Halloweenin taika löytyy tarinoista

Nuorena poikana seiniäni koristivat bändijulisteiden rinnalla erilaisten kauhuleffojen julisteet. Freddy Krueger, Cryptkeeper ja Jason olivat minulle uneen tuudittelevia kavereita seinillä ja luonnollisesti Halloweenin lähestyessä niiden seuraksi tulivat erilaiset pääkallokoristeet ja hämähäkinseitit. Muistan aina joskus äidiltäni Halloweenin aikaan pyytäneeni kurpitsapiirakkaa juhlan kunniaksi, mutta vastaukseksi sain yleensä, "Hallo-mikä?". Samoin kaverit tuntuivat olevan oudon välinpitämättömiä tästä vuoden siisteimmästä juhlapäivästä ja juhlintani keskittyi lehtien, kirjojen ja elokuvien kuluttamiseen. "Noidan Käsikirja" piti tasaisin väliajoin lainata kirjastosta ja Addams Family kuului leffaperinteisiin. B-luokan kauhuleffat tarjosivat hauskaa verellä mässäilyä ja perinteiset kauhutarinat eri muodoissaan jaksavat kiinnostaa edelleen.

Juuri nämä tarinat tekevätkin Halloweenistä sen juhlan mikä se nykyään on. Toki Halloweenillä on pitkät perinteet pakanallisessa kulttuurissa, mutta täytyy myöntää, että minua kiinnosti se kaupallinen, muovinen Halloween nykyaikaisilla hirviöillä. Tähän Halloweeniin kuuluvat kummitukset, noidat ja kaikenlaiset pahantekijät. Näistä kerrotut tarinat ovat vakiintuneet monen maan kulttuuriperintöön hieman erilaisin muutoksin ja monet tarinoista, etenkin elokuvien ja kirjojen muodossa, vetoavat monenkirjaviin kulttuureihin samalla tavalla. Monesta perinteisestä juhlapyhästä löytyvät omat vakiotarinansa, mutta harvojen tarinat ovat yhtä mielikuvitukseen ja fiktioon sidottuja kuin Halloweenissä. Tämän vuoksi näenkin Halloweenin nimenomaan tarinan juhlana. 

Tarinallisuus on siis olennaisempi osa Halloweenia kuin useampia muita juhlia, koska sen tarinat ovat puhtaasti fiktiota. Tällä tarkoitan, että esimerkiksi kristillisten juhlien tarinat esitetään usein tositarinoina ja jotkut juhlat taas perustuvat vain kalenterin kiertoon. Nykyaikaisen Halloweenin tarinat eivät yritä olla muuta kuin mitä ovat eli keksittyjä tarinoita. Sanojen ja tarinoiden mahti tulee juuri tämän vuoksi esiin tässä juhlassa, jossa ihmiset ympäri maailman kerääntyvät juhlimaan satuja.

Nykyään Halloween on vakiintunut kaupalliseksi juhlaksi jo Suomessakin ja itse ainakin olen ottanut sen avosylin vastaan. Se ei ehkä kuulu perinteisiimme, mutta toisaalta "perinne" on minulle jo itsessään sellainen kirosana, että sen varassa en lähde mitään uutta tuomitsemaan. Tänäkin vuonna perheessämme pidetään Halloween-istujaisia pääkallojen, kurpitsojen ja kauhuleffojen parissa. Alkuillasta olemme katselleet nuoremmille sopivia leffoja, kuten Nightmare Before Christmasia tai Hotel Transylvaniaa ja iltaa kohden olemme vaihtaneet sitten hieman kovempaan kamaan. Halloween-syömingit luonnollisesti kuuluvat myös iltaan.

Ei liene yllätys, että Stephen King oli ensimmäinen lukemani "oikea" kirjailija. Tämän teoksia ahmin uudestaan ja uudestaan ja sain näin alkusysäyksen lukemisharrastukseen ja lopulta "vakavampaan" kirjallisuuteen. Olisi mielenkiintoista löytää nyt uudelleen ne oudot pienet kioskikirjat, joilla oli nimiä kuten "Kauhun Oppitunnit" tai "Kannibaalien Kosto". Monelle 80- ja 90-luvun teinille ovat varmasti myös Yöjuttu-lehdet tuttuja. Niissä John Sinclair laittoi aina haamuja ja vampyyreja ketoon ja vaikka uskon tämän lehden suhteen ajan kultaavan muistot, niin olivat ne todella mukaansa tempaavia. Kauhugenrestä todella innostuneet muistavat varmaankin myös Fangoria-lehden. Siinä käytiin läpi uusia kauhuelokuvia ja paneuduttiin etenkin niiden verellä mässäilyyn ja efektipuoleen. Fangorian sivuilta sain monia vinkkejä kauhuleffojen suhteen ja käytin myös aikaa niiden metsästämiseen. Nykyään elokuvien saaminen on suhteellisen helppoa, mutta nuoruudessani monet olivat Suomessa kiellettyjä ja niitä joutui  nauhoittelemaan ulkomailta tuoduista VHS-kaseteista, joita aina joku kaverin tutun sukulainen oli jostain saanut käsiinsä.

Nykyään näen kauhugenren etenkin kirjallisuudessa hieman laajempana käsitteenä ja olen huomannut monen klassikkokirjailijankin temmeltäneen kauhun puolella. Silti siinä suoraviivaisessa kauhussa, jossa leikitellään erilaisilla shokkiefekteillä, on jotain rehellistä ja puhdasta. Sen tarkoitusperät ovat selkeästi näkyvillä. Sen on tarkoitus kauhistuttaa, ällöttää tai pelästyttää sinut ja se vetoaa johonkin, niin primitiiviseen osaan aivoissasi, ettet aina itsekään tiedä miksi reagoit siihen niin vahvasti.

On jollain tapaa outoa, että näitä groteskeja tarinoita juhlitaan ja ihannoidaan kun maailmasta löytyy niin paljon oikeita kauhuja. Toisaalta on ymmärrettävää, että haluamme jollain turvallisella tavalla käsitellä maailman kauhuja ja tarinallisuus antaa meille tähän keinoja. Kauhu fiktiossa tarjoaa pakokeinon mielellemme, kun vastaan tulee asioita joita emme halua suoraan kohdata, mutta joita emme halua tai voi täysin siirtää ajattelumme ulkopuolellekaan. Nauttikaa siis tästä tarinoiden juhlasta hyvällä omallatunnolla ja Lukupino toivottaa ällöttävää ja kauheaa Halloweenia!