Lähellä villiä sydäntä on Clarice Lispectorin esikoisromaani vuodelta 1943. Sitä pidetään yleisesti brasialaisen kirjallisuuden parhaimpina teoksina, jonka moderni kerrontatyyli ja nuoren naisen pään sisälle menevä tarina olivat ilmestyessään poikkeuksellisia ja hieman kohuakin aiheuttavia.
Clarice Lispector julkaisi romaanin vain 23-vuotiaana. On epäselvää minkä ikäisenä tämä varsinaisesti kirjoitti sen, mutta yleisesti arvellaan hänen olleen vähintään 20-vuotias. Kirjailijaa tuntuu muutenkin ympäröivän eräänlainen salaperäisyyden verho ja löysin tämän syntymävuodestakin useita eri vaihtoehtoja.
Lispector opiskeli lakia Rio de Janeirossa. Tämä kirjoitti toimittajan ja kolumnistin töiden lisäksi romaaneja, novellaja ja lastenkirjoja. Palkittu kirjailija asui diplomaattimiehensä kanssa myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
 |
| Clarice Lispector |
Lähellä villiä sydäntä kertoo nuoren Joanan tarinaa häilyvien fragmenttien kautta ja romaani edustaa varhaista mestaruutta introspektiivisen kirjallisuuden saralla. Kaikki kirjan tapahtumat eivät edes tapahdu juuri päähenkilön perspektiivistä, mutta yhtenäinen sävy säilyy kuin hypähdellen yhden pään sisältä toiseen.
Joana on yläluokkainen tyttö, joka on rakastunut opettajaansa. Nuorena naisena tämä avioituu Otávio nimisen miehen kanssa, mutta lopulta onnettomasti. Parin rakkaudeton liitto johtaa kolmiodraamaan, jossa on osallisena Otávion entinen kihlattu Lídia.
Tarinan voima piilee Joanan päänsisäisessä maailmassa. Tämän oivaltavassa mielessä, jolla tuntuu olevan ehtymätön kyky kuvailla kaikkea ympärillään. Kirja on tutkimusmatka, jossa Joana yrittää määritellä omaa minuuttaan ja suhdettaan maailmaan sekä muihin ihmisiin.
"Hän tunsi olevansa kuiva puunoksa joka törrötti ilmassa. Hauras ja vanhan kaarnan peittämä. Ehkä hänellä oli jano, mutta siinä hänen lähellään ei ollut vettä. Mutta ennen muuta hänellä oli tukahduttava varmuus siitä että jos joku mies olisi sillä hetkellä syleillyt häntä, hän ei olisi tuntenut hermoissaan lempeää suloisuutta vaan kirvelevää sitruunamehua, niin että hänen vartalonsa olisi ollut kuin puu tulen ääressä, lenko, haljennut ja kuiva. Hän ei voinut valaa itseensä uskoa sanomalla: tämä on vain välivaihe, elämä tulee myöhemmin veri kohisten, puhdistaa minut ja kastelee kärventyneen puun."Välillä Joanan ajatusten varjolla tarkastellaan hyvin intiimejä tuntoja ja välillä kaiken olemassaolon rakennetta. Joana ei pohdi vain omaa kehollisuuttaan tai tuntojaan. Tämä pohtii eksistenssiään ja sen mukanaan tuomaa tuskaa, lopulta todeten, että perimmäinen totuus löytyy maasta ja ruumiista.
"Se että tähtien loiste tuottaa minulle tuskaa, että tämä yhteys kaukaisuuteen on mahdollinen, johtuu siitä että jokin tähden tapainen värisee minussa. Ja kas, tässä minä olen taas omassa ruumiissani. Palannut omaan ruumiiseeni. Kun näen itseni yllättäen syvältä peilistä, säikähdän. Saatan tuskin uskoa että minulla on rajoitukseni, että minulla on tietty hahmo ja ääriviivat."
Sisäisen maailman kuvailua elävöittä se, että Lispectorin tekstissä on tietty rytmi. Se on jazzia ja ovelia painotuksia. Leikkisää, mutta ei horju naurettavuuden puolelle missään vaiheessa. Ei edes siinä aivan alussa, joka sai minut koukkuun sekunneissa.
"Isän kirjoituskone rätisi rätätätä... rätätätä... Kello löi helästi ding dong. Hiljaisuus laahautui ssssss. Vaatekaappi sanoi mitä? vaatteita-vaatteita-vaatteita. Ei ei. Kellon, kirjoituskoneen ja hiljaisuuden keskellä oli kuunteleva korva, iso, vaalenpunainen ja kuollut. Kaikki kolme ääntä olivat yhteydessä toisiinsa päivänvalon ja kirskahtelevien pienten puunlehtien kautta niiden hankautuessa sädehtien toisiaan vasten."
Kääntäjä Tarja Härkönen on joutunut tekemään vaikeita valintoja ja itse voin vain kuvitella miten esimerkiksi äskeinen katkelma toimisi portugaliksi. Tämä itse myöntää kirjan jälkisanoissa, että ei ole voinut olla täysin uskollinen Lispectorin alkuperäiselle ilmaisulle, mutta hyvästä syystä. Suosittelenkin lämpimästi lukemaan Härkösen sanat, sillä ne avaavat kirjaa ja Lispectorin ajatusmaailmaa.
Lähellä villiä sydäntä oli henkilökohtaisesti minulle yksi vuoden tärkeimpiä lukukokemuksia. Rakastan Lispectorin tapaa ajatella. Kaikkia niitä kirkkaita kielikuvia, kuten "joki joka virtasi hiljaa ja tietämättään", "vastanousseen kasvin loiste", "oli olemassa pohjamutia myöten" ja "hitaasti ja epävarmoin liikkein kuin aine joka yksinkertaisesti on vain elossa". Nämäkin esimerkit olen tähän löytänyt vain sattumanvaraisesti avaamalla tätä sanallista aarrearkkua eri sivuilta.
Se kaiken tavallaan sitova kielikuva on kuitenkin: "olen oleva yhtä kevyt ja häilyvä kuin jokin minkä tuntee mieluummin kuin ymmärtää". Tätä juuri on Lispectorin teksti. Se on älyllistä, mutta lopullinen kauneus syntyy tunteesta, jonka tämä onnistuu niin kevyen oloisesti herättämään lukijassa.
Clarice Lispector, 2008 (alk.1943), Lähellä villiä sydäntä (alk. Perto do coração selvagem), Teos
*mainoslinkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti