6.11.2015

Voita joulukalenteri, jonka voit lukea!




Aion häpeilemättä nauttia joulunodotuksesta ja se varmasti tulee näkymään myös täällä Lukupinossa. Se vain on minulle se vuoden tärkein aika ja yritän joka vuosi tehdä siitä myös lapsille jotain spesiaalia aikaa.

Kirjat ja joulu kuuluvat todella monella tapaa yhteen. Se paras joulutoimi on istua kylmän päivän jälkeen lukutuoliin ja kaivaa jokin niin sanottu "lukuromaani" viereisestä hyllystä.



Jouluun kuuluvat myös joulukalenterit. Niistä meidän perheessä on pitkät perinteet ja niiden tekemiseen käytetään paljon aikaa ja energiaa joka vuosi. Täällä ei kaupan suklaakalentereita nähdä.

Tänä vuonna minulla onkin myös bonuskalenteri. Reuna Kustantamolta tuli jälleen tänä vuonna nimittäin Joulukalenteri kirjan muodossa.

Reunan Joulukalenteri on 24:n jännärin kokoelma, joista joka päivä voi nauttia yhden. Kuinka mahtava idea. Tämä on jotain, minkä heti tiesin puuttuneen jouluistani.

Joulukalenteri on myös hyvä keino nauttia lukemisesta sellaisille ihmisille, jotka eivät jaksa käydä läpi paksuja opuksia. Nyt voi lukea vain sen kymmenen sivun tarinan, mutta jouluaattoon mennessä sitä onkin ihan huomaamatta nauttinut koko kirjan. Itselleni voi tehdä tiukkaa se kymmeneen sivuu lopettaminen.

Haluaisin kertoa tarkemmin kirjan sisällöstä, mutta en tietenkään voi sitä tehdä. Joulukalenterin avaaminen etukäteen on nimittäin yksi pahimmista rikkeistä mitä voisin kuvitella.

Sen verran kuitenkin kirjaa raotin, että bongasin sieltä jouluteemoja, pari hyvää tekstin pätkää ja yhden näytelmänkin. Teemana kirjassa ovat paikat Suomessa ja maailmalla ja se tuo kirjaan lisää sellaista etenemisen tuntua. Paikka paikalta lähestytään joulua.

Kirjan kirjoittajat ovat osa ennestään minulle tuttuja ja osa vielä tuntemattomia. Kirjan koko nimi on Joulukalenteri - Lusijan tarinoita ja se on Juha Mäntylän toimittama. Kirja on toinen lajiaan ja sen kirjailijapalkkiot menevät tänäkin vuonna Tukikummit ry:n toimintaan, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä hankkimalla näille esimerkiksi lukion kirjoja, harrastusvälineitä ja vaikka soittotunteja.



Jos haluat Joulukalenteri-kirjan omaksesi, niin osallistu arvontaan kommentoimalla tätä tekstiä. Muista seurailla Lukupinoa tarkemmin kilpailun lopun koittaessa eli 19.11.2015 kun ilmoitan voittajan. Jos en tavoita voittajaa parin päivän aikana, niin kirja menee seuraavalle onnekkaalle. Kilpailu löytyy myös Lukupinon Facebook-sivulta.

Kilpailu on päättynyt ja voittajaksi valikoitu Tarja Arjanka. Onnea voittajalle!

Tässä vielä lista kirjaan aikaansa lahjoittaneista kirjailijoista:

Marja-Sisko Aalto, Henry Aho, Jaana Ala-Huissi, Anja Erämaja, Petteri Hakkarainen, Kari Hanhisuanto, Harri V. Hietikko, Sinikka Huusela, Asta Ikonen, Aila Juvonen, Piia Kaikkonen, Jussi Katajala, Markku Keisala, Juha-Pekka Koskinen, Matti Laine, Harri István Mäki, Juha Mäntylä, Helena Numminen, Milla Ollikainen, Jasu Rinneoja, Tarja Sipiläinen, Riku Talvitie, Pia Tervo ja Helena Väisänen.


19 kommenttia:

  1. Mahtava idea! Tietenkin osallistun. Joulu on ihanaa aikaa. Pienenä siitä ei niin osannut nauttia, kun osotti lahjoja. Onneksi nyt aikuisena voi nauttia siitä tunnelmasta senkin edestä :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kokeilla onneani!
    Ihastelin tätä kirjamessuilla, mutta en tajua miksi en ostanut. Oikeasti loistava idea.

    VastaaPoista
  3. Katselin jo viime vuonna sitä edellistä Reunan joulukalenteria, mutta jäi hankkimatta. Tämä kiinnostaa ehkä jopa edellistä enemmän!

    Mukana arvonnassa, tottakai! :)

    VastaaPoista
  4. VAUU joo tämmönen joulukalenteri ois ihan mun juttu! Mukana siis ollaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Hienoa, joulukalenterit alkaa olla jo tapetilla! Ehkä tästäkin kaamoksesta selvitään, kun alkaa jouluvalot tunnelin päässä häämöttää. Mieluusti mukana.
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Luettava joulukalenteri, loistava idea! Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  7. Hieno ajatus! Kokeilen ilman muuta onneani!

    VastaaPoista
  8. Eeva-Liisa Haanpää7/11/15 01:53

    Ehdottomasti haluan olla mukana näon hienossa arvonnassa, kun tuloskin vielä julkistetaan Liisan päivänä!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa hyvältä tämä luettava joulukalenteri :), ihan ehdottomasti osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  10. Jaana Hujala7/11/15 04:40

    Jouluna ei saa lukemiset loppua.

    VastaaPoista
  11. Briljantti idea, joka toi hyvän mielen fiiliksen !!

    VastaaPoista
  12. Joulupukki ei vuosiin ole kuullut toivomustani saada kirjoja, joten nyt on oiva mahdollisuus saada lukemista jo ennen joulua. Osallistun mielihyvin arvontaan! :) Hyvää joulun odotusta ja valkoisia lumipäiviä!

    VastaaPoista
  13. Eksyin blogiisi ehkä ensimmäistä kertaa ja heti bongasin mielenkiintoisen arvonnan. Eli mukana ollaan, kuulostaa jännältä idealta.

    VastaaPoista
  14. ohoh, enpä ole ennentämmöisestä kuullutkaan, mutta kiva idea. mukaan tottakai

    VastaaPoista
  15. Olen mukana arvonnassa. k_mari85@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mielenkiintoinen idea! Olen mukana arvonnassa. kaijal@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Lukuponi Moona osallistuu myös arvontaan, vaikkakin jos saisi luettavakseen niin se jatkaisi uudelleen arvottavaksi ja tuottamaan lukuiloa eteenpäin lukemisen jälkeen. Tsempataan kaikkia lukemaan ja toivotan hyvää joulunodotusta! (vaarit@netppl.fi)

    VastaaPoista