lauantai 1. lokakuuta 2016

Porvoon taiteilijatalon taiteilijat



Porvoon taiteilijatalossa on vuosien mittaan työskennellyt kirjava joukko erilaisia taiteilijoita. Nyt näiden töitä on mahdollista nähdä ensimmäistä kertaa yhdessä näyttelyssä Porvoon Taidetehtaalla.

Näyttely oli vuosien mittaan tehdyistä töistä koottu ja hyvin erilaisilta taiteilijoilta. Silti yleisvaikutelma oli tuore ja yhdenmukainen. Aikaa nähdä näyttely on enää 2.10 asti, joten jos olet Taidetehtaan lähettyvillä, suosittelen poikkeamaan.

Taiteen esilletuomisen lisäksi näyttely toimii muistutuksena Porvoolaisille taiteilijatalon tärkeydestä kaupungin imagolle. Sulkemisuhka leijuu talon päällä, joka on vuodesta 1982 toiminut talo on toiminut kotina muutaman vuoden kerrallaan kahdeksalle taiteilijalle. Se on yksi harvoja stipendiasuntoja nuorille taiteilijoille koko Suomessa.

Kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman:
"Näyttelyn myötä kulttuuripalvelut haluaa kiinnittää huomiota taiteilijatalon toimintaan ja sen merkitykseen taiteen kentällä ja yksittäisille taiteilijoille. Samalla halutaan avata keskustelu talon tulevaisuudesta."

Jos olet alle 30-vuotias taiteilija ja haluat hakea asukkaaksi, niin voit tehdä sen täällä. Seuraava haku on vuonna 2017.






Näyttelyssä ovat mukana nykyisen asukkaan Reima Nevalaisen lisäksi kaikki entiset asukkaat:
TAPIO RINTALA, JARMO VELLONEN, JARI JUVONEN, JANNE KAITALA, KIRSI KAULANEN, SAMULI HEIMONEN, JENNI TUOMINEN, JUKKA PYLVÄS, ANTTI RUUHELA ja JENNI TOIKKA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.