13.4.2017

Only the Sound Remains




Ooppera on minulle yleensä voimakkaita kokemuksia ja heittäytymistä mahtavien äänimassojen armoille. Kaija Saariaho on kuitenkin säveltänyt oopperan, joka vei lähes päinvastaisiin tunnelmiin. Leijaileva ja rauhallinen tunnelma valtasi salin eilen kun Only the Sound Remains sai Suomen ensi-iltansa.

Only the Sound Remains on Kaija Saariahon ja ohjaaja Peter Sellarsin visioima kamariooppera, joka jakautuu kahteen alle tunnin mittaiseen osaan. Japanilaista Nō-näytelmää mukaileva tyyli näkyy vahvasti esityksissä. Pieni orkesteri, kaksi laulujaa ja tanssija tekevät oopperasta tunnelmaltaan hyvin pelkistetyn. Lavasteena toimii vain valtava kangas, jonka abstrakti tussityö sijaitsee jossain modernin ja perinteisen välimaastossa.

Davone Tines, Anthony Roth Costanzo, Nora Kimball-Mentzos
Kuva: Heikki Tuuli

Japanilainen tyyli on usein lähellä meidän suomalaisten sielunmaisemaa ja myös tämän teoksen kohdalla voi aistia miten kaksi näennäisen kaukaista kulttuuria sulautuvat yhteen. Etenkin Eija Kankaanrannan kantele sitoo oopperan vahvasti omiin perinteisiimme. Saariaho kutsuikin Kankaanrannan kanteletta oopperansa sieluksi.

Musiikki itsessään kertoi tarinaa. Se liikkui tasoilla, jotka pystyi lähes aistimaan visuaalisesti. Saariaho onkin säveltäjä, jota esimerkiksi Sibeliuksen tavoin kutsutaan synesteetikoksi, ihmiseksi jolla on kyky nähdä musiikki väreinä ja valoina. Valojen ja varjojen leikki, jota Saariaho musiikillaan tavoitteli, on hämmentävän kouriintuntuvaa. Eteerinen musiikki sai vajoamaan Kansallisoopperan tuoliin ja rentoutumaan tavalla, jota en aiemmin oopperassa ole kokenut.

Luonto, mystisyys ja valojen ja varjojen luomat rajat tuotiin musiikilla näkyväksi. Erityisesti kuoleman ja elämän rajalla leikiteltiin kiehtovalla tavalla. Ezra Poundin kääntämät Nō-näytelmät kertoivat tarinoita, joissa henget ovat yhteydessä maailmaamme.

Ensimmäinen tarina, Always Strong, kertoo taistelussa kuolleesta hovimiehestä, joka oli taitava luutunsoittaja. Gyokei-pappi uhraa tämän luutun alttarilla ja hovimies ilmestyy koskettamaan luutun kieliä. Toinen tarina, Feather Mantle, kertoo kalastajasta, joka löytää puunoksalta viitan. Tämä haluaisi pitää viitan, mutta se kuuluu hengelle, joka ei pääse takaisin maailmaansa ilman sitä. Henki tanssii kalastajalle saadakseen viitan takaisin.

Davone Tinesin esittämät pappi ja kalastaja loivat oopperaan sen tummanpuhuvan pohjavireen. Tinesin liikkuessa spottivalojen edessä, muodostui kankaalle elävän oloisia varjomaailmoja. Näistä tuli esiin Anthony Roth Costanzon henkimaailman edustajat, joita Costanzo tulkitsi kontratenorilla, joka koneellisesti muokattuna loi aidosti taianomaisen vaikutelman. Feather Mantlessa tanssiva Nora Kimball-Metzos toi runsaasti elämää, muuten hyvin paikoillaan pysyvään oopperaan. Tämän liike oli hypnoottista.

Davone Tines. Kuva: Heikki Tuuli

Only the Sound Remains oli rauhallisuudessaan erilainen ja musiikin sielullisuudessa paikoin koskettavakin. Sen voima oli pohjoismaalaisen ja itämaisen mystisyyden tulkinnassa sekä valojen ja varjojen rajojen tuomisessa lähes sanattomasti katsojia lähelle. Paikoin musiikki turrutti pysyessään jatkuvasti kuin samassa tilassa, joten ooppera vaati katsojaltaan tietynlaista antautumista ja erityistä mielentilaa. Only the Sound Remains on katsojalle harjoitus meditaatioon, joka musiikin avulla näyttää millaisia rajoja todellisuus pitää sisällään.

Only the Sound Remains on Alankomaiden kansallisoopperan, Suomen Kansallisoopperan, Pariisin Opéra Nationalin, Madridin kuninkaallisen teatterin ja Toronton Canadian Opera Companyn tilausteos.
Musiikinjohto
André de Ridder
Ohjaus
Peter Sellars
Lavastus
Julie Mehretu
Puvut
Robby Duiveman
Valaistus
James F. Ingalls
Koreografi
Nora Kimball-Mentzos
Äänisuunnittelu
Christophe Lebreton
Esitys nähty lehdistölipulla. Ensimmäinen kuva: Heikki Tuuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti