27.3.2017

Blake Crouch - Pimeää ainetta



Pimeää ainetta (Dark Matter) on Blake Crouchin yhdeksäs romaani. Vuodesta 2004 asti aktiivinen kirjailija nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2012 alkaneen Wayward Pines -sarjan myötä, josta tehtiin myös ihan kelpo tv-sarja. Pinesista kirjoittelinkin jo täällä. Pimeää ainetta kulkee hyvin samoilla poluilla Pinesin kanssa tunnelmansa suhteen, mutta kertoo kuitenkin aivan toisenlaista tarinaa.

Pimeää ainetta kertoo fyysikko Jason Dessenistä, joka elää rauhallista elämää vaimonsa Danielan ja poikansa Charlien kanssa Chicagolaisessa brownstone-talossa. Kävellessään eräänä iltana baarista kotiin, Jasonin sieppaa naamioitunut mies, joka huumaa Jasonin ja katoaa.
Blake Crouch. Kuva: Cage Skidmore

Kun Jason herää, tämä löytää itsensä maailmasta, joka on monella tapaa ihan vähän erilainen. Koko Chicago tuntuu olevan hieman vinksallaan ja kun Jason palaa kotiin, kaikki on muuttunut. Daniela ja Charlie ovat poissa, sisustus on muuttunut paljon kalliimman näköiseksi ja Jason huomaa olevansa takaa-ajettuna.

Selitys tapahtumille on järkyttävä. Ilman suurempia spoilereita voidaan sanoa, että erilaisten todellisuuksien välillä matkustellaan vauhdikkaasti ja kaikki niistä eivät ole niin mukavia.

Tarina on siis vahvasti scifiä ja melko hyvää sellaista. Oma mieltymykseni on scifissä, jossa alkuasetelma on "meidän" maailmassamme. Siis tutussa ympäristössä verrattuna avaruusseikkailuihin, joissa meidän planeettaamme ei välttämättä ole edes olemassa.

Juuri se tutun ja turvallisen rikkominen on tämän kirjan kantava voima. Oma maailma voi järkkyä monen eri tapahtuman seurauksena, mutta on mielenkiintoista ajatella, että mitä jos asiat olisivatkin menneet toisin? Onko jossain versiota minusta, joka ei ole tehnyt jotain kauheaa virhettä, tai joka on onnistunut elämässä huomattavasti paremmin?

Vielä tärkeämpi kysymys, jonka kirja kysyy, on että onko se toinen minä oikeasti Minä. Kuinka paljon omat valinnat vaikuttavat siihen kuka minä sisimmässäni olen? Vaikka kirja velloo hitusen enemmän toiminnassa ja tieteessä, kuin filosofiassa, tuovat nämä kysymykset kirjaan todella mielenkiintoisen kerroksen.

"Kuvittele, että olet kala ja uit lammessa. Voit liikkua eteen ja taakse ja sivulle, mutta et ikinä ylös pois vedestä. Jos joku seisoisi lammen rannalla katselemassa sinua, et tietäisi, että hän on siellä. Sinulle tuo pieni lampi on koko universumi. Kuvittele seuraavaksi tilanne, jossa joku kurkottaa veteen ja nostaa sinut lammesta. Näet, että se, mitä luulit koko maailmaksi, onkin vain pieni lampi. Näet muita lampia. Metsän. Taivaan. Tajuat olevasi osa paljon isompaa ja paljon arvoituksellisempaa todellisuutta kuin olet osannut uneksiakaan."

Periaatteessa kirja tarjoaa pohdintoja, joita syntyy kun kaveriporukka istuu jointin ääreen nuotiolla ja ajatukset lähtevät niille vähän oudommille urille. Crouch vie ajatusleikkiään yhä pidemmälle ja pidemmälle ja tämä tekee kirjasta ihan pirun viihdyttävän.

Itse kärsin pienestä lukujumista ennen kirjaan tarttumista ja se toimi parhaana mahdollisena lääkkeenä. Vaikka tarina ei ihan lunasta kannen lupauksia aivan uudenlaisesta tarinasta (ulottuvuuksien välillä ei nyt matkailla ensimmäistä tai viimeistä kertaa), niin vielä tärkeämmin se tarjoaa hyvän tarinan.

Blake Crouch on kirjailija, jonka suhteen annan itselleni luvan odottaa aina jotain minkä parissa lukutuolista tulee paras kaverini.


Voit lukea Blake Crouchin Lukupinolle antaman haastattelun täältä!

Blake Crouch, 2017, Pimeää ainetta, Tammi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti