12.1.2016

Taidesalonki 100 vuotta


Kuva: Maija Toivanen

Taidesalongin juhlanäyttely oli nähtävillä HAM:issa viimeistä päivää 10.1 ja koska museokortti poltteli taskussa, niin päätin käydä katsomassa sen toistamiseen. Kyseessä on Leonard Bäcksbackan perustaman taidesalongin juhlavuosi ja HAM:in lisäksi näyttelyitä järjestettiin Sinebrychoffin museossa ja Taidesalongilla.

Bäcksbackan perustama Taidesalonki on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva galleria ja sen kokoelmista koostui myös HAM:in kokoelman perusta kun Bäcksbackan toiveiden mukaan sille lahjoitettiin noin 430 teosta käsittävä kokoelma vuonna 1976.

Kokoelmasta on nyt julkaistu myös kirja nimeltään Satavuotisen toiminnan jälkiä - Taidesalonki 1915-2015. Siinä esitellään Taidesalongin 950 näyttelyä koskevaa historiaa ja ajan taiteilijoita. Kirjassa käy myös ilmi miten taidesalonki ei vain esitellyt aikalaisten töitä vaan toimi myös antiikin ja taiteen kauppapaikkana, jonka läpi kulki mitä hienoimpia tauluja, koruja ja huonekalujakin.

Värien voima on toiminut Taidesalongin linjauksena alusta alkaen ja sen pystyi kokemaan HAM:in näyttelytiloissa. Teoksia yhdisti intensiivisyys ja läpitunkevuus, joka muodostui pitkälti juuri rohkeista värimaailmoista. Pidin siitä miten näyttely antoi läpileikkauksen suomalaiseen taiteeseen 100 vuoden ajalta ja miten se oli toteutettu hyvin erilaisten töiden kautta, mutta kuitenkin niin, että näyttely oli hyvin eheä kokonaisuus.

Marcus Collinin töitä ihastelin jo Helsinki Noir-näyttelyssä Amoksella ja nyt pääsin näkemään laajemmin tämänkin tuotantoa. Myös Ragnar Ekelundin teokset olivat vaikuttavia, mutta ehkäpä se mieleenpainuvin maalari minulle oli kuitenkin  hieman tuoreempi taiteilija Viggo Wallensköld. Tämän teosten äärelle jäin taas pitkäksi aikaa ihastelemaan hieman absurdeja maailmoja, joissa leikitellään sukupuolirooleilla ja luodaan visuaalisesti herkkä ja unenomainen tunnelma.

Ragnar Ekelund: Esikaupungin katu, 1915. Kuva: Hanna Rikkonen
Viggo Wallensköld: Perhe, 2006. Kuva: Viggo Wallensköld
Näyttelyn jälkeen kävin vielä katsomassa uudelleen Ai Weiwein näyttelyn, josta sai vielä paljon irti uudellakin katselukerralla. HAM:in ala-aulassa oleva bemarikin oli kiitettävästi täyttynyt Legoista Weiweille. Lisää Ai Weiwein näyttelystä täällä.




Katso myös:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti