Täällä en pyydä enää anteeksi on runokokoelma, joka jätti lukemisen jälkeen outoon tilaan. Nää sanat olivat selkeästi todella henkilökohtaisia ja jo siksi tärkeitä.
Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on ehkä henkilökohtainen, mutta peilaa universaaleja aiheita. Kokoelma on rehellinen, feministinen ja paikoin todella riemukas. Se haastaa ajattelemaan, mutta pysäyttää myös ihan kielellisellä taituruudella ja vahvoilla mielikuvilla.
"Teininoita, teininoita!
saako vielä tämän kesän olla
ilman kenkiä kaatopaikkametsässä
vaikka salatupakka on jo sormissa
snoopy-rintsikat kannattelevat vähän
uhmaa, vähän vähemmän
tissiä, jota vielä odotetaan"
 |
| Nelli Ruotsalainen. Kuva: Pesä Publishing |
Kokoelma kertoo maailmasta, jota en voi itse väittää ymmärtäväni. Roolikseni jää kuunnella ja saan siitä paljon irti. Ruotsalaisen teksti iskee sivuilta ja kuvittelen miten sen tahti olisi voimakas jos kuulisin sen luettuna lavalla.
Esimerkiksi runo Osaatko kiroilla ranskaksi? jää varmasti aina suosikkeihini runouden saralla juuri sen voiman takia. Kokoelmasta käytetään takakannessa ilmaisua häpeilemätön ja se on sitä aivan erityisellä tavalla. Tätä tekstiä ei ole mitenkään tarkoituskaan pyydellä anteeksi ja tämä on se tila, joka otetaan, koska se ei ole ikinä kuulunutkaan kenellekään toiselle.
"Osaanko mä vittu kiroilla
osaan
mä kiroilen vittu suomeksi
ja pidän kiinni joka vitun purosta ja joesta
solinasta ja ankarasta
joka vitun konsonantista
ja murresanasta"
Täällä en pyydä enää anteeksi on teos, jossa ihan oikeasti halutaan sanoa jotain. Se käsittelee raiskausta, naiseksi kasvamista, queer-identiteettiä, feminististä liikettä ja taiteen roolia niin yhteiskunnallisena alustana kuin yleisellä tasollakin. Toivoisin osaavani avata sitä kattavasti, mutta ainakin voin vinkata, että tässä on ihan pirun kova runokirja ja kannattaa tutustua siihen.
"miehet on tottuneet
määrittelemään
mikä on taidetta
vartioi niiden reviiriä
kielioppisäännöillä
niiden näköalattomuus
tuntuu lähinnä ikävältä
raiskausrunot ei ehkä mahdu
niiden antologiaan
mutta mä kutsun
kaikki mun kaverit mukaan
kirjoitan mun runot puhekielellä
kerään kuukausien kivut
painan omakustanteen verellä"
Nelli Ruotsalainen, 2018, Täällä en pyydä enää anteeksi, Pesä, arvostelukappale
*mainoslinkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti