Kuvittele Juice Leskinen lentämässä hidastetusti halki ilman kohti tuhatpäistä CGI-yleisöä ja otsikon JUICE räjähtävän valkokankaalle. Kauheaa. Onneksi tässä elokuvassa mentiin aivan toiseen suuntaan.
Juice -elokuva on erilainen monista suomalaisista elämäkerta-elokuvista. Se ei tunnu pyrkivän antamaan kokonaiskuvaa ihmisestä, jossa jokainen juorulehtien sivuilta tuttu seikka olisi tuotu sellaisenaan kuvaksi, vaan elokuva kulkee enemmänkin tarina edellä kuin legenda edellä.
Juice (Riku Nieminen) ja Mikko Alatalo (Antti Heikkinen) / Kuva: Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV |
Legenda Juice ehkä oli, mutta ei siksi, että tämä olisi nostanut itseään jalustalle. Miksipä siis tästä kertova elokuvakaan niin tekisi. Sen sijaan tarinassa on otettu hieman vapauksia ja totuuskin saattaa jäädä joskus tarinan alle, mutta se tunnelma on kouriintuntuvan todellinen. Kuten elokuvaa mainostetaan: "Kaikki elokuvan tapahtumat ovat totta - paitsi ne, jotka eivät ole".
Juicen maailma on rasvainen, savuinen ja harmaa. Keskiolut, viina ja 70-luvun ilmapiiri vyöryvät katsojan silmille herkullisen inhottavasti ja tästä pidin eniten koko elokuvassa. Oli kuin olisi päässyt matkustamaan aivan toiseen aikaan ja tästä kuuluu iso kiitos lavastuksen ja puvustuksen suuntaan.
Harri Rinne (Pekka Strang), Mikko Alatalo (Antti Tuomas Heikkinen) ja Juice Leskinen (Riku Nieminen) / Kuva: Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV |
Juicea näyttelevä Riku Nieminen on selkeästi lähtenyt rakentamaan hahmoa ihan tosissaan Jussi-palkinto silmissä kiiluen ja kyllä se näkyy. Tietynlainen omistautuminen Juicen perimmäisen hengen luomiseen ja oman tulkinnan hiomiseen on kiitettävällä tasolla. Pekka Strang taas on jälleen kerran loistava. Tämä on yksi niitä suomalaisia näyttelijöitä, jotka kykenevät luomaan itselleen omintakeisen karisman leffassa kuin leffassa.
Elokuvassa nähdään useita hahmoja Juicen elämän varrelta. Tämän kaikkia naissuhteita edustaa elokuvassa Iida-Maria Heinosen esittämä Marja. Tämä ihmissuhde on elokuvan punainen lanka, joka tekee Juicen tarinasta inhimillisen ja ehkä hieman tavanomaisen. Tämän runoilijan herkkyys ja tietynlainen alkoholismin värittämä elämä kuitenkin tarjoavat mielenkiintoisen kontrastin katsojalle.
Marja (Iida-Maria Heinonen) / Kuva: Anna Salmisalo / © Yellow Film & TV |
Elokuvaprojekti lähti käyntiin samoihin aikoihin vuonna 2014 kun Antti Heikkisen kirja Risainen elämä julkaistiin. Tämä toimikin tärkeänä lähteenä elokuvan tekijöille ja Antti-Heikki Pesonen perusti käsikirjoituksen teokselle.
Juice on elokuvana pienimuotoinen ja hämärä. Se ei yritä olla hollywood-leffa kuten monet aikalaisensa ja tämä on hieno ratkaisu. Juiceen monella suomalaisella on henkilökohtainen tunneside ja voin omasta puolestani sanoa, että sitä on kyllä vaalittu riittävästi. Ihan jo ne biisit riittävät aiheuttamaan pienet kylmät väreet. Oli se kuitenkin aika kova tapaus toi Juice.
Ohjaus:Teppo AiraksinenKäsikirjoitus:Antti-Heikki PesonenNäyttelijät:Riku Nieminen (Juice Leskinen)Iida-Maria Heinonen (Marja)Antti Tuomas Heikkinen (Mikko Alatalo)Pekka Strang (Harri Rinne) Silmu Ståhlberg (nuori Juice)Tuottaja: Marko Talli, Yellow Film & TV
Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti