14.10.2014

Sosiologia-lehti ja asiaa kiusaamisesta




Jo ennen kuin aloitin sosiologian opintoni yliopistossa, nautin aina uuden Sosiologia-lehden ilmestymisestä kaupungin kirjastoon. Kuppi kahvia ja annos tiukkaa yhteiskuntatiedettä tekee silloin tällöin hyvää ja liityttyäni Westermarck-seuraan, olen saanut lehden kotiin asti kannettuna.

 Numero 3/2014 on mainittu pääkirjoituksessa olevan ikäänkuin 50-vuotis juhlanumero, jota juhlistetaan julkaisemalla aivan tavallinen numero. Sen jutuista iski silmiini erityisesti Taru Kulmalaisen "Symbolinen väkivalta virallisen ja epävirallisen koulun rakenteissa. Etnografinen analyysi sosiaalisesta kiusaamisesta ja tyttöjen kaverisuosiosta yläkoulussa". Siinä käydään läpi Kulmalaisen tutkimusta seiskaluokkalaisten tyttöjen keskenäisestä käyttäytymisesta koulussa. Miten esimerkiksi jotkut tytöt tulevat laitetuksi ei-suosittuihin ja jotkut suosittuihin ja mitä vaikutuksia tämänkaltaisella kategorisoinnilla voikaan olla.

Kiusaaminen on ollut mediassa viimeaikoina vilkkaana puheenaiheena ja on kiinnitetty paljon huomiota kiusaamisen yleisyyteen ja sen lajeihin. Puhutaan henkisestä ja fyysisestä kiusaamisesta eli ikäänkuin sanoista ja teoista kahtena kiusaamisen muotona. Kulmalainen puhuu sosiaalisesta kiusaamisesta, joka ei oikeastaan kuulu kumpaankaan kategoriaan, vaikka se usein henkisen puolelle asetetaankin. Sosiaalinen kiusaaminen tapahtuu lasten ja nuorten omien sisäisten hierarkioiden sisällä. Se ei ole aina välttämättä edes tietoista kiusaamista ja kohdistuu usein nuoriin, jotka eivät välttämättä ole niin ulospäinsuuntautuneita kuin suositummat nuoret.

Sosiaalinen kiusaaminen on ongelma, koska se on suhteellisen näkymätöntä ja jää opettajilta helposti huomaamatta. Symbolinen kulttuuri, jonka nuoret muodostavat, näyttäytyy sekä oppilaille, että opettajille normaalina. Tähän kulttuuriin kuuluu kuitenkin sisäänrakennettuna erilaisia tapoja jättää ei-toivotut ihmiset ulkopuolelle ja toisaalta palkita oikeanlaisen kaveripiirin ylläpitämisestä. Sen rakenteet mahdollistavat nuorelle jättää toinen ulkopuolelle ottamatta itselleen syyllisyyttä siitä. Ulkopuolisuutta pidetään osittain valintana ja toisaalta taas ei nähdä, että itsellä olisi velvollisuutta valita tiettyjä ihmisiä kavereikseen.

Teksti saa lukijan havahtumaan siihen miten syvällä omissa sosiaalisissa rakenteissamme on toimintamalleja, jotka ylläpitävät kiusaamisen kulttuuria. Kaveripiiri luo nuoren elämään kehyksen, joka määrittelee niin paljon tämän muuta elämää. Onkin vaikea kuvitella, että näitä rakenteita lähdettäisiin muuttamaan vain sanomalla, että "älä kiusaa". Muutoksen on lähdettävä tämän kulttuurin alkulähteiltä. En haluaisi sanoa kotikasvatuksesta, mutta koti, ystävät, media ja kaikki, joka nuorten mieltä ohjaa, ovat tärkeässä asemassa.

Vaikka nuori olisi kuinka hyvinkäyttäytyvä ja kiltti, niin täytyy muistaa ryhmissä olevan erilaisia toimintamalleja. Sama kiltti nuori saattaa vääränlaisessa ryhmäpaineessa muuttua, osittain tahtomattaankin, joksikin aivan muuksi. Nuoren oma maailma on niin sidoksissa omiin verrokkiryhmiinsä, että niitä vastaan kulkeminen on kova asia pyytää vanhemmilta. Vastuu kuuluu kuitenkin meille kaikille. Se on on lähtökohta aina kokonaisten kulttuurien mittaisille muutoksille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti