3.4.2017

Mixtape suomalaiselle kirja-alalle




Kirjakaupat, kustantamot ja koko kirja-ala on usein (aiheellisenkin) kritiikin kohteena. Aloin itsekin kirjoittamaan parin suuren kirjakaupan ylivallasta ja niitä kontrolloivista muutamasta isosta kustantamosta. Mitäpä tästä ei kuitenkaan olisi sanottu jo ja loppujen lopuksi huomasin, että minulla on kuitenkin paljon enemmän positiivista sanottavaa suomalaisesta kirja-alasta kuin negatiivista. Koska olen 90-luvun lapsia, niin mikäpä olisi parempi tapa osoittaa ihastusta kirja-alalle kuin vanha kunnon mixtape.



1.

Tammi

Lapsena en lukenut paljoakaan muuta kuin Tammen kustantamia kirjoja. Tämä johtui siitä, etten lukenut paljoakaan muuta kuin Stephen Kingiä ja Tammi sattui olemaan se kustantamo, joka tätä Suomeen toi. Lisäksi tietysti Tammelta tuli legendaarinen Noidan käsikirja. Tämän johdosta Tammen logoon liittyy minulla hillittömiä määriä nostalgiaa.

Mixtape-biisiksi Tammi saa Girlschoolin biisin Race With the Devil, koska tämä oli kauhukirjamusaa.





2.

Antikvariaatit

Etenkin Porvoon, Helsingin ja Riihimäen divarit ovat olleet se tärkein kirjojen lähde kirppareiden ohella. Kirjojen lisäksi divarit tarjoavat lukuisia keskusteluja kirjallisuudesta divarien myyjien kanssa. Näillä on aivan erityislaatuinen paikka tarkastella suomalaista kirja-alaa.

Antikvariaatit ovat pieniä, omituisia ja nostalgiaa pursuavia, joten biisiksi sopii hyvin Joose Keskitalon Taas On Tänään Muukalainen.



3.

WSOY

WSOY:n talo Porvoossa on ihan mahtava paikka. Siellä olen käynyt leffassa, töissä ja taidenäyttelyissä. Kustantamonahan WSOY on todella klassinen ja vastuussa lukuisista tärkeistä teoksista.

Niin klassinen, että biisinkin pitää olla klassista. Aarre Merikanto ja Scherzo.




4.

Sitruuna kustannus

Nimensä mukaisesti pirteä, pieni kustantamo, joka tiputtelee aina pieniä helmiä.

Mixtape-Biisiksi Sitruuna saa Fool's Gardenin Lemon Treen.




5.

Osuuskumma

Tämä kustantamo tarjoaa jäseniltään kummallisia tarinoita. Lohikäärmeitä, avaruusjuttuja, steampunkkia... Genretietoinen ja tuottelias kustantamo.

Osuuskummalle kumman kummisetää. Frank Zappan Joe's Garage.




6.

Reuna

Myös Reuna on pieni kustantamo ja jo siksi mainitsemisen arvoinen tekijä. Pienistä kustantamoista usein ponnistaa todella jännittäviä juttuja. Esimerkiksi nämä Reunan joulukalenterit ovat ihan mainioita.

Jotenkin miellän Reunan todella perinteisen suomalaiseksi kustantamoksi, jota Kolmas nainen kuvaa loistavasti. Biisinä Hyvää ja kaunista.




7.

Suomalainen kirjakauppa, Info ja Akateeminen

Kiitetyt ja parjatut kirjakaupat Suomessa. Vaikka askartelutarvikkeiden vaivihkainen tilanvaltaus onkin myymälöissä käynnissä, niin otetaan kirjatkin vielä meillä vakavasti. Etenkin pidän käytävillä vaeltelusta, uusien kirjojen haistel... katselusta ja Akateemissa sohvilla löhöilystä ja lukemisesta.

Koska nämä kaupat edustavat suurta teollisuutta, niin biisiksikin valikoituu vähän teollisempaa kamaa. Nine Inch Nailsin The Hand That Feeds.




8.

Aku Ankka

Monen suomalaisen ensikosketus lukemiseen ja kielellä leikittelyyn. Paras asia keskiviikoissa.

Akulle toinen kielellä leikittelijä Jannu Hurmio (kuten tämä Aku Ankassa tunnetaan) ja Lasten mehuhetki.




9.

Kirjastot

Se tärkein. Mutta niin petollinen lukupinon suhteen.

Usein kirjastosta lähtiessä huomaa jo valtavan lukupinonsa kasvaneen tsiljoonalla kirjalla. Siksi Jenny Owen Youngin biisi muistuttaa, että "Fuck Was I Thinking?"





10.

Kirjabloggarit

Kirjabloggarit ovat tulleet osaksi suomalaista kirjallisuuskeskustelua tärkeällä tavalla. Vielä tärkeämpää on kuitenkin henkilökohtaisesti se yhteisö, jonka olemme muodostaneet. Erittäin hienoa jengiä!

Kirjabloggarit ovat minulle yhteisönä kuin lääkettä. Siksi Polyphonic Spreen versio biisistä Lithium. Jo tuo video on lääkettä.





11.

Like kustannus

Like oli se kapinallinen, josta sai kaikki ne kirjat, jota äiti paheksui. Kai voisi sanoa, että Into on nyt se Liken manttelinperijä, vaikka toki Likeltäkin vielä tulee todella laadukasta kirjallisuutta.

Tähän olisi liian helppoa tyrkätä se random punk-biisi, joten tässä mieluumminkin ulkopuolisuuden hymni: Streetlight Manifesto ja Moment of Silence.






Tässä ei luonnollisesti olleet kaikki tärkeät tahot kirja-alalta, joten ehkä mixtape vol. 2 on vielä aiheellista tehdä jossain vaiheessa. Syy miksi käännyin kirjoittamaan positiivisen kautta on siinä ilossa ja rakkaudessa kirjoja kohtaan, jota Krista Airola välitti meille kaikille. Jäämme kaipaamaan Krista.


1 kommentti: