29.11.2020

Memento mori - Tiitu Takalo




Memento Mori on sarjakuva, joka ui ihon alle. Henkilökohtainen kertomus sairastumisesta puskee väkisinkin mieleen kysymyksiä omasta terveydestä, kehosta ja elämästä. Samalla kuitenkin sympatia tarinan kertojaa kohtaan on syvä. Etenkin kun tämä ei ole vain tarinaa.

Tiitu Takalo on Finlandia-palkittu sarjakuvataiteilija, pienkustantaja ja kuvittaja Tampereelta, joka lukeutuu suomalaisen sarjakuvan huippunimiin. Vuonna 2017 hän sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-tunnustuspalkinnon. Kirjoitin Takalon työstä Lukupinossa jo aiemmin täällä.

Joulukuussa 2015 Takalo sai keskellä yötä aivoverenvuodon ja vaikka ensiapu lähes jätti tämän kotiinsa, niin lopulta sairaalasta löytyi apu. Päänsärkynä alkanut tapahtuma muutti lopulta elämän kulkua.



Memento mori on sarjakuvaromaani Takalon matkasta sairaalaan ja lopulta toipumiseen. Sarjakuva sai alkunsa jo tämän blogissa ja ilmestyi nyt viisi vuotta aivoverenvuodon jälkeen yli 200-sivuisena teoksena, jossa pääsee taas ihailemaan tämän upean maalauksellista tyyliä.




Takalo kuvaa kehon haurautta kuvien kautta ja muutamilla harkituilla väreillä elävöitetyt sivut välittävät epätietoa, kipua ja pelkoa tavalla, joka on tavallaan ristiriitaisenkin kaunista. Tätä vahvistaa Takalon tuttu, oikean käsityöläisen tyyli, joka todella näyttää ihmisen tekemältä. 



Sarjakuva seuraa elämää sairaalassa ja vaikka kyseessä on henkilökohtainen tarina, niin tuntuu, että Takalon yhteiskunnallinen ote nostaa päätään. Sarjakuva ei yritä esittää suomalaista terveydenhuollon järjestelmää täysin rikkoutuneena ja Takalo tuntee olevansa turvassa, mutta lukuisia epäkohtia nousee silti esiin. Erityisesti hoito välittömän avun jälkeen on hankalaa ja tuen järjestelmät kankeita.



Paluu jalkeille kuvattiin sarjakuvassa hitaasti ja ajan kuluminen välittyy lukijalle todentuntuisena. Itse rakastan alla olevaa sivua ja sen tunnelmaa. Hidasta aikaa, instutionaalista tilaa ja siinä olemista, pienten asioiden merkityksellisyyttä.



Takalon epäilyt uran suhteen ja konkreettinen pelko siitä pystyykö tämä edes piirtämään enää, koskettivat. Vaikka pelkästään se, että luemme nyt tätä sarjakuvaa tietysti todistaa sen, että pahimmat pelot eivät käyneet toteen.



Yksi huolista oli sarjakuvanäyttelyä varten valmisteltu teos, jota Takalo pelkäsi, ettei saisi valmisteltua loppuun. Muistan itse tuon näyttelyn. Olin siellä ja muistan elävästä Takalon ylläolevassa kuvassa esitetyn teoksen, josta otin kuvankin juttuuni täällä. Tämä pieni yksityiskohta teki sarjakuvan taas elävämmäksi itselleni.



Sarjakuvan viimeisessä vaiheessa nähdään toivoa, asioiden selkeytymistä ja taiteellisen minän löytymistä. Lukijana on hankala nyt olla ajattelematta teoksen teemoja kuolemasta ja selviytymisestä ilman, että niitä heijastelee kuluneen vuoden kokemuksiin koronan kanssa. Tämä on taas teoksia, jotka kuin vahingossa ovat ajalleen ajankohtaisia.




Memento mori jättää taas odottamaan mitä Takalo tekee seuraavaksi. Suomalainen sarjakuva ei ehkä näy tarpeeksi isojen kirjakauppojen hyllyillä, mutta tuntuu olevan voimissaan. Lukijoiden kannattaa nähdä hieman vaivaa löytääkseen sieltä muitakin helmiä kuin vaikka tämän nyt käsittelyssä olleen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti