18.11.2019

Nettikiusaamisesta GameXpo -messuilla



GameXpo veti taas pelaajia Helsingin messukeskukseen viikonlopun ajaksi. Rakastan pelikulttuuria ja siksi olen iloinen, että sitä esiteltiin myös ongelmallisia puolia esiin nostaen. Suomen suurimmassa pelitapahtumassa olikin puhetta myös empatian merkityksestä pelaamisessa.

Nettikiusaaminen ja häirintä ovat ongelmia digitaalisessa maailmassa yleensäkin ja myös pelikulttuurin ympärille on muodostunut oma pimeä puolensa. GameXpon viimeisenä päivänä näihin aiheisiin pureuduttiin paneelikeskustelun voimin.

Paneelin osallistujat olivat HAVU Gamingin toimitusjohtaja Lasse Salminen, Mannerheimin lastensuojeluliiton mediakasvatuksen suunnittelija Noora Järvi, pelikehittäjä ja Microsoftin teknologia-asiantuntija Aapo Latvala sekä Blackthorn Visionsin toimitusjohtaja, pelinkehittäjä ja yhteisöhallinnan asiantuntija Ida-Emilia Kaukonen. Paneelin juonsi Xbox Ambassador Petrus Tuominen.

Tuominen, Kaukonen, Salminen, Latvala ja Järvi

On selvää, että pelaaminen ei ole enää jotain yksin suoritettavaa toimintaa vaan sen sosiaalinen puoli on ensinnäkin juurtunut kulttuuriin pysyvästi ja on myös jatkuvan muutoksen alaisena. Vanhemman on hankala pysyä perässä kulttuurissa, jonka säännöt tuntuvat olevan alati muuttuvia.

Siksi empatian merkitys korostuu yleisluontoisena ohjenuorana. Toisen kokeminen tunnetasolla on joskus vaikeaa tosielämässä ja anonyymissä, kasvottomassa ympäristössä haasteellisuus nousee aivan uudelle tasolle. Digitaalisessa sosiaalisessa ympäristössä taas itse ei pääse enää välttämättä piiloon kiusaamista. Omasta huoneesta voi pahimmillaan nyt muodostua uhkaava tila.

Järvi puhui miten toisen pahaa oloa ei näe netissä kun ilmeet ja äänenpainot eivät välity ja se periaatteessa kylmistää vuorovaikutusta. Tämä myös muistuttaa, että kiusaamisen vaikutukset voivat olla pitkäaikaiset senkin vuoksi, että sen digitaaliset jäljet ovat pitkiä. Vanhat haavat voivat nykyään aueta jo yksinkertaisen googlehaun kautta.

Kaukonen taas haluaa muistuttaa pelikehittäjien vastuusta. Näiden tulee ylläpitää positiivista yhteisöä esimerkiksi moderoimalla keskusteluja. Usein voi unohtua, että yhteisöhallinnan tekijöiden vastuu on myös lakisääteistä.


Keskustelu ei jäänyt vain kuvailemaan ongelmaa vaan siinä tuotiin esiin konkreettisia keinoja paremman peliyhteisön luomiseen.

Latvala tuo esiin automaattisen moderoinnin tärkeyden sekä erilaiset opetustyökalut esimerkiksi Minecraftin maailmassa, joilla opettaa tunneälyä. Peleistä keskustelu lapsen tai nuoren kanssa antaa myös erinomaisen väylän puhua pettymyksestä ja tappiosta. Pelaajille tämä välittää viestin "sulla ei oo koskaan niin kiire painaa enterii. Siinä ehtii aina miettiä mitä tuli kirjoitettua".

Järven viesti vanhemmille on, että kiinnostu. Jos huomaat kiusaamista tapahtuvan, niin uskalla puuttua. Jos lapsi on kiusaamisen uhri, niin tämä Järven mukaan yleensä toivoo aikuisen puuttuvan asiaan ja tähän on luotava turvallinen ympäristö.

Samoin Salminen painottaa vanhempien osallistumista. Peleistä voi olla aivan samalla tavalla kiinnostunut kuin vaikka lapsen futisharrastuksesta. Tärkeää on myös muiden pelaajien toiminta kiusaamistilanteessa.


Uskallus puuttua vaikka pelikulttuuri olisi sitä vastaan, on rohkeutta, jota pelaajilta nyt tarvitaan. Ei pidä hyväksyä kulttuuria, joka toimii itseään vastaan ja vahvistaa negatiivisia malleja. Kiusatuista tulee helposti myös kiusaajia ja aktiivista keskustelua ei synny hiljentämisen ympäristössä.

Usein vanhemmalle tulee ensimmäisenä keinona mieleen peliajan rajoittaminen. Kaukonen kuitenkin muistuttaa, että tämä ei ole enää niin yksinkertaista. Sinne futiskentällekään ei yhtäkkiä juosta ja huudeta, että meidän Matilla on nyt ruoka-aika.

Jos nuorella taas on elämässään ongelmia, niin peliympäristöstä voi muodostua tälle aidosti tärkeä sosiaalinen kanava ja tämän poisvieminen saattaa aiheuttaa voimakkaita reaktioita. Vanhempien tulee oppia myös empatiaa lasten suuntaan näissä uusissa ympäristöissä.

Konkreettisina neuvoina Kaukonen kehottaa muun muassa lukemaan pelikehittäjien sivuilta näiden omat säännöt eli code of conductin ja näitä voi käsitellä lapsen kanssa yhdessäkin. Erityisen tärkeänä tämä näkee pelikulttuurin ydintekijöiden kouluttamisen. Niin sanotut hyperfanit, kehittäjät ja muut alan keskiössä olevat ihmiset voisivat empatiakoulutuksen kautta levittää hyvää koko kulttuuriin.


Lisätietoa aiheesta löydät muun muassa paneelissa esitellystä sivusta empatiapakkaus, jonka löydät täältä. Pelimessuilta löytyi vanhoja pelejä, oheiskrääsää, pelimusiikkikonserttia, niitä jättimäisiä turnauksia ja paljon muuta. Suosittelen tätä luonnollisesti pelaajille, mutta myös vanhemmat ja opettajat saavat varmasti tilaisuudesta paljon tarpeellista irti.




Ja käy hei tykkäilemässä:





1 kommentti:

  1. Tyttäremme teki gradunsa tänä syksynä pelaamisesta versus uskonnot. Kiinnosti jopa minua, mutta en muista sitä suosittua pelia, mitä se koski...joku wardcraft tms. Sai ihania haastateltavia.

    VastaaPoista