"Sanalla on ollut aina voimaa", sanoi Kirsi Kunnas ja kirjamessukansa hiljeni tämän edessä. Tuo voima on Kunnaksen mukaan saattanut ihmiset messuille taas yhteen ja on helppo huomata mistä tämä puhuu. Neljä päivää kirjoja, kirjailijoita ja kirjanystäviä saman katon alla näytti, miten lukeminen on edelleen yksi suuri yhteentuova tekijä suomalaisille.
Muutama vieras messuilta jäi erityisesti mieleen ja useiden haastattelujakin tuli kuunneltua. Kaikkeen ei luonnollisesti ehtinyt, mutta onneksi Yle Areenan kautta voi myös muutamia tärppejä vielä katsella.
Apulanta oli yksi messujen suositumpia vieraita. Näiden urasta kertova "Kaikki Yhdestä Pahasta"-kirja julkaistiin elokuussa ja siitä oli Sipe Santapukin ja Toni Wirtasen kera juttelemassa kirjan laatinut Ari Väntänen. Yhtyeellä on takana pitkä ura ja on mielenkiintoista nähdä miten se on saatu mahdutettua kansien väliin. Keskustelun perusteella uskallan ainakin odottaa hieman enemmän kuin silkkaa kuvakollaasia faneille. Väntänen mainitsi taustatyön kirjaa varten olleen intensiivistä ja ehdottomasti laitan kirjan lukupinooni. Kuulunhan kuitenkin siihen ikäpolveen, joka on bändin kanssa kasvanut.
Sami Yaffa oli toinen kirjamessujen muusikkovieras, jota kävin katsomassa. Tämä Soundtracker TV-sarjasta tuttu maailman musiikin ja kulttuurin metsästys on siirtynyt myös kirjan kansien väliin. Tommi Liimatan, Sami Yaffan ja Otso Tiaisen tuotos julkistettiin messuilla ja miehet olivat paikalla kertomassa sen synnystä. Yaffa vaikutti aidon innostuneelta prosessista ja kuvaili miten musiikki on jotain universaalia ja maagista ja kuinka jokainen matka on ollut tälle kuin rakas lapsi. Kirjassa puhutaan musiikista "oikealla kielellä" ja turhan akateeminen meininki on heitetty syrjään. Haastattelut ovat jopa nauhoitettu C-kaseteille, joka oli mielenkiintoinen yksityiskohta. Liimatta ja Yaffa vihjailivat lopuksi seuraavien projektien mahdollisesti suuntautuvan itään päin ja etenkin Japani näyttäytyi haluttuna kohteena.
Åke Edwardson on minulle uusi tuttavuus. En ole lukenut kuin muutaman dekkarin elämäni aikana ja koska halusin kokeilla jotain itselleni vierasta, luen nyt Edwardsonin Menneisyyden Viestiä. Erik Winterin hahmo osoittautui melko läpitunkevaksi ja sidoin tämän jostain syystä vahvasti Edwardsonin omaan persoonaan. En selkeästi ollut ainoa, sillä molemmissa haastatteluissa, jotka näin, myös haastattelijat erehtyivät jatkuvasti kutsumaan Åkea Erikiksi.
Ville Haapasalon uusi kirja "Et Muuten Tätäkään Usko" jatkaa Haapasalon kokemuksista Venäjällä 2000-luvulla, kun edellinen kirja sijoittui 1990-luvulle. Molemmat kirjat ovat toistaiseksi itselleni tuntemattomia, mutta haastattelu antoi aihetta tarttua tähänkin teokseen. Haapasalon muistelmia on kirjannut ylös kirjailijana todella kunnostautunut Kauko Röyhkä ja kuvaajana on toiminut niin ikään pätevä Juha Metso. Miesten keskenäistä jutustelua oli todella ilo seurata ja kun yleensä kuunneltiin kirjailijoita puhumassa kirjoistaan, niin tämä haastattelu tarjosi katsojilleen kokonaisen shown. Haapasalon persoona on suuri ja täytti helposti salin kun tämä muisteli kokemuksiaan. Erityisen kuvaavaa tämän persoonallisuudesta on mielestäni se kun haastattelija kysyi miten tämä on päässyt niin lähelle kohtaamiaan ihmisiä. Haapasalo sanoi "kun ihminen näkee, että tätä lähestytään aidon hyväntahtoisesti, niin lähes aina nämä avautuvat".
"Suomi On Ruotsalainen" on jatkokirja samaa nimeä kantavalle TV-sarjalle. Kirjassa esitetään millainen Suomi olisi ilman Ruotsin vaikutusta. Pois kitkettiin heti ainakin luterilaisuus ja läntinen demokratia. Venäjän valta olisi ollut suurempi ja vapaus sen seuraksena uhattuna. Kirjailija Marjo Vilkko sanoi Suomen kärsivän niin sanotusta "huonon itsetunnon historiasta". Olemme aina olleet tämän mukaan pikkuveljenä kahden suuren vallan välissä. Mielenkiintoista onkin miten juuri tämän toiseuden kokemuksen kautta olemme Vilkon mukaan samalla rakentaneet omaa identiteettiämme ja historiallista kuvaa minuudestamme.
Ruotsiin tämä näkee kuitenkin suomalaisilla olevan syvempi yhteys. Meitä yhdistävät luottamus yhteiskuntaan ja sen lakeihin, sekä tämän luottamuksen synnyttämä uskallus myös tarvittaessa kritisoida omaa yhteiskuntaa. Lopuksi Vilkko mainitsi kirjalleen tulevan jatkoa aiheella "Suomi on venäläinen", jossa pohditaan vuorostaan Suomen ja Venäjän historiallisia suhteita.
"Eino Leino-lavan" luona oli muitakin itseäni kiinnostavia yhteiskunta-alaan liittyviä keskusteluja ja siihen jäinkin niitä joksikin aikaa kuuntelemaan (jalkani arvostivat myös tässä vaiheessa vapautunutta sohvapaikkaa).
"Addiktioyhteiskunta" on Tuukka Tommin ja Pauliina Rannon toimittama kirja addiktion luonteesta ja sen erilaisista ilmenenismuodoista. Keskustelussa paneuduttiin muun muassa uusaddiktioihin, joista kirjamessuvieraille ehkä tuttua bibliofiliaa käytettiin eräänä esimerkkinä. Addiktio nähdään helposti yksilön ongelmana ja yhteiskunnan ongelmana vasta kun yksilö aiheuttaa sille kuluja. Sain kuitenkin käsityksen, että tämä kirja pureutuu hieman syvemmälle addiktioon ja näkee sen osana yhteiskunnan rakenteita ja otetaan myös huomioon, että addiktiot eivät läheskään kaikki kohdistu laittomiin aineisiin. Ehdottomasti lukupinoon.
"Oopiumin Maa" on vuonna 1979 Afganistanista paenneen Fariba Nawan kirjoittama tarina siitä miten tämä 2000-luvulla palasi synnyinmaahansa ja näki mitä tuhoja huumekauppa on saanut siellä aikaan. Messuilla kirjasta oli puhumassa Helsingin kaupunginvaltuutettu, afganistanilaistaustainen Nasima Razmyar. Kuten kirjailijalla, on myös Razmyarilla olemassa mielessään kuva Afganistanista, joka on kauniiden
kukkapeltojen täyttämä, mutta ymmärtää myös, että totuus on nykyään synkempi. Hän myös samastui Fariban tuntemaan identiteettikriisiin tämän asuessa yhdysvalloissa ja Razmyar toivookin pääsevänsä vielä palaaman Afganistaniin vierailemaan.
Razmyarilta kysyttäessä mitä Afganistanin tilanteen kehittämiseksi olisi tehtävissä, sanoi tämä naisten aseman kehittämisen olevan avainasemassa ja siteerasi Tarja Halosta sanoessaan kolmen tärkeimmän keinon olevan "koulutus, koulutus ja koulutus". Perinteet kuten järjestetyt avioliitot hän näki ongelmana, mutta samalla mainitsi, että kriisitilassa olevan maan asioihin on hankala puuttua ja Afganistanin sisällä tapahtuvat muutokset nousevat tärkeään asemaan. Toisaalta Afganistanissa on myös menty monessa asiassa eteenpäin esimerkiksi talouskasvun suhteen, joten tulevaisuus ei näytä välttämättä aivan synkältä. Nimi "Oopiumin Maa" onkin herättänyt ärtymystä Afganistanissa ja sen on katsottu kiinnittävän huomiota vain maan negatiivisiin puoliin.
"Eriarvoisuus Tappaa" on Göran Therbornin kirja, jossa tämä pohtii millaiset mekanismit ylläpitävät ja luovat eriarvoisuutta. Therborn on ruotsalainen sosiologi ja Cambridgen yliopiston professori. Tämä on keskittynyt marxilaisiin teorioihin ja syvemminkin yhteiskunnallisiin luokkaeroihin. Therbornin kuuntelu oli itselleni mahtava kokemus ja näillä messuilla sosiologeja muutenkin hemmoteltiin. Tämä selitti eriarvoisuuden olevan monitahoinen asia, joka ilmenee, paitsi taloudellisina eroina ja luokkaeroissa, myös fyysiseen elämänlaatuun vaikuttavana ilmiönä. Hänen mukaansa eriarvoisuus kirjaimellisesti tappaa ja heikommassa asemassa olevien ihmisten kuolleisuus on myös tutkimusten mukaan nopeampaa, kuin muulla väestöllä. Olen opiskeluissani törmännyt Therborniin ja toivottavasti pääsen vielä paneutumaan myös tähän teokseen syvemmin.Milla Paloniemi ja Anni Nykänen tarjosivat hengähdystaukoa tiukoista yhteiskunnalisista pohdinnoista ja puhuivat uusista sarjakuvistaan. Paloniemellä on ilmestynyt Kiroilevan Siilin juhlakirja, joka vaikuttaakin ihan mielenkiintoiselta. Kiroilevan Siilin ensimmäinen omakustanne on jotain, johon muistan selkeästi messuilla kymmenen vuotta sitten ihastuneeni ja oli kiva olla taas messuilla todistamassa tämän taipaleen edistymistä juhlakirjaan saakka. Kirjassa on sarjakuvien lisäksi Paloniemen omia tunteita ja kertomuksia siilistä ja hieman harvinaisempaa materiaalia.
Nykänen oli puhumassa Mummo-sarjakuvasta, joka on edennyt jo kolmanteen albumiinsa. Itselleni Mummo on jäänyt vielä melko tuntemattomaksi, mutta keskustelun perusteella ehdottomasti myös tutustumisen arvoinen tapaus. Nykänen ja Paloniemi selkeästi nauttivat jutustelusta ja hehkuivat positiivista asennetta. Hieman harmittelua sai osakseen sarjakuvan aseman heikko kasvu ja asenne, jonka mukaan sarjakuva yleisesti käsitetään lähinnä huumorisarjakuvana.
Tatu ja Patu kirjojen tekijöiden kohtaaminen oli yksi messujen kohokohdista. Isänä Tatut ja Patut ovat
tulleet erittäin tutuiksi ja niitä on luettu uudestaan ja uudestaan. "Tatu ja Patu Helsingissä" on poikamme lempikirja, mutta omaan hyllyyn sitä ei ollut tullut vielä hankittua. Koska poikamme tulisi siitä niin "innolliseksi", niin tämä tarttui nyt messutuliaiseksi. Innollinen on muuten poikamme käyttämä sana, joka kuvaa innostuksen ja onnellisuuden sekoitusta. Tämän johdosta kuvan omistuskirjoitus piirroksella jää varmasti ikuisesti pojallemme aarteeksi. Kuvassa Anu Havukainen ihmettelee tätä uus-sanaa ja Sami Toivonen valmistautuu piirtämään. Messuilla oli esillä myös Havukaisen ja Toivosen uusi Tatu ja Patu, Syömään!-kirja, joka huhujen mukaan saattaa löytyä poikamme synttäripaketista parin viikon päästä.
Kirjaostoksissa onnistuin saavuttamaan melko suuria itsehillinnän tasoja, vaikka toki se pakollinen pino sieltä mukaan tarttui. Antivariaattimessut tarjosivat paljon houkutteita ja ovat mielestäni kirjamessujen suola. Erityisen hankalaa oli jättää jälkeen "Dressing a Galaxy, The Costumes of Star Wars", joka on haaveenani ollut jonkin aikaa. Kuitenkin se 450 euron hintalappu sai minut tälläkin kertaa jatkamaan matkaa.
Käytin tilaisuuden hyväkseni ja juttelin hieman eri antivariaatin omistajien kanssa. Konsensus tuntui olevan, että divariyrittäjyys on ensimmäisenä elämäntapa. Elanto siitä on mahdollista ajoittain saada, mutta helppoa se ei ole. Myös "ukkoutuminen" nähtiin ongelmana kun uudet sukupolvet eivät enää innostu alasta.
Tarjouksia löytyi paljon myös divarialueen ulkopuolelta ja kustantomat ja kirjakaupat olivat onnistuneet tuomaan uutuutensa houkuttelevasti esiin.
Kuvia muista kirjailijoista messuilla. Kirjailijan ammatti nähdään helposti yksinäisenä ja näiden näkeminen "luonnossa" on aina jotenkin erityisen mukavaa. Kuvissa Varistyttö trilogian kirjailijakaksikko Erik Axl Sund, Tuomas Kyrö ja Mielensäpahoittaja-näyttelija Antti Litja ja nuoruuteni lempikirjailijoihin kuuluva Anna-Leena Härkönen (jonka kirjan "Takana Puhumisen Taito" juuri arvostelin).
Kirjabloggaajia oli mukava tavata messuilla ja meitä myös kirjamessujen puolelta hemmoteltiin. Bloggaajille oli ohjelmassa erilaisia tapaamisia, Boknäs tarjosi bloggaajapisteen osastoltaan ja bloggaajapassilla oli mahdollisuus osallistua messuille ilmaiseksi joka päivä.Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti mielenkiintoisen bloggaajatilaisuuden lauantaina, jossa nyrkkeilijä Eva Wahlström kertoi uudesta kirjastaan ja SKS:n puolesta pohdittiin mahdollisuuksia yhteistyöhön bloggaajien kanssa sekä esiteltiin tulevaa kirjasatoa. Wahlströmin sanoi, että tämän kirja ei ole vain urheilukirja vaan kertoo intohimosta tekemiseen ja mitä tapahtuu jos esimerkiksi loukkaantumisen seurauksena ei pääse toteuttamaan tätä intohimoaan. Kirja kertoo myös ristiriidoista, joita Wahlström on joutunut muun muassa äitiyden kautta kokemaan. Miten esimerkiksi siis yhdistää kovan nyrkkeilijän rooli pehmeän äidin roolin kanssa?
SKS:n mukaan nämä ovat joutuneet puolustelemaan Wahlströmin kirjan julkaisua, koska tätä on ehkä pidetty turhan triviaalina aiheena. Näen kuitenkin, että SKS:n tuotanto on muutenkin muuttunut hieman populistisemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi eikä tämä välttämättä ole huono asia, koska en näe kuitenkaan SKS:n vielä siirtyneen täysin "kahvipöytäkirjoja" pelkästään julkaisemaan.
Esitellystä tuotannosta mielenkiintoisilta vaikuttivat esimerkiksi "Kännykkä"-kirja, perinnetaitojen käsikirja, Mannerheimin Kiinan matkoista kertova kirja sekä yllättäen suomalaisten kylpylöiden historiasta kertova kirja. Kylpylät eivät välttämättä kuulosta kaikista mielenkiintoisimmilta aiheista, mutta kuvat vanhoista kylpylöistä toivat esiin Suomen, jollaista en ennen ollut nähnyt. Ehdottomasti siis tutustumisen arvoinen kirja. Yhteistyöstä bloggaajien kanssa keskuteltiin lyhyesti, mutta varsinaiset yhteistyöehdotukset tuntuivat tulevan lähinnä bloggaajien suunnalta. Mielenkiintoista kuitenkin nähdä mitä SKS:llä on mielessään tulevaisuuden suhteen.
Elisa-kirja järjesti bloggareille esittelytilaisuuden, jossa tutustuttiin e-kirjoihin sekä joihinkin lukulaitteisiin. Latasin itselleni Elisa-kirjan sovelluksen Android-puhelimeeni ja testailin sitä hieman. Olen tottunut lukemaan kirjoja sekä tabletilta, että puhelimeltani ja käytettävyydeltään sovellus tuntui hieman toimivammalta kuin Androidin natiivi lukija. Etenkin sivun "kääntämisefekti" oli tervetullut lisä, jota iPhonessa olin jäänyt kaipaamaan.
Italia oli kirjamessujen teemana tänä vuonna, mutta valitettavan vähän henkilökohtaisesti tähän teemaan paneuduin, muutama kirjailija joukosta olisi kiinnostanut, mutta aika ei yksinkertaisesti venynyt kaikkeen.
Viini, Ruoka ja Hyvä Elämä-messut järjestettiin samaan aikaan kirjamessujen kanssa ja täällä Italia tulikin sitten koettua ja maistettua paremmin. Mukaan tarttui messuilta kirjapinon kera myös juustopino ja kirja-, viini-, juustocombon voimin oli hyvä palautua kolmen messupäivän aiheuttamasta väsymyksestä.
Kaikki messukuvat ovat joko omia tai siskoni ottamia. Don Rosan kuva taas oli erittäin onnistuneesti poikani Eemelin nappaama. Kirjamessujen järjestäjätahot kustansivat sisäänpääsyni ja pysäköintini ja niin edelleen, mutta eivät puuttunut millään tavalla blogini sisältöön. Suomalaisen Kirjallisuudeen Seura myös lahjoitti pari kirjaa, mutta samalla tavoin ei luonnollisesti puutu blogini sisältöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti