30.10.2022

The Sculptor - Scott McCloud




The Sculptor on sarjakuvaromaani, jossa käydään läpi tuskaa, jonka itsensä kuolemattomaksi tekeminen taiteen kautta tuottaa. Paksun teoksen tarina kulkee kevyesti aiheestaan huolimatta ja tämä on niitä sarjiksia, jotka jäivät mieleen elämään.

Scott McCloud on monelle varmasti tuttu hänen teoksestaan Understanding Comics (tai suomeksi Sarjakuva - näkymätön taide). Itsekin silloin nuorena piirtäjänä olen tuon sarjakuvamallisen tietokirjan kahlannut läpi lukemattomia kertoja lähikirjastossani.

The Sculptor on paksu sarjakuvaromaani, jonka McCloud on tuntunut muotoilevan irti paperista, kuin päähenkilönsä kuvia graniitista ja teräksestä. Tarinavetoinen ja tunteikas sarjakuva käyttää hyväkseen kaikkia niitä kikkoja, joita McCloud sarjakuvaoppaissaan on jakanut, mutta kaikki tapahtuu tarinan ehdoilla.




Tarinan keskiössä on epäonnistumisia kohdannut kuvanveistäjä David Smith. Yleisö ja taidemaailma tuntuvat hylkivän häntä, rahat ovat lopussa eikä ole enää edes sukulaisia tai perhettä tukena. Hän päätyy tekemään sopimuksen mystisen hahmon kanssa, joka voi palauttaa kyvyn tehdä taidetta, mutta kovalla hinnalla.

Smithillä on enää 200 päivää aikaa viettää elämässään. Hän pystyy kuitenkin käyttämään koko sen ajan luoden ihmeellisiä teoksia vain käsiään liikuttamalla. Kohdattuaan Megin, Smithin prioriteetit tuntuvat kuitenkin horjuvan. Rakkaus vastaan kuolemattomuus taiteen kautta. Näiden vastinparien keskeltä löytyy lämminhenkinen tarina.




Satuin kuluttamaan samaan aikaan kahta samankaltaista kulttuurituotetta. The Sculptorin juonen kanssa kulki hyvin samallatavoin tuoreimman American Horror Storyn kausi. Kun McCloudin sarjakuvassa päähahmo vaihtoi luovuuden tulvan rajalliseen elämään, vaihtoivat AHS:n hahmot luovuuden johonkin ihan muuhun. He joutuivat ruokkimaan itseään toisten verellä pitääkseen yli-inhimillisen luovuutensa kukkimassa.

Molemmat tarinat kertoivat ihmisen tarpeesta elää ikuisesti ja sillä tavoin molemmat tarinat olivat eräänlaisia klassisia vampyyritarinoita. Molemmissa etsitään ikuista elämää ja molemmissa sitä haettiin luovuuden kautta. Jos vain saa luotua jotain, mitä ihmiset haluavat kokea vielä kauan oman elämän jälkeen, niin voi elää ikuisesti. Ainakin se on myytti, jota useat tavoittelevat.




McCloudin piirustusjälki on paikoin liiankin puhtoista omaan makuuni, mutta kiistämättä taidokasta ja ehdottoman miellyttävää. Tarina on paikoin arkista elämää herkästi kuvaavaa ja paikoin taas ylimaallisen liioittelevaa ja tämä kontrasti on toimiva. Kaikki 200 päivää David Smithin seurassa kuluvat yllättävän nopeasti. Niin lukijalle, kuin myös Davidille. Se viimeinen ruutu sitoo kaiken yhteen upeasti, mutta suosittelen kokemaan sen itse.













Suomeksi Näkymätöntä taidetta voi löytyä Finlandiakirjasta.




Scott McCloud, 2015, The Sculptor, First Second Books





Mainoslinkit merkattu: *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti