Faust on sellaista teatteria, että katsojan olisi hankala edes yrittää ottaa etäistä tarkkailijan roolia siihen. Tarina, visuaalinen toteutus ja näyttelijöiden tapa puhutella yleisöä vetävät mukaansa pimeään. Goethen teksti jumalan ja paholaisen vedonlyönnistä on ajaton ja parin vuosisadan jälkeenkin tuottaa tuoreen oloista teatteria.
Vallilan Kansallisteatteri Konepajalla on tila, jota olen hehkuttanut ennenkin, mutta tällä kertaa sen koko mahtavaa hallia hyödynnettiin kokonaisuudessaan. Faustin koko estetiikka sopi tilaan niin hyvin, että katsojat astuivat ovista sisään suoraan näytelmän maailmaan.
Faust toimii sujuvana, vaikkakin hajanaisempana jatkumona Kansallisteatterissa joitain vuosia sitten nähdylle näytelmälle Mestari ja Margarita, jonka työryhmässä oli monia samoja tekijöitä. Ohjaaja Anne Rautiaisen näkemys on vahva ja molempien esitysten tapa lähestyä yleisöä on toimiva. Tällä kertaa esityksen loppu ja alku otti yleisön hyvin konkreettisesti näytelmän sisään, mutta siitä en halua liikaa spoilata.
 |
| Kuvassa Annika Poijärvi. Kuva Tommi Mattila. |
 |
| Kuvassa Marc Gassot ja Juha Varis. Kuva Tommi Mattila. |
Aksa Korttilan esittämä Greta saa Faustin kaipaamaan jotain kunnollista, mutta hän ei tunnu olevan itse valmis muuttumaan. Epäpuhtaat motiivit saastuttavat kaiken mihin Faust ryhtyy ja takapiruna lymyilevä Mefistofeles pääsee punomaan juoniaan vapaasti. Kaikkea tarkkailee valkea ja hyvyyttä huokuva luojahahmo Annika Poijärven esittämänä.
 |
| Kuvassa Aksa Korttila. Kuva Tommi Mattila. |
Esityksen roolisuoritukset ovat hienoja. Onhan mukana muun muassa upea Kristiina Halttu. Aivan erityisen huomion vei kuitenkin Mefistofeleksen roolissa piruileva Juha Varis. Koko hahmo meikkiä myöten muistutti suuresti Tim Burtonin elokuvan Beetlejuice hahmoa kroonisen flunssan ja ientulehduksen vaikutelmaa myöten. Variksen koko olemus sykki ilkikurista leikkisyyttä ja röyhkeää voimaa. Saija Siekkisen puvustus niin Mefistofeleksen kuin koko muunkin hahmokatraan kohdalla oli synkkä ja herkullinen samaan aikaan. Kansallisteatterin oma Beetlefaust on yksi suosikkihahmoistani lavalla vähään aikaan.
 |
| Kuvassa Juha Varis, Arttu Takalo ja Kenneth Ojutkangas. Kuva Tommi Mattila. |
Näytelmän voima oli siinä, että se olisi ollut elinvoimainen ja toimiva aivan minimalistisellakin lavastuksella. Pelkkä tarina ja näyttelijöiden esiin taikomat hahmot riittivät, joten nyt lavastus ja koko visuaalinen iloittelu vain kohotti näytelmän niihin suureellisiin mittoihin mitä paholaisen ja jumalan vedonlyönti ansaitsee taustalleen. Katri Rentto on luonut lavalle mielenkiintoisen maailman ja lisäksi ääni- ja valosuunnittelu on tehty niin, että vaikutelma on hyvin elokuvamainen.
 |
| Kuva Tommi Mattila. |
Lisätietoa esityksestä löydät Kansallisteatterin sivuilta täällä. Olisi helppo sanoa miten Faustin tarina ihmisen sielun kamppailusta on ajankohtainen, mutta ei se välttämättä ole sen ajankohtaisempi nyt kuin se on aina ollut. Katsojat jätettiin pohtimaan sanoja maailmasta tulessa ja hyvä niin. Meidän sieluilla ei ole kohta enää niin väliä, jos niillä ei ole kotia. Näistä sanoista huolimatta Faust on todellinen tapahtuma. Näytelmä on ehkä hajanainen, mutta sen jokainen kohtaus on täynnä mustaa magiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti