27.6.2020

So You Want to Talk About Race - Ijeoma Oluo



So You Want to Talk About Race on kirja, joka tekee näkyväksi niin yhteiskunnallisia kuin omiakin asenteita eriarvoisuutta ja rodullistamista kohtaan. Vaikka aihe tuntuisi ennestään tutulta, niin tähän kirjaan kannattaa tutustua etenkin juuri nyt kun kirjan aiheet ovat ympäri maailman pinnalla.

Ijeoma Oluo on arvostettu kirjoittaja, puhuja ja mielipidevaikuttaja, joka osaa tuoda monella tapaa vaikeita aiheita helppotajuisesti näkyväksi. Kun etsin tietoa rodullistamisesta ja sen vaikutuksista, niin Oluon nyt käsiteltävä kirja tuli vastaan alituiseen. Eikä ollenkaan syyttä.

So You Want to Talk About Race  on kirja, jonka avulla voi opettaa itseään juuri nyt näkyvillä olevan yhteiskunnallisen keskustelun monista teemoista. Black Lives Matter ei ole yhtäkkiä aivan tyhjästä syntynyt liike, vaan se pohjautuu pitkään taisteluun ihmisoikeuksista.

Tämä kirja on siis ollut ajankohtainen jo pitkään, mutta sen aiheet resonoivat nyt entistä suurempaa ihmisjoukkoon. Suurinta osaa siitä työstä mitä ihmisoikeuksien vuoksi tehdään, ei nähdä ikinä televisiossa ja tärkeää on, että nyt opittu ei unohdu kun medianäkyvyys hiipuu ja että oikeasti käytämme oppimaamme muutoksen aikaansaamiseen.

"When we identify where our privilege intersects with somebody else's oppression, we'll find our opportunities to make real change."

Oluo antaa käytännön vinkkejä keskusteluun rodusta, avaa keskustelun historiaa ja tuo omat kokemuksensa ja esimerkiksi keskustelunsa äitinsä kanssa esiin kirjan sivuille. Kirja on paitsi informatiivinen, niin myös ihan vain hieno lukukokemus.

Keskustelu rodusta voi tuntua kiusalliselta tai vaikealta, mutta ei se mitään. Se on silti tarpeellista eikä kukaan varmasti oleta toisen olevan täysin perillä kaikesta. Tietämättömyys nyt vain on sellainen juttu minkä kanssa me synnymme. Toivon mahdollisimman monen tarttuvan tähän kirjaan, enkä itse lähde sitä yksityiskohtaisesti avaamaan, mutta esitän siitä seuraavaksi muutaman esimerkin.

"You have to get over the fear of facing the worst in yourself. You should instead fear unexamined racism. Fear the thought that right now, you could be contributing to the oppression of others and you don't know it. But do not fear those who bring that oppression to light. Do not fear the opportunity to do better."
"Being privileged doesn't mean that you are always wrong and people without privilege are always right. It means that there is a good chance you are missing a few very important pieces of the puzzle."

Ijeoma Oluo. Kuva: Seal Press

Jos huomaat päätyneesi keskusteluun rodusta ja tuntuu, että sitä keskustelua on hankala voittaa, niin aivan ensimmäinen askel on ymmärtää, että voittajan löytäminen ei ole tuon keskustelun tavoite. On tärkeää kuunnella, ymmärtää oma asema keskustelussa ja ottaa tosissaan lähtökohta, että keskustelu tosiaan käsittelee rotua. Olua esittää selkeän ohjeiston miten havaita tämä:

"1. It is about race if a person of color thinks it is about race.2. It is about race if it disproportionately or differently affects people of color.3. It is about race if it fits into a broader pattern of events that disproportionately or differently affect people of color."

Miksi siis edes keskustelisit rodusta, jos se kerta on vaikeaa? No tähän voi jo sanoa, että jos näkee jotakuta kiusattavan, niin siihen pitää puuttua. Tämä on opittu toivottavasti jo melko nuorena. Lisäksi hiljaisuus epäarvoisuuden edessä on aivan yhtälailla teko kuin siihen puuttuminenkin.

"If you live in this system of white supremacy, you are either fighting the system of you are complicit. There is no neutrality to be had towards systems of injustice, it is not something you can just opt out of."


"Systemic racism is a machine that runs whether we pull the levers or not, and by just letting it be, we are responsible for what it produces."

Yhdysvallat ovat tällä hetkellä heräämässä siihen todellisuuteen, jonka sen rasistiset rakenteet ovat luoneet. Mielenosoitukset poliisia vastaan eivät ole kummunneet tyhjästä, vaan koko maan poliisijärjestelmä on rakennettu jo orjuuden aikaiselle perinteelle, jossa rodullinen eriarvoisuus on ollut osa sen rakennetta.

"These are very scary times for a lot of people who are just now realizing that America is not, and has never been, the melting-pot utopia that their parents and teachers told them it was. These are very scary times for those who are just now realizing how justifiably hurt, angry, and terrified so many people of color have been all along. These are very stressful times for people of color who have been fighting and yelling and trying to protect themselves from a world that doesn’t care, to suddenly be asked by those who’ve ignored them for so long, ‘What has been happening your entire life? Can you educate me?"
Black Lives Matter -protesti 2015

Mitä me siis täällä Suomessa voimme tehdä? No rodullistettujen ihmisten kuunteleminen on varmasti ensimmäinen askel. Voimme olla turvana ja todistajana nostamatta itseämme valokeilaan. Annetaan tilaa muullekin kuin valkoiselle puheelle. Ei jäädä hiljaiseksi silkan tavan vuoksi ja pelätä poikkeavuutta normista, joka itsessään ylläpitää rasistisia rakenteita. Tuetaan rodullistettujen yrityksiä. Kysytään kouluilta ja ammattiliitoilta miten tasa-arvo on otettu näissä huomioon. Puututaan selkeästi näkyvään rasismiin välittömästi. Puututaan yleisesti myös taloudelliseen ja sukupuolien välisen tasa-arvoon, sillä näiden rakenteet ovat myös vahvasti kytköksissä rodullistettujen asemaan.

"Racial oppression should always be an emotional topic to discuss. It should always be anger-inducing. As long as racism exists to ruin the lives of countless people of color, it should be something that upsets us. But it upsets us because it exists, not because we talk about it."

Kukaan ihminen ei ole täysin irrallinen nykytilanteesta. Rakenteellinen rasismi on intersektionaalinen ongelma, jonka kytkökset ovat monimutkaisempia kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Monet tämän maan rasistiset järjestöt tuntuvatkin kärsivän juuri tämänkaltaisesta toivottomasta näköalattomuudesta.

"Note, if you are a white person in this situation, do not think that just because you may not be aware of your racial identity at the time that you did not bring race to your experience of the situation as well. We are all products of a racialized society, and it affects everything we bring to our interactions."

Jos siis ajankohtainen keskustelu tai mikä vain motivaattori on saanut sinut etsimään kirjaa aiheesta, niin tässä on yksi sellainen. Olen myös suositellut viimeaikoina muita rodullistettuja kirjailijoita, joita toivon päätyvän entistä enemmän ihmisten lukulistoille. Ei pelkästään tarinoina, jotka kertovat erilaisista kulttuureista kuin omasi, vaan ihan vain hyvinä tarinoina.










Ijeoma Oluo, 2018, So You Want to Talk About Race, Seal Press






*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti