6.1.2018

Kuvia Finlandia-palkintojen taustalta




Finlandia-lähettiläänä pääsin tutustumaan lähemmin koko palkinnon taustalla vaikuttavaan maailmaan ja jännittämään kirjailijoiden ja kustantajien kanssa lopputuloksia. Nyt kun kokemus on takana, niin haluan avata mitä koin Finlandia-humun eturivissä ja jakaa kanssanne näpsimäniä kuvia.

Finlandia-palkinto on vuodesta 1984 jaettu merkittävin kirjapalkinto Suomessa. Muistellessani voittajia ja ehdokkaita aina Veikko Huovisesta Jörn Donneriin ja Sofi Oksaseen, niin mielen täyttää kunnioitus sitä työtä kohtaan, jota tässä palkitaan.

Finlandia-palkinto edustaa minulle suomalaisen kirjallisuuden ja kirjailijan työn tärkeyden tunnustamista. Se ei tarkoita, etteikö palkinnolla olisi kaupallisia ulottuvuuksia tai etteikö se sulkisi ulos isoa osaa suomalaisesta kirjallisuudesta. En kuitenkaan näe, että Finlandia tarkoitus olisi osoittaa kuluttajalle mikä kirja joulupakettiin tulee laittaa tai, että me lukijat emme osaisi löytää luettavaa myös bestseller-listojen ulkopuolelta.

Lähettiläänä pääsin todistamaan tapahtumia, joissa ihmiset aidosti olivat innoissaan kirjallisuudesta ja keskustelivat siitä intohimoisesti. Ehdokaslajitelma oli kaikissa kategorioissa hieno, mutta erityisesti kaunokirjallisuuden suhteen oltiin mielestäni erittäin rohkealla ja raikkaalla maaperällä. Näitä kirjoja on ollut suurempi ilo lukea kuin olisin osannut odottaa.

Mutta sitten niihin kuviin. Tunsin itseni todelliseksi etuoikeutetuksi kirjallisuusturistiksi ja tässä on tulos:

Hanna Nikkanen ja Hyvän sään aikana. Odotettu ehdokas.


Suomen epävirallinen selfiekuningas ja Karo Hämäläinen

Rönkä nousi ylös heti kun ehdokkaat esiteltiin ja kertoi millä tavoin voisi olla jäävi niitä arvioimaan. Luotto Rönkään kuintenkin voitti.

Tietofinlandia-ehdokkaat

Epävirallinen selfiekarttaja ja Alexsander Stubb

Aleksis Salusjärvi paljastaa kaunokirjallisuuden ehdokkaita ja Elisabeth Rehn reagoi

Miki Liukkonen

Kaikki kaunokirjallisuuden finlandia-ehdokkaat. Näitä oli ilo lukea.

Valokuvaaja: "Pitele sitä kirjaa siinä miten haluat".

Ehdokkaat vielä laatikon suojissa

Tommi Liimatta


Jaakko Yli-Juonikas

Finlandia-voittaja Juha Hurme

Tommi Liimatta

Liukkonen lukemassa Werner & Jarl -kirjakaupassa
Ehdokkaat olivat vieraana Baba Lybeckin Kirja vieköön -illassa Savoyssa 
Hurme oli suosittu nimmareiden hakijoiden keskuudessa



Voittajat Finlandia -palkintojenjakotilaisuudessa Kansallisteatterilla. Juha Hurme, Sanna Mander ja Riitta Kylänpää

Seela Sella luki otteita ehdokkaiden kirjoista Kansallisteatterilla


Rehn paljastaa Finlandia-voittajan ja pitää hienon puheen. Lähes yhtä hienon kuin voittaja Hurme. "Opetelkaa ruotsia juntit".

Juhlahumua Kansallisteatterilla


Palkintojenjaon jälkeen voittajia haastateltiin Akateemisessa kirjakaupassa

Sanna Mander signeerasi teostaan

Riitta Kylänpää

Ja lopulta juhlat jatkuiavt Teatterilla




Katso kaikki Finlandia-aiheiset Lukupinon jutut täältä.


1 kommentti:

  1. Hieno kuvakavalkadi. Tykkään kuvien 'sumuisista' taustoista!

    VastaaPoista