perjantai 13. marraskuuta 2015

Sahti - Elävä muinaisolut




Sahdin historia on mielenkiintoista luettavaa koska se on samalla suomalaisten historiaa. Sahtia on pantu täällä ennen kuin on osattu edes kirjoittaa. Sitä on nautittu juhlien yhteydessä, isojen töiden jälkeen ja sen tekemisen taito on siirretty sukupolvelta toiselle. Tämä kirja kertoo tarinaa, joka alkaa jo rautakaudelta. Tarinaa siitä miten jotkin perinteet pitävät itsensä muuttumattomana maailmassa, joka on alituisen muutoksen alaisena.


Sahdin valmistajat ovat ensinnäkin siitä piristävää sakkia, että nyt ei olla selvästi tekemisissä minkään artesaani-hipsterien parissa, jotka etsivät jotain vanhan maailman loistoa. Nämä ovat ihan tavallisia äijiä kulahtaneissa t-paidoissa ja työhaalareissa, joille sahti on aina ollut osa elämää.

Sahtia pannaan saunoissa ja milloin missäkin. Joskus virallisin luvin ja joskus vähän luvitta. Sahtiperinne kuitenkin jatkuu enää lähinnä niillä alueilla, joilla on aina ollut todella vahvat sahdin- ja oluenvalmistuksen perinteet kuten Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja eteläisessä Keski-Suomessa.

Sahti on yksinkertaisesti sanottuna suodattamatonta olutta, joka tehdään yleensä ohrasta. Lisänä voidaan käyttää vähän ruismaltaita ja joskus vehnää ja kauraa. Mausteina sahdissa käytetään katajaa ja sen omalaatuinen makeus synnytetään mäskäämällä veteen sekoitettuja maltaita useiden tuntien ajan. Koko tekoprosessia leimaa jokin vanhanaikaisuus. En jotenkin yllättyisi vaikka kuvien astoita olisi käytetty jo sata vuotta sitten. Kaikki tuntuu niin ajattomalta.

Maailman suurimmaksi olutasiantuntijaksikin tituleerattua Michael Jacksonia, sahti on houkutellut Suomeen muutamaan otteeseen. Halusipa hän jopa sahdin viralliseksi juomaksi syntymäpäivilleen ja kutsui sitä "lasilliseksi antropologiaa". Vaikka sahti ei siis olisi mitään suurta maailmanvalloitusta tekemässäkään, on se kuitenkin moneissa piireissä arvostettu juoma.

Kirjassa esitellään erilaisia sahdin raaka-aineita ja valmistusmenetelmiä yksityiskohtaisesti. Se ei varsinaiseti ole mikään opas sahdin valmistukseen vaan ennemminkin kiehtova kuvaus kokonaisesta kulttuurista. Kirjan lopussa löytyy kuitenkin kiinnostuneille kotikokeille sahdintekijöiden tarjoamia ohjeita ja reseptejä tämän perinteisen herkun valmistukseen.

Kuten joskus aiemminkin, niin nytkin jään ihastelemaan myös itse kirjaa esineenä. Tämä on hieno teos ja äärimmäisen mukava välipala nautittavaksi siinä lukutuolissa. Kirjassa on runsaasti kuvia ja välillä sitä lukee kuin matkaraporttia, kun kirjan tekijät päästävät oman persoonansa vuotamaan sivuilta läpi. Kirjassa kuljetaan eri valmistajien perässä niin Suomessa kuin Virossakin ja lukijalle tulee kokemus kuin pääsisi kurkistamaan johonkin vähän salaiseen maailmaan.

Kirjan lopussa on kotikokeille tarjolla runsaasti vinkkejä ja reseptejä myös sahdin käyttämiseen ruoanvalmistuksessa. Joukossa on huippuravintoloiden vinkkejä, jotka oikeasti näyttävät todella herkullisilta. Nämä eivät selkeästi ole mitään hätäisesti kasaan kyhättyjä reseptejä ja suosittelenkin tutustumaan niihin lukemisen päätteeksi.

Yllätyin vähän miten monipuolinen kirja olikaan. Se kertoi ihmisistä kulttuurin takana, materiaaleista, taidosta ja historiasta. Lopulta se päättyi käytännön vinkkeihin, jotka voisivat olla vaikka kokonaan oma kirjansa. Onneksi siis tämä helmi sattui tarttumaan silmääni.

Kirjaa lukiessa tulee luonnollisesti mieleen, että tätä herkkuahan on päästävä itse maistamaan. Lammin sahti olisi ollut ykkösvalintani, mutta sahdin saatavuus ei olekaan ihan yksinkertaista jos ei halua matkustella sen perässä. Kampin Alkosta saa Finlandia-Sahtia, johon myös minun kokeiluni kohdistui.

Olisin ihan kauheasti halunnut pitää siitä. Juoma oli kuitenkn hieman turhan makeata minun makuuni ja maistoin siinä sivumaun, josta tuli mieleen se hammaslääkärin paikka-aine. Sellainen kitkerän hapan maku, joka ei vain uponnut ja hieman sai epäilemään, että ehkä juuri valitsemani pullo olikin virhekappale. Vaikka olen suuri oluen ystävä, niin tämä nyt ei vain ollut minun kuppini teetä.

Innostuin kuitenkin jälleen kokeilemaan myös oluita tämän kirjan myötä laajemmalla skaalalla sekä sahdin sukulaisherkkuja kuten Viron  koduõlutta, Ruorsin gotlandsdrickaa ja Norjan maltølia. Näiden viimeksi mainittujen metsästyksessä saattaa kuitenkin vierähtää hetki.

Parasta antia kirjassa oli nähdä miten juuri tietty pieni kulttuuri jaksaa porskuttaa Suomessa ihan omin voiminensa. Ihmisten oma halu jatkaa perinnettä on pitänyt sen elossa vaikka lainsäädäntö, raittiusliikkeet, isot panimot ja ne tax-freen olutkärryt olisivat voineet sen nujertaakin. Tälle nostan lasini. Vaikka siinä ei sahtia olisikaan.




Sahti - elävä muinaisolut, 2015, Mika Laitinen, Johannes Silvennoinen, Hannu Nikulainen, Moreeni, arvostelukappale


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.