28.4.2017

Stephen King - End of Watch




End of Watch lopettaa Stephen Kingin Bill Hodges -trilogian. Ensimmäinen osa, Mr. Mercedes, esitteli meille ikääntyneen ex-poliisin, joka joutuu vastakkain massamurhaajan kanssa. Toinen osa, Finders Keepers, kertoi lähes itsenäisen tarinan kuolleesta kirjailijasta ja tämä kolmas osa palaa jälleen Mr. Mercedesin aloittamaan tarinaan.

Stephen King on minulle henkilökohtaisesti tärkeä kirjailija. Tämä oli se ensimmäinen kosketukseni kirjaston aikuisten hyllyjen kirjailijoihin ja olen tasaisesti lapsuudesta lähtien lukenut kaiken mitä tämä on näppäimistöltään ulos suoltanut.

Tämä trilogia oli kuin pieni harharetki Kingin normaalista tuotannosta ollen ihan pesunkestävää dekkaria alusta loppuun. Tai oikeastaan lähes loppuun, sillä tässä viimeisessä osassa oli kaikuja siitä Kingin perinteisemmästä tuotannosta.


(Jatkossa pieniä spoilereita trilogian ensimmäisestä osasta)

Mr. Mercedes, Brady Hartsfield, ei reagoi edelleenkään ulkomaailmaan aivovamman seurauksena, jonka Hodgesin partnerin Holly Gibneyn isku Hartsfieldin päähän aiheutti. Outo itsemurhien sarja kuitenkin saa Hodgesin epäilemään, että jotain on vialla ja jostain syystä jäljet tuntuvat johtavan Hartsfieldiin.

Kuinka tämä aivotoimintansa lähes menettänyt murhaaja pystyisi kuitenkaan enää vaikuttamaan mihinkään? Tässä vaiheessa lukija viedään sinne Kingin muista kirjoista tuttuun maailmaan. Mikään ei ole enää itsestäänselvää ja King näyttää ettei ehkä sittenkään ole heittäytynyt ihan puhtaaksi dekkarikirjailijaksi.

End of Watch ei ehkä ollut enää puhdas dekkari, mutta ei se ollut ihan sitä Kingin ominta aluettakaan hirviöineen ja yliluonnolisine tapahtumineen. Tämä välimaasto jäi valitettavasti hieman valjuksi ja vaikka edelleen nautin Kingin maailmasta, jäi tämä yhdeksi heikoimmista esimerkeistä sen tulkinnasta.

Kun Mr. Mercedes ja Finders Keepers leikittelivät Kingille ominaisilla, hieman stereotyyppisillä, mutta niin herkullisilla hahmoilla, niin End of Watch jäi toteamaan mitä kaikkea näille tapahtuu. Oli kuin King olisi ajatellut, että nämä hahmot ovat nyt esitelty ja voidaan keskittyä pelkkään tarinaan. Pelkkä tarina ei tässä tapauksessa vain jaksanut kantaa.

Kirja oli viihdettä ja hyvin kevyttä sellaista. Taustalla väijynyt teema itsemurhan muodossa on kuitenkin vakavan huomion ansaitseva aihe ja King lopettikin kirjansa mielestäni sopivasti:

"One last thing. End of Watch is fiction, but the high rate of suicides—both in the United States and in many other countries where my books are read—is all too real. The National Suicide Prevention Hotline number given in this book is also real. It’s 1-800-273-TALK. If you are feeling poopy (as Holly Gibney would say), give them a call. Because things can get better, and if you give them a chance, they usually do. Stephen"
(Suomessa valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202)

Stephen King, 2016, End of Watch, Scribner


Kokeile myös tällä visailulla miten hyvin tunnet Stephen Kingin maailman



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti