perjantai 20. marraskuuta 2015

Pelipäivä 2015




Tänään on pelipäivä. Meidän perheessä tuntuu oikeastaan olevan ihan jokainen päivä pelipäivä, mutta tänään 21.11 on kansallinen pelipäivä. Se toimii kruununa kokonaiselle peliviikolle, jonka aikana oli erilaisia tapahtumia ja keskusteluja, joita voit edelleen katsella osoitteessa www.pelipaiva.fi. Itse keskityn muistelemaan omaa pelihistoriaani ja annan pari kirjavinkkiäkin pelien suhteen.



Olen juuri lukemassa Pelien valtakuntaa. Se on Elina Lappalaisen tuore teos suomalaisen pelialan noususta, joka tunnetaan melkoisena menestystarinana. Kirjaa lukiessa saa tunteen, että sitä on jollain tapaa ollut mukana tässä pelikulttuurin murroksessa. Siinä puhutaan esimerkiksi suuren ja mahtavan Commodore 64:sen tulemisesta markkinoille ja miten pelit muodostuivat tiettyjen piirien ykköspuheenaiheeksi. Väkilukuun suhteutettuna voi sanoa, että juuri Suomessa nämä uudet tietokoneihmeet yleistyivät räjähdysmäisesti.

Kuva: pelipäivä.fi
Itselläni se ensimmäinen "pelikone" oli Amiga 500. Myös Commodore 64 ja Nintendo tulivat kuitenkin kavereilla tutuiksi ja Play Stationin tulemisen myötä on pleikkari kuulunut tähän päivään asti olohuoneen vakiokalusteisiin. Nyttemmin myös mobiilipelaaminen on tullut mukaan kuvioihin. Viimeaikoina oikeastaan vain GTA:n tai Assassin's Creedin kaltaiset isot pelit ovat jaksaneet pitää minut kauemmin kuin parikymmentä minuuttia paikoillani.

Minulle innostus jäi kuitenkin sinne varsinaisen pelaamisen tasolle, mutta joillekkin se ei riittänyt. Lappalainen kuvailee kirjassaan miten näistä C64-pelaajista kasvoi kaveriporukoita, jotka opettelivat pikkuhiljaa koodaamaan omia pelejään.

Nämä porukat olivat alkusysäys kiinteille yhteisöille, joista nyt ovat ponnahtaneet yhtiöt kuten Supercell, Remedy ja Rovio. Suomalainen peliteollisuus voi hyvin ja pitää yhtä. Kaikki ei ole ihan pelkkää bisnestä vaan töitä tehdään edelleen uteliaisuudesta ja yhteishengestäkin.

Toinen kirjasuositus pelin maailmasta voisi olla Pelikasvattajan käsikirja, joka on kokonaisuudessaan ladattavissa PDF:nä täältä. Pelit tuntuvat hallitsevan lasten maailmaa enemmän ja enemmän. Se mielikuva yksinäisestä lapsesta tuijottamassa vain tietokoneen ruutua, tulisi kuitenkin jo unohtaa. Pelien maailma on kirjava ja vaikka vanhempana ei ehkä siitä niin perillä olisikaan, niin tämä kirja auttaa ymmärtämään. Kirjaa kuvaillaan seuraavasti:
Pelikasvattajan käsikirja on Pelikasvattajien verkoston jäsenten kirjoittama maksuton kirja on tarkoitettu avuksi kaikenlaisille pelikasvattajille. Sen kohderyhmänä ovat niin vanhemmat, koulut, kirjastot, nuorisotoimet kuin muutkin tahot, jotka kohtaavat pelaavia lapsia, nuoria ja aikuisia. Kirjan tarkoituksena on antaa asiantuntevaa, tutkimukseen ja kokemukseen pohjautuvaa tietoa siitä, mistä pelaamisessa ja siihen liittyvissä ilmiöissä on kyse.
Fiktion puolelta on vielä pakko suositella Ernest Clinen kirjaa Ready Player One. Etenkin jos olet kasvanut sieltä ysäriltä asti pelien ja muunkin populaarikulttuurin parissa, niin jo pelkät viittaukset siihen kulttuurin pitävät mielenkiinnon yllä kirjaa lukiessa. Niin ja on siinä mielenkiintoinen dystopia, avataria, hyviä henkilöhahmoja ja niin edelleen. Mutta se kulttuurikuvaus. Siinä vasta on jotain.


Nyt siis lautapelit, konsolipelit ja sen sellaiset käyttöön. Hyvää pelipäivää Lukupinon puolesta!







3 kommenttia:

  1. Mukava postaus.

    Oma pelihistoriaani kuuluu lähinna Nintendon ja PlayStationin konsolit ja PC, lähinnä rallipelit, golf ja eräät strategia/rakennuspelit. Nettipeleistä ja puhelimella pelaamisesta en ole koskaan kiinnostunut. Angry Birdsin Rion pelasin aika pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLen osatnut myös vanhoja konsoleita, eli useamman Nintendon Sega Mega Driven, Atari Jaguarin yms ja niihin pelejä. Joskus ne laitetaan tv:seen ja pelit voi alkaa ...

      Poista
  2. Täytyypä viettää pelipäivää huomenna tai maanantaina, kun lapset lähtivät juuri mummilaan.
    Vaikka kovasti haluaisin olla toisenlainen kasvattaja näissä peliasioissa, niin kyllä meillä tulee jatkuvasti riitaa siitä, mikä on sopivasti peliaikaa. Kuvittelen ymmärtäni hyvin, etteivät pelit ole epäsosiaalista toimintaa, mutta silti…

    Minulla ei lapsena tai nuorena ollut mitään pelikoneita. Olin jo lukiossa, kun meille hankittiin ensimmäinen tietokone. Silloisen poikaystävän kanssa pelattiin Bubble Bobblea emulaattorilla ja siitä tykkäsin :D Sittemmin olen todennut koukuttuvani helposti peleihin. Unohdin pyykit taloyhtiön koneeseen, kun Heroes III vei niin tehokkaasti mennessään. Myös Diablo II vei ajan tajun, samoin Age of Empires. Vielä myöhemmin pelattiin joka ikinen päivä Mario Cartia kaveriporukalla ja se oli kyllä hauskaa.
    Lasten kanssa olen pelaillut pleikkarilla Lego-pelejä ja itsekseni viihdyn Clash of Clansin parissa.

    Tuo Lappalaisen kirja mulla olikin lainassa, mutta en ehtinyt laina-ajan puitteissa lukemaan. Pitää myöhemmin lainata uudestaan.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.