torstai 20. lokakuuta 2016

Kristian Smeds - Just Filming



Just Filming on Kristian Smedsin Kansallisteatterille ohjaamaa oivaa teatteritaidetta. Kaksi näyttelijää, joukko avustajia ja savuinen lava. Paljon, paljon viittauksia elokuviin. Pimeään astutaan jo teatterin ovelta ja pimeydestä päästään vasta takkeja haettaessa narikasta. Mitä siinä välillä siis tapahtui?

Tämä esitys rakentui vahvasti Unkarilaisen Annamária Lángin ja eestiläisen Juhán Ulfsakin vahvoihin suorituksiin. Voisin suositella vain näiden kahden työskentelyn seuraamista syyksi nähdä näytelmä ja jättää tekstini tähän. Niin upeaa oli seurata heittäytyvää, hienosävyistä, vähän pornoa ja ammattitaitoisen varmaa näyttelyä.

En aio kertoa mistä näytelmä kertoi tai mitä siinä tapahtui. Jos menet sen katsomaan niin teet omat tulkintasi kuitenkin eikä se juuri minun tulkintani niin tärkeä ole. Yksi monien joukossa vain.

Varsinaista juonta ei kannata tästä esityksestä edes hakea. Tulet tuntemaan salissa erilaisia asioita, luultavasti ainakin naurat, ehkä tunnet jonkinlaista nostalgiaa tai ehkä muistat näkemiäsi elokuvia. Suosittelen pitämään avoimen mielen ja muistamaan, ettei koko ajan edes tarvitse yrittää ryppyotsaisena tulkita kaikkea näkemäänsä.

Esitys ei ollut yksinkertainen, ei helppo, mutta ei kuitenkaan jättänyt hämmennykseen. Se antoi paljon ja lavalla oli kaikki esillä. Teemu Nurmelinin valosuunnittelu ja Lennart Laberenzin videosuunnittelu loivat rauhoittavaa tunnelmaa ja jätti vähän miettimään miten jotkin ratkaisut oli toteutettu. Koko kokemus oli yllättävän meditatiivinen. Kuvaava esimerkki koko esityksen tunnelmasta on tämä Joose Keskitalon näytelmässä kuultava kappale:


Videolta taas pyöri muun muassa Bertoluccin ja Leonen elokuvista pätkiä ja minulla se aikaan kotoisan olon. Charles Bronsonin ja Henry Fondan kohtaaminen pölyisessä maisemassa on verkkokalvoilleni palanut kuva jo lapsuudesta. Minulle tämä näytelmä oli kotisohva. Pieniä tuokioita toisten elämästä. Rakkáutta teatteriin ja elokuviin.


Juhán Ulfsak ja Annamária Láng. Kuva: Lennart Laberenz


Pääsin esityksen jälkeen harvinaislaatuiseen tapaamiseen ohjaaja Kristian Smedsin kanssa. Julkisuutta kartteleva Smeds piipahti tapaamaan bloggareita viinilasillisten äärellä (Kansallisteatterin omaa Reilun kaupan Canth-viiniä!) ja kertoi tarinoita teatterista, Suomesta ja elämästä. Tämä on muuten persoona jollaista tarvitsisimme laajempaankin kulttuurilliseen keskusteluun. Ymmärrän miksi Smeds karttaa julkisuutta, sillä tämän aito luonne saisi helposti vääränlaisiakin lööppejä aikaan.

Smeds kertoi suhtautumisestaan kritiikkiin ja miten se ei tätä nykyä juuri hetkauta. Kun ohjaaja laittaa vaikka neljä kuukautta näytelmään, ajattalee tämä työtään jo niin monesta näkökulmasta, ettei esityksen kerran nähneen ihmisen tekstistä usein mitään uutta ja oivaltavaa itselleen löydy.

Kun nyt kirjoitan Just Filmingistä, niin tunnistan tämän. Voin ehkä kertoa lukijalle jotain uutta, mutta ei minulla Smedsille ole mitään sanottavaa. "Pidin näytelmästä" on palautteeni, mutta helvettiäkö Smeds sillä tiedolla tekee? Kaikki tykkäävät kehuista, mutta mitään uutta annettavaa siinä ei ole. Eikä pitäisikään. Taiteilijahan se on joka tässä antavana osapuolena on.

Smeds sanoo, että taide ei ole jokin iPhone vitosen käyttöjärjestelmä, joka on kaikille sama ja helppoa käyttää. Olen samaa mieltä. Jos Just Filming -esityksen kaltaiset työt ovat liian vaikeita, niin muutakin on tarjolla. Niin teatterissa, elokuvissa kuin kirjallisuudessakin on mielestäni liikaa valitettu vaikeasti ymmärrettävyyttä tai epämiellyttäviä hahmoja. Miksi taiteilijalla olisi velvollisuus olla viihdyttäjä?

Just Filmingin tapauksessa Smeds kertoi tehtävänsä olleen lähinnä asettaa löyhiä viitekehyksiä ja raameja esitykselle. On kiva, että katsojaa ei opasteta alusta loppuun perille vaan tälle jätetään tilaa kokea omakohtaisesti jotain. Se on pajon henkilökohtaisempaa.


Just Filming pyörii Kansallisteatterissa vain 19.11 asti, joten kannattaa kiirehtiä jos sen haluaa kokea. Lisätietoja esityksestä löytyy Kansiksen sivuilta täältä. Kansallisteatterin jälkeen esitys jatkaa matkaansa Tallinnaan ja Budapestiin.


Näyttelijäntyö: Annamária Láng ja Juhán Ulfsak
Ohjaus: Kristian Smeds
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Videosuunnittelu: Lennart Laberenz (Saksa)
Äänisuunnittelu: Krisztián Vranik (Unkari)
Musiikki: Verneri Pohjola, Pekka Kuusisto ja Timo Kämäräinen
Naamioinnin suunnittelu: Laura Sgureva
Esityksessä kuultavaa musiikkia: Kuuletko kun hautausmaa vetää käteen (säv. ja san. Joose Keskitalo) The Sheltering Sky Theme (säv. Ryuichi Sakamoto)
Yhteistyössä:
Estonian Institute in Hungary
Kanuti Gildi SAAL
Trafó House of Contemporary Arts
Ensimmäisessä kuvassa Annamária Láng ja Juhán Ulfsak. Kuvaaja Lennart Laberenz.
Esitys nähty medialipulla 





2 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus. just filming on esitys, jonka jokainen kokee omalla tavallaan, eikä kenelläkään ole väärää tapaa nähdä esitystä. Itselleni tuli ainakin yhdestä kohtauksesta hyvin vahva tunne, että olen elänyt tuon kohtauksen tuolla näyttämöllä.
    Ja Canth-viini maistui muuten hyvälle. :)

    VastaaPoista
  2. On niin virkistävää, kun sinä koit esityksen niin kovin erilailla kuin minä.
    Kirjoitin blogiin: "Ajattelin, että on kaksi mahdollisuutta, joko Smedsin kirjoittama ja ohjaama performanssi on niin edellä aikaa ja niin näkemyksellistä, että minä en yksinkertaisesti ole vielä sillä tasolla, että se puhuttelisi minua. Tai sitten esitys on vain heppoinen, Smedsin kielellä kukkuluuruu-kategoriaa."
    Hienoa on, että molemmat ovat täysin "oikeita" tulkintoja. Joka tapauksessa kiinnostava ilta!

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.