23.5.2019

Hédi Fried - Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä



Hédi Fried (s. 1924) selvisi holokaustista, kirjoitti aiheesta lukuisia kirjoja ja on kiertänyt kouluissa kertomassa kokemastaan. On hankala kuvailla miten tärkeää työtä tämä tekee lasten parissa, antaen kasvot jollekin mitä on taas hankala edes kuvitella.

Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä kattaa nimensä mukaisesti suosituimpia kysymyksiä, joita koululaiset ovat Friedille esittäneet. Tämän vastaukset ovat täynnä empatiaa ja halua oppia ja opettaa. Tämä on siksi yksi koskettavimmista kirjoista holokaustista ja sen lukee todella nopeasti.

"Yksi holokaustin opetuksista on: Älä koskaan totu vääryyksiin. Yksittäinen epäoikeudenmukaisuus on kuin lähes painoton hiekanjyvänen kämmenellä. Mutta epäoikeudenmukaisuuksilla on taipumus kasaantua, niitä tulee yhä vain useampia, ja pian et enää jaksa kantaa niitä."
Hédi Fried. Kuva: Frankie Fouganthin

Oppiminen on tärkeää sillä keskitysleirit eivät ole historiaa. Niistä vaikeneminen ei ole historiaa. Siksi Friedin kaltaisia ihmisiä tarvitaan muistuttamaan mitä kaikkea onkaan pelissä.

Sofi Oksanen kirjoittaa suomalaisen laitoksen esipuheessaan: "Kansanmurhaan johtavan tien alussa on aina jokaisesta yhteiskunnasta löytyvä vihan kipinä. Se kipinä on rasistisessa huutelussa. Se on homovihassa ja salaliittoteorioissa. Se kytee naisvihassa, juutalaisvitseissä ja etnisessä syrjinnässä, ja se alkaa aina vihjailuista ja huhupuheista, että johonkin tiettyyn ihmisryhmään kuuluva on myrkyttänyt kaivon, raiskannut naapurin lapsen tai suunnitellut terrori-iskua. Se kytee hetkessä, jossa ihmiset eivät enää välitä, onko huhu tai väite totta, vaan päättävät uskoa valhetta. Vihan, ennakkoluulojen ja huhujen luoma vihollinen ei enää ole ihminen; hän on epäinhimillistetty olento, joku jota ei enää pidä kaltaisenaan – joku joka on helppo tappaa."

Friediltä on kysytty muun muassa oliko SS-sotilaissa yhtään kilttejä yksilöitä, mikä on pahinta mitä tämä on kokenut, millaista oli olla nainen leirillä ja oliko siellä aina nälkä. Kysymykset ovat inhimillisiä ja uteliaita. Vastaukset ovat rehellisiä ja eivät anna ikinä kuvaa, että yksikään kysymys olisi tungetteleva.

Kun Friediltä kysyttiin tunnistaako tämä itsensä nykypäivän pakolaisisista tämä vastasi:

"Kun katson vavahduttavia kuvia huteroista, täpötäyteen ahdetuista laivoista ja veneistä Välimerellä, näen itseni istumassa niissä. Minäkin olisin kavunnut siihen kyytiin, vaikka se ei olisikaan tarjonnut suurta toivoa henkiin jäämisestä. Nämä ihmiset tietävät, etteivät he ole tervetulleita minnekään, aivan kuten me tiesimme jo vuonna 1938, etteivät juutalaiset ole tervetulleita. Se asia ei muuttunut paremmaksi edes vuoden 1945 jälkeen, ennakkoluulot ovat sitkeitä.      Ennakkoluulot ovat alkujaan sosiaalinen rakennelma, joka hakee itselleen vahvistusta. Ne toimivat, samoin kuin itsensä toteuttavat ennustukset, kehäpäätelminä."

Friedin sanoma on selkeä. Meidän tulee oppia menneisyydestä ja nähdä kaavat myös nykyisyydessä. Koko käsitteet "meistä" ja "heistä" voivat olla vaarallisia jos niitä käytetään arvottamaan ihmisiä ja se tapahtuu helpommin kuin osaamme usein odottaa. Karismaattiset johtajat iskevät siihen pelkoon, jota itse luomme ja historialla on vaara toistaa itseään.

Tärkeää on tunnustaa, että olemme kaikki lopulta hyvin samanlaisia. Niin hyvässä kuin pahassa.


Hédi Fried, 2018, Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä, Nemo


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:




1 kommentti: