Koti-ikävän laulut vie lukijan Kanadan syrjäseuduille. Kylmät maisemat idyllisissä kalastajakaupungeissa jäivät elävinä kuvina mieleen ja tuntuu oudolta, että nuo kuvat ovat syntyneet ihan vain Hooperin tekstin kautta mielikuvituksessa.
Kirja on siitä hieno formaatti, että sen jälkikuvat ovat jokaisella erilaiset. Sen takia ehkä kuullaan niin usein sanottavan miten "kirja oli paljon parempi kuin elokuva". Sitä henkilökohtaista kokemusta ei vain kukaan muu pysty replikoimaan tarvittavalla asiantuntemuksella.
Se mitä minä sain tästä kirjasta irti, se vahva tunne toiseen tilaan ja paikkaan siirtymisestä, ei ole jotain mitä pystyn tässä välittämään kirjasta. Voin kuitenkin kertoa, että sinulla on mahdollisuus lähteä tämän tarinan kanssa omalle matkallesi.
"Jäävuoret ajelehtivat yleensä kaukana rannasta etäisinä liikkuvina möhkäleinä, mutta joskus harvoin jokin niistä päätyi matalampaan veteen tuulen, vuoroveden ja oman muotonsa takia. Tämä vuori oli yksi harvinaisuuksista, tämä oli tavallista lähempänä. Se ei ollut vaarallisen lähellä mutta kuitenkin niin lyhyen välimatkan päässä, että Finn erotti pimenevässä illassa selvästi sen hahmon ja sitä juovittavat polanteet ja näki, että sen päällä oli jotain. Että sen päällä oli lumivalkoinen köriläs, joka liikkui, ravasti edestakaisin samanvärisenä ja yhtä jyhkeänä ja sulavalinjaisena kuin sekin."
Emma Hooper on Briteissä asuva Kanadalainen kirjailija ja muusikko, jolta on aiemmin julkaistu romaani Etta ja Otto ja Russell ja James.
Hooperin tyyli on virkistävän pelkistettyä vaikka siinä maalaillaankin välillä melko suuresti. Hooper keskittyy pieniin yksityiskohtiin ja kuvailee asioita tarkasti. Nautin tästä tietystä täsmällisyydestä, jonka löydän kirjan kielestä. Tarina on aiheiltaan tavallaan jopa runollinen, mutta Hooper malttaa pitää ajatukset konkreettisissa havainnoissa.
 |
| Emma Hooper. Kuva: Martin Tompkins |
Koti-ikävän laulut kertoo Connorien perheestä, jotka asuttavat viimeisten joukossa pientä kalastajakylää Kanadan syrjäseuduilla. Kalojen kadotessa ihmisten on muutettava, mutta 11-vuotias Finn lähtee yhä uudestaan veneellä selvittämään kadonneiden kalojen mysteeriä samalla kun ihmiset lähtevät yksitellen lautalla kohti uusia tulevaisuuksia.
Vanhemmat Martha ja Aidan Connor joutuvat käymään töissä kaukana ja sisko Cora muuttaa tyhjentyneitä taloja Italiaksi, Filippiineiksi ja Suomeksi sekä muiksi maiksi, kunnes päättää ottaa elämää haltuun aivan muilla tavoin.
Välillä hyppäämme ajassa taaksepäin ja tarina rakentuu harkiten punotuin historian verkkojen päälle. Kirjaa rytmittää musiikki. Finn opiskelee haitarin soittoa oppaanaan vanha naapuri, rouva Callaghan ja Kokoelma Newfoundlandin kasviston ja eläimistön innoittamia jigejä, reelejä ja laulusävelmiä.
Laulut kertovat menneistä tapahtumista ja niitä laulavat niin merimiehet kuin ehkä merenneidotkin, jotka oikesti ovat hukkuneita laulamassa eläville rakkaudesta. Laulut voivat kertoa kodista tai vaikka koti-ikävästä ja ne ovat sidottu tarinaan välillä hyvinkin arkisesti ja huomaamatta.
"Hänellä oli takapihallaan valtava kaasukäyttöinen generaattori, jonka hiljainen hurina säesti kaikkia muita ääniä. Kaikkea, mitä he sanoivat ja soittivat. Hurinan sävelkorkeus oli sama kuin harmonikan perusbassonäppäimistön C:n, joten he soittivat enimmäkseen C-duurissa tai C-mollissa."
Kirja on ollut menestys ja ei ole ihme, että se on vanginnut niin monen ihmisen mielikuvituksen. Se on yksinkertaisten elämänmuotojen puolesta puhuva kirja, joka esittää mitä uudet uhat, kuten ilmastonmuutos, iskevät jättimäisellä voimalla ensin ihmisiin, joilla ei ole ääntä. Mutta muut tulevat väistämättä perässä.
Emma Hooper, Koti-ikävän laulut, 2019, suomentanut Sari Karhulahti, Gummerus
*mainoslinkki
Tämä on kiinnostava kirja! Pitäisi joskus muistaa hankkia se luettavaksi.
VastaaPoista