Koolla on väliä! on kirja, jossa tutkimukseen pohjautuen tarkastellaan lihavuutta ja normeja, joita asetamme itsellemme ja toisille. Se on ajankohtainen kirja yhteiskunnalle, jossa lihavuus on edelleen ihmistä leimaava ominaisuus ja usealle vapaata riistaa haukuttavaksi.
Katariina Kytölä ja Hannele Harjunen ovat toimittaneet tämän teoksen, johon ovat kirjoittaneet Outi Pajala, Johanna Lahikainen, Leena-Maija Rossi, Anna-Stina Nykänen, Anne Puuronen, Anu Hämäläinen ja Hanna Väätäinen.
Lihavuus ja laihduttaminen ovat jatkuva trendi ihmisten puheenaiheina. Niiltä on hankala välttyä mediassa ja paino tuntuu olevan hyväksytty aihe kommentoida aivan eri tavalla kuin moni muu yksilön ominaisuus. Lihavuuteen liitetään helposti jopa erilaisia luonteenpiirteitä sitä kummemmin ajattelematta. Mieleen syntyy valmis stereotyyppi, jolla on jo valmis kertomus itsekontrollin puutteesta, laiskuudesta ja niin monesta muusta negatiivisesta piirteestä. Näin lihavaa ihmistä ei edes tarvitse yrittää nähdä yksilönä kun oletettu kertomus jo tunnetaan.
Lihavuudesta puhuttaessa nähdään se usein vain terveysongelmana, johon kaikilla pitää saada olla mielipide ja sen kulttuuriset, sosiaaliset ja psyykkiset ulottuvuudet helposti sivuutetaan. Laihtuminen taas nähdään menestystarinana, jossa ihminen saavuttaa jonkinlaisen uuden minuuden. Kirjassa lihavuutta ei haluta käsittää lähtökohtaisesti ongelmaksi vaan koetetaan nähdä se yhtenä mahdollisena ruumissa elämisen tapana ja kulttuurisesti määriteltynä ilmiönä.
Tämänkaltainen ymmärtäminen on tärkeää. Lihavuudesta puhuttaessa on mielenkiintoista myös kysyä miksi tietyt ruuminmuodot ovat määritelty sopimattomiksi tai epäterveiksi? Miksi ihminen on vaikea hyväksyä muutoin kuin hoikkana ja kuka näitä normeja oikeastaan ylläpitää? Puhutaanko nykyään ristiin terveydestä ja kauneudesta?
Ainakaan lääketieteilijöillä ei ole antaa yksiselitteisiä rajoja sille mikä on lihavuuden ja terveyden suhde toisiinsa, vaikka näin useita kertoja iltapäivälehdissä uutisoidaankin. Lihavuuden ongelmallistaminen on järkyttävän iso bisnes ja kauneudesta uutisoiminen houkuttaa klikkeihin. Halu pitää yllä nykyisiä ihanteita siis on olemassa ja kriittisiä puheenvuoroja hallitsevaa keskustelunsävyä kohtaan harvoin näkee mediassa. Katariina Kyrölä kirjoittaa:
"Lihavuus ei sinänsä ole merkki sairaudesta, kuten hoikkuuskaan ei ole tae terveydestä. Välittömän näkyvyytensä takia lihavuus on kuitenkin helposti esitettävissä sairauden visuaalisena merkkinä. Kytkös on muotoutunut niin vahvaksi, että itse lihavuutta on alettu usein pitää sairautena."
Lihavuus ja huonot elämäntavat voivat kulkea käsi kädessä, mutta esimerkiksi liikkumattomuuden ongelma laitetaan tällä hetkellä usein suoraan lihavuusongelman kategoriaan. Tosiasiassa nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa ja esimerkiksi professori Aila Rissasen mukaan kokonaisterveys ja -hyvinvointi ovat yleensä paljon tärkeämpiä kuin paino.
Kun lihavuutta medikalisoidaan ja tuodaan esiin ongelmana, on kuitenkin hämmästyttävää miten se onnistutaan silti sukupuolittamaan. Naisen ruumista koskevaa tietoa käsitellään usein niin, että ruumista tulee pyrkiä kontrolloimaan ja säännönmukaistamaan. Kaikki sukupuolet ovat herkästi kuitenkin ns. läskipuheen kohteena. Vaikka kuinka tiedostaa lihavuuden terveysriskit, niin on kyseenalaistettava myös ajatukset ihmisten eriarvoistamisesta. "Läskiksi" kutsumisesta kirjoittaa Anne Puuronen näin:
"Puhuttaessa "läskistä" ei selvästikään puhuta vain yksilöllisestä terveyskäyttäytymisestä ja ravitsemustietoudesta, vaan luodaan moraalisia arvoasetelmia liittämällä ihmisarvo ja ruumiin koko toisiinsa. Nykyajan ihmisen tulee osoittaa kunnollisuutensa paitsi edustavalla ulkonäöllä myös olemalla tehokas ja tuottava niin työ- kuin vapaa-ajallaankin. "Läski" merkitsee tässä yhteydessä yksilön esteettis-fyysistä ja moraalista epäkelpoisuutta. Läskiä koskeva puhe, joka liittyy muun muassa arvomaailmaan, elintasoon, ravitsemus- ja kulutustottumuksiin, urheilun moraaliin sekä stereotyyppiseen naisellisuuteen ja miehisyyteen, kytkeytyy viime kädessä keskusteluun kulttuurimme tilasta. Puhuessamme "läskistä" puhumme ihmisyydestä ja oikeudesta siihen tietyn kokoisena."
 |
| Mainoskuvasto pyrkii usein määrittelemään ihannekehon tietynlaiseksi. |
Hannele Harjunen esittelee kirjassa mielenkiintoisen käsitteen "lihavuus välitilana", joka herätti ajattelemaan omaa kehollisuutta ja tietynlaista alati katoavaa normaalia olemisen tilaa. Erityisesti se herätti ajattelemaan kuka sen normaalin oikeasti määrittelee, sillä huomasin etten minä ainakaan. Olen juuri nyt se oikea minä, mutta tiedostan olevan olemassa jonkin ideaalisen minän, jota minun tulisi tavoitella ja ehkä vaikka ottaa ne kuuluisat ennen ja jälkeen -kuvat.
Harjunen haastatteli useita naisia näiden lihavuuskokemuksista ja välitila nousi esiin aineistosta. Lähes kaikki naiset olivat jossain vaiheessa laihduttaneet ja myös pitivät hoikkuutta "normaaliolotilana" tai tavoitteena, huolimatta siitä olivatko nämä olleet koko ikänsä lihavaksi leimatussa ruumiissa.
Harjunen kirjoittaa miten lihavaa ruumista käsiteellään usein ikään kuin esisairaana ruumiina. Lääketieteen hallitsevuus lihavuuskeskustelussa pitää siis vahvasti yllä myös välitilan käsitettä, jossa oma itse koetaan vääränlaiseksi. Itselle helposti asetetaan ulkopuolelta tulevan kontrollin lisäksi rajoitteita, joita perustellaan sillä, että se normaali hoikempi minä voi sitten lähteä tavoittelemaan haluttuja asioita kunhan itse laihtuu. Tavallaan lihava ihminen voi siis nähdä itsensä ainaisesti korjattavana ongelmana. Harjunen kirjoittaa:
"Ajatus lihavan ruumiin kätkemästä hoikasta ihmisestä sisältää käsityksen lihavuudesta väliaikaisena tilana, mutta naiset saattavat käyttää sitä myös erottautuakseen lihavaan ruumiiseen liitetyistä merkityksistä. Koska lihava ruumis ei vastaa omaa käsitystä "oikeasta" itsestä, henkilö identifioituu hoikaksi. Lihavassa ruumiissa asuu hoikka ihminen, jolla on hoikkaan olemukseen yhdistettyjä ominaisuuksia, kuten älykkyys, tehokkuus ja itsekontrolli. Lihavan ruumiin subjektius ikään kuin jaetaan sisäiseen ja ulkoiseen. Hoikka, oikea "sisäinen" ruumis ansaitsee subjektiuden, kun taas lihava "ulkoinen" ruumis tekee siitä vaillinaisen."
Koolla on väliä! -kirja onnistuu kiteyttämään lihavuuden tutkimuksen historiaa, käsitteistöä ja suhdetta moniin tieteisiin erittäin tehokkaasti ja yleistajuisesti. Tämä teos edelleen ajankohtainen ja painokkaasti suosittelen tutustumaan siihen. Kirjoitusten lähdeluettelot taas ovat loputon aarrearkku tutustua aiheeseen syvemmin.
Muita kiinnostavia kirjoja aiheesta ja sen läheltä Adlibriksessa:
Koolla on Väliä! Lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli, 2007, Hannele Harjunen (toim.), Katariina Kyrölä (toim.), Like
*mainoslinkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti