perjantai 3. helmikuuta 2017

Kirka-musikaali Helsingin kaupunginteatterissa



keskellä Heikki Ranta
Kuva © Tapio Vanhatalo


Kirka-musikaali helsingin kaupunginteatterissa veti ensi-iltanaan tuvan täyteen kuin Kirka itse aikoinaan. Kymmenen vuotta sitten menehtynyt tähti kuuluu aikaan jolloin populaarikulttuurissa vallitsi Suomessa vielä tarkkarajainen yhteinäiskulttuuri. Ilmiöt jaettiin koko kansan kesken ja rocktähden urasta haaveileva Kirill Babitzin muovautui vuosien saaatossa koko kansan iskelmätähdeksi.

Kirka on suomalaisessa musiikkimailmassa yksi niitä artisteja, joille kasvoi ympärilleen aidosti fanaattinen fanilauma. Beatlesmania oli opettanut myös suomalaisille faneille "oikeat" käyttäytymismallit ja Kirkaakin jahdattiin ympäri katuja.

Tämän uraa varjostivat sotkut naisten kanssa ja ongelmat veroviraston kanssa, jotka johtivat pahaan velkaantumiseen. Ura alkoi jo 12-vuotiaana Remu Aaltosen The Creatures -bändissä ja jatkui enemmän tai vähemmän vilkkaana aina Kirkan kuolemaan saakka vuonna 2007.


Heikki Ranta, Sami Hokkanen, Alvari Stenbäck, Emilia Nyman, Sari
Haapamäki, Tiina Peltonen ja Inka Tiitinen
Kuva © Tapio Vanhatalo

Musikaali loi Kirkasta kuvan herkkänä nuorukaisena, joka jahtaa määrätietoisesti unelmaansa, mutta antautuu helposti ympärillä pyörivien vahvojen persoonien vietäväksi. Petrus Kähkönen Remun roolissa opettaa Kirkalle miten lavalla ollaan huutamalla "liiku saatanan puu-ukko" ja miten pukumiesten ei pidä antaa huijata liksoja. Ankara isä Leo Babitzin (Kari Mattila) taas muistuttaa, että jalat tulee pitää maassa.

Se suurin vaikuttaja Kirkalle on kuitenkin veli Sammy Babitzin, jota Sami Hokkanen esitti pistävän tarkasti. Sammyn kuolema kaikessa traagisuudessaan tarjosi musikaaliin vaikuttavan kohtauksen, jossa Hokkanen laulaa, kuin uudestisyntyneenä Sammynä Daa-da, daa-daa, kun lavalle pyörii yksinäinen, savuava autonrengas. Tunnelma pysähtyy ja valo kohdistuu lavan reunalla seisovaan Kirkaan.

Nyt viimeistään yleisö näkee miten hienosti Heikki Ranta uppoutuu Kirkan rooliin. Sammy jatkaa Daa-da, daa-dan tahdeissa taustalla ja Ranta katsoo jonnekin kaukaisuuteen. Yksinäinen nainen savuavan autonrenkaan kera kuvaa tilanteen epätoivoa tanssin keinoin ja pirteiden sävelten ja kohtauksen traagisen voiman luoma kontrasti on vaikuttava.


Sami Hokkanen
Kuva © Tapio Vanhatalo

Musikaalin sävy pysyy kuitenkin lopulta kevyenä. Kirka oli viihdyttäjä ennen kaikkea ja jatkaa samalla linjalla kuolemansa jälkeenkin.

Pelkäsin musikaalin olevan elämäkerta, jonka välillä keskeyttää pakollinen musiikkinumero Kirkan suurimmista hiteistä. Hittejä toki kuultiin, mutta ne esitettiin kuin konsertissa, jossa tavallaan meidät Peacockin yleisökin Linnanmäellä nähtiin lavalta, rikkoen näin se neljäs seinä.

Odotin näkeväni Kalle Lindrothin Kirkana ensi-illassa, mutta nyt olen iloinen Heikki Rannan astumisesta Kirkan koristossuihin. Teatterikorkeakoulun taiteellista opinnäytetyötä roolillaan suorittava Ranta ansaitsee opelta ison hymynaaman kiitettävän perään. Herkkä, mutta vilkas Kirka muistutti etenkin musikaalin alkupuolella eräänlaista Krunikan Harry Potteria, jonka Remu tulee Hagridina hakemaan musiikkibisneksen kovaan kouluun. Rannan ääni on häkellyttävä. Kirkan ääni on todella tunnistettava Rannan tulkinnoissa ja tämä ottaa suuren yleisön haltuun näennäisen vaivatta.

Kirkan siskoa Muskaa esittävää Raili Raitalaa olisin mielelläni kuullut enemmänkin laulamassa, sillä tämä on Helsingin kaupunginteatterin upeimpia ääniä. Dannya esittävä Jon-Jon Geitel veti roolin kuin parodiana Ilkka Lipsasesta, jolla menestys on ehkä hieman noussut hattuun. Tai sitten tämä vain kuvaa totuutta. En tiedä.


Rosa Herpiö, Nomi Enckell, Jon-Jon Geitel, Heikki Ranta ja Vappu
Nalbantoglu
Kuva © Tapio Vanhatalo
Monessa mukana ollut Unto Nuora, Sopotin laulufestivaalien kapellimestarin roolissa, oli eräs mieleenpainuvimmista osuuksista musikaalissa. Hurja poukkoilu lavalla meni lähes slapstickin puolelle, mutta yleisö osoitti suosiotaan niin, että esitys lähes stoppasi hetkeksi suosionosoitusten ajaksi. Kohtauksessa esitetty Neidonryöstö kuulosti hyvälle ja esimerksi tämä Teatterikärpänen tuntui innostuvan siitä.

Kirkaan kohdistuvat nostalgiset tunteet tulevat varmasti tuomaan itsessään paljon yleisöä Linnanmäen Peacockiin (osuva paikka, sillä juuri Lintsillä Kirka näki ensimmäisen keikkansa 9-vuotiaana Paul Ankan vieraillessa siellä). Itse en kuulu siihen sukupolveen, joka muistaisi Kirkan hulluimpia vuosia, mutta sen 80-luvun Kirkan vielä muistan. Surun pyyhit silmistäni ja Hetki lyö kuuluvat vahvasti kulttuuriseen kuvastooni, mutta varsinaiseksi faniksi minua ei voi kutsua. Silti ne tutut hitit tekivät Matti Laineen tarinan kera vaikutuksen.

Jotkin kulttuuriset viittaukset Kirkan alkuajoilta menivät ehkä hieman ohi. Oli jotenkin kuvaavaa miten istuin esityksen ajan äitini ja Kaija Koon välissä ja kun lavalle astuivat Rauno Ahosen ja Kai Lähdesmäen esittämät Kassu Halonen ja Kisu Jernström, ympärilläni naurettiin selkeää tunnistusta äänissä. Itse en vieläkään oikein tiedä keitä nämä ihmiset olivat. Vexi Salmen minäkin toki tunnistin ja lankapuhelimen.

Musikaali oli tyylikäs kuvaus yhden ihmisen urasta, joka sisälsi paljon tuokiokuvia ja paljon puhdasta henkilöpalvontaa. Musiikki oli pääosassa ja se esitettiin hyvin. Lavastus olisi saanut puolestani olla hieman monipuolisempaa ja Peacockin valtava lava tuntui jäävän nyt hyödyntämättä. Periaatteessa tämän esityksen pystyisi aivan hyvin mahduttamaan lähes puolta pienemmällekin lavalle. Toisaalta ne hetket, jolloin Kirka lauloi aivan tyhjällä lavalla olivat loivat vaikutelman suuresta areenasta ja tekivät omalla tavallaan vaikutuksen.

Ensi vuoden Myrskyluodon Maija on Helsingin kaupunginteatterin suurin satsaus Suomen 100-vuotisjuhliin ja Kirka-musikaali toimii tähän teemaan mahtavina etkoina. Heikki Ranta on todella luonteva Kirja ja näytöksen loppupuolella koin maagisen hetken, jossa vannon nähneeni itsen Kirkan juoksevan lavalla.

Lisätietoja esityksestä löytää Helsingin kaupunginteatterin sivuilta täällä.


Lisää Lukupinon teatterivinkkejä voit taas lukea täältä!



Rooleissa KIRKA - Kalle Lindroth/Heikki Ranta, Sami Hokkanen/Juha Lagström, Rauno Ahonen, Jon-Jon Geitel, Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Ilkka Kokkonen, Petrus Kähkönen, Kai Lähdesmäki, Kari Mattila, Vappu Nalbantoglu, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Inka Tiitinen, Marjut Toivanen, Mikko Vihma, Sonja Arffman, Nomi Enckell, Jaakko Hellsten, Rosa Herpiö, Saara Kaskilahti, Paulus Kähkönen, Petteri Lassila, Vera Lillqvist, Taneli Läykki, Alvari Stenbäck
Ohjaus Kari Rentola
Koreografia Mindy Lindblom
Kapellimestari Risto Kupiainen
Lavastus Antti Mattila
Puvut Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Aleksi Saura, Janne Brelih
Naamiointi ja kampaukset Henri Karjalainen, Anu Laaksonen, Jaana Nykänen, Aino Hyttinen 
Esitys nähty medialipulla

3 kommenttia:

  1. Kassu Halonen ja Kisu Jernström ovat muuten enemmän Kirkan uran loppuaikojen kuin alkuaikojen hahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin näiden tullessa kuvioihin jotain 8-vuotias, joten muistikuvat aika huteria. Ihan hulvattomia hahmoja esityksessä ja kuulemma aivan esikuviensa näköisiäkin.

      Poista
  2. "Oikea" Kassu Halonen oli muuten katsomossa myös.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.