haluan, että minulla oletetaan olevan sellainen lukutaito, että osaan noukkia tekstin vivahteita myös kuunnellessa. Ainakin silloin kun se on mahdollista ja väitän, että näin on aika usein.

Lindstedt kirjoittaa miten tämä itse edellyttää lukemiselta pysähdyksiä, pausseja, selaamista ja merkintöjä marginaaliin. Selaaminen onkin ainakin yleensä vaikeaa. Muuten käytän näitä kaikkia menetelmiä äänikirjoja kuunnellessani ja kaikki kokeilemani sovellukset ovat näitä toimintoja tukeneet.

Yleensä myös kuuntelen kirjoja vähän nopeutettuna, joka vastaa lukunopeuttani ja usein en muista jonkin ajan päästä olenko lukenut jonkin tietyn kirjan vai kuunnellut. Oma tulkintani on kuitenkin niin vahva molemmissa. Näin ei tietenkään välttämättä ihan kaikilla ole ja on ok, että tyylejä on moneja. Pääasia, että mahdollisimman moni pääsee sanoista esteettömästi nauttimaan.

Kuuntelu ei ole lukemista ja lukeminen ei ole kuuntelemista. En näe syytä näiden termien arvottamisessa tai vastakkainasettelussa. Lukutaito ei ole vain merkkijonojen onnistunutta seuraamista ja luotan lukijoiden taitoon säädellä lukukokemuksensa tarpeidensa mukaan, joten meille ei tarvitse kirjoittaa mitenkään tyhmemmin. Osaamme kyllä, ihan oikeasti.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti