31.12.2018

Lukemisen tavoitteet ilon tukena




Kun maailma lämpenee ja politiikka kylmenee, niin lukemisen haluaa olevan entistä enemmän ilon lähde. Ovatko tavoitteet ja haasteet lukemisen ilon tiellä vai auttavatko ne vain saavuttamaan päämääriä, jotka muuten jäisivät saavuttamatta?


Minulla on lukutavoitteita, joista yritän pitää kiinni vuoden aikana. Tietty määrä kirjoja, johon tähtään, tietty sivumäärä ja sopivassa määrin eri sukupuolet kirjailijoissa edustettuna. Tänä vuonna olen myös pyrkinyt lukemaan enemmän runoutta ja ensi vuonna ajattelin keskittyä joihinkin kirjallisuuden järkäleihin, jotka ovat silkan kokonsa puolesta pelottaneet.

Tämän vuoden lukutavoitteet olen täyttänyt ja vaikka se tuntuu hyvältä, niin se lukeminen itsessään on ollut palkintoni. Miksi siis olen asettanut itselleni tavoitteita?


Twitterissä kuulin hienon vertauksen. Joku ihminen oli ottanut tavoitteekseen lenkkeillä kaikilla Helsingin kaduilla. Näin tulee lenkkeiltyä, mutta myös löydettyä uusia alueita, joille ei muuten ehkä eksyisi. Sama pätee kirjallisuuteen. Kuplautuminen niihin omiin suosikkeihin tapahtuu helposti ja vaikka se on ihan ok joillekin, niin erilaiset haasteet auttavat ulos kuplasta niille, jotka sieltä haluavat välillä poiketa.

Esimerkiksi Helmetin lukuhaaste toimii monille innoittajana. Erilaiset kirjablogien haasteet kannattaa myös huomioida ja haasteenhan voi keksiä aivan itsekin. Voi kokeilla lukea vaikka kirjoja eri mantereilta, eri genreistä, palkintojen voittajia tai mitä tahansa.

Tavoitteellisuuteen auttaa myös lukupäiväkirja. Itse pidän loistavana netistä löytyvää palvelua nimeltä Goodreads. Siellä lukeminen muuttuu yhteisölliseksi tapahtumaksi, näen mitä kirjoja minulla on kesken ja voin helposti tarkistaa mitä olen jo lukenut. Siellä myös joka vuoden alussa asetan itselleni luvun johon tähtään kirjojen lukumäärän suhteen.

Se asettamani luku toimii kannustajana, mutta jos en saavuta sitä, niin sekin on ihan ok. Ne kerrat kun tavoite on jäänyt vajaaksi vain vahvistaa sitä, etten ole asettanut itselleni liian helppoja tavoitteita. Ja se lukemisen ilo? Täysin tallella.

Kuitenkin tavoittellisuutta lukemisen suhteen joutuu puolustelemaan. Etenkin jos sattuu lukemaan keskivertoon nähden melko paljon. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Henriika Tulivirran itsensä haastaminen tänä vuonna lukemaan 365 kirjaa.




Ihastuin tähän ketjuun välittömästi ja olen seurannut sitä mielenkiinnolla. Moni muukin jakoi mielipiteeni, joten oli omituista huomata, että tavoite aiheutti myös vastareaktion. Ihmiset tuomitsivat kirjojen runsaan kulutuksen, koska "eihän kirjoista voi nauttia tuolla tahdilla". Havaitsin, että on olemassa käsitys "oikeanlaisesta" lukemisesta, josta poikkeamista pidetään huonona asiana.

Haluan siis sanoa, että lukemisesta nauttimiseen on olemassa vain yksi mittari ja se on sinun sisälläsi. Kaikki muu on valinnaista ja erilaiset tavoitteet ja haasteet ovat työkaluja monipuoliseen nauttimiseen niin halutessasi. Jos tavoitteesi on lukea yksi kirja vuoden aikana, niin se on hyvä, jos tavoite liikkuu sadoissa, niin sekin on... ylläripylläri: hyvä!

Parhaimmillaan tavoitteet ja listat pitävät yllä järjestystä, joka muuten saattaa lukijalla olla kadoksissa. Lukeminen on hauskaa, mutta myös taito, jota voi kehittää eri tavoin. Lukunopeutta voi kasvattaa ilman, että nautittavuus heikkenee ja kirjaan keskittymistäkin voi harjoittaa vaikka ihan järjestämällä pieniä hetkiä ilman mitään muita ärsykkeitä.

Toivon, että tuleva vuosi tuo kaikille oivalluksia, hyviä hetkiä ja loistavia tarinoita lukemisen parissa.


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti