Otsonipäiväkirjat

Tieteen tekeminen ja sarjakuva sopivat hyvin yhteen, mutta turhan harvoin kohtaavat. Siksi Tero Mielosen ja Pentti Otsamon sarjakuva Otsonipäiväkirjat on tervetullut lisä suomalaisen sarjakuvan kenttään. Sarjakuvassa seurataan ilmakehätutkijan arkea, mutta samalla lukija saattaa salakavalasti oppia jotain ilmastosta.

Tieteen popularisointiin en dokkareiden lisäksi paljon sarjakuvaa parempaa kanavaa keksi. Kun "tiedekeskustelu" on siirtynyt uhkaavasti Facebookin ja keskustelufoorumeiden puolelle netissä, niin pidän oikean tiedon esiintuomista arvokkaana tekona ja tämänkaltaiset julkaisut hieman tasaavat sitä disinformaation aaltoa, joka netissä tällä hetkellä jyllää.

Oppiminen sarjakuvan kautta oli kuitenkin tosiaan salakavalaa. Tieto välittyy luonnollisesti hahmojen keskustelun kautta ja se on suhteellisen helppotajuiseksi aseteltua. Vasta puolivälissä sarjakuvaa havahduin, että minullehan on laitettu uutta tietoa päähäni. Olin täysin keskittynyt sarjakuvan päähenkilön, Paavon, arkisiin asioihin, jotka osoittautuivat yhtä mielenkiintoisiksi.


Tarina seuraa Paavon vaihtovuotta tutkijana Amsterdamissa. On mielenkiintoista tutustua sekä tutkijoiden että Alankomaiden kulttuuriin sarjakuvan kautta. Tutkijan arki esittäytyy säntillisenä ja tehokkaana, mutta myös (jopa suomalaisittain) jähmeän byrokraattisena. Paavo joutuu esimerkiksi vannomaan uskollisuutensa kuningattarelle lomakkeella ja pelkkä pankkikortin saaminen osoittautuu aikaa vieväksi tehtäväksi.

Sarjakuvan taikaa tässä teoksessa edustaa se, että nämä byrokratian käänteet, Paavon aamutoimet, pyöräily ja musiikin kuuntelu, luovat vangitsevan tarinan. Pentti Otsamon kynänjälki on tässäkin sarjakuvassa pehmeää, selkeää ja miellyttävää. Jonkun muun piirtämänä tarina olisi näyttäytynyt ihan erilaisena. Jokin Paavon säntillisessä elämässä vaati juuri Otsamon selkeän tyylin elävöittämään sen.

Elämä toisessa maassa kuvataan kuin teos olisi paikoin opaskirja kaavakuvineen. Kaikki on seesteistä, mutta normaalin elämän murheiltakaan ei vältytä. Sanoisin, että vaikka Paavo vaikuttaa usein opaskirjan karikatyyriltä, niin tämä on vain hyvä asia sillä näin Paavosta löytyvä aito inhimillisyys pääsee yllättämään lukijan.

Ei siis pelkoa, että kyseessä olisi oppikirjan tavoin luettava, saarnaava teos ilmastonmuutoksesta. Tämä kertoo hyvin arkista ja leppoista tarinaa, jonka välissä esiintyy aidosti mielenkiintoisia faktan murusia. Kovan pulpetin sijaan suosittelen siis kahvikuppia ja sitä hyvää lukunurkkaa tämän tarinan nautiskeluun.

Lisäksi suosittelen tutustumaan tähän soittolistaan Spotifyissa, jonka tekijät ovat laatineet. Olisi muuten mahtavaa jos tekijät laatisivat useammin teostensa yhteyteen soittolistoja. Tällä kertaa musiikkimaut tuntuivat loksahtavan itselläni aika hyvin yhteen tekijöiden kanssa, mutta olisi mielenkiintoista kuulla kenen tahansa kirjailijan tai sarjakuvan tekijän listoja. Tämä lisäsi kokemukseen aivan uuden ulottuvuuden.

Otsonipäiväkirjat on Ursan kustantama julkaisu, joten kun käyt katsomassa näiden sivuilta sarjakuvaa täältä, niin kannattaa samalla vilkaista mitä muuta Ursalla puuhaillaan.

Mielonen, Tero, Otsamo, Pentti, Otsonipäiväkirjat, 2016, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Ursan julkaisuja 149, Helsinki, arvostelukappale