 |
| Kansallisteatteri - Lokki. Kuvassa Maria Kuusiluoma ja Miro Lopperi. Kuva Nelli Palomäki. |
Anton Tšehovin Lokki (1896) nähdään Kansallisteatterin lavalla vahvana tulkinta. Teksti elää ajassa ja näyttelijät tekevät siitä jälleen omanlaisensa. Isot persoonat ottavat aaltomaisesti vuorollaan tilaa lavalla ja katsoja voi heittäytyä tunnetun klassikon maailmaan tietämättä silti ihan tarkkaan mitä tuleman pitää.
Kansallisteatterin pieni näyttämö on tumma ja kaikki on vähän vinksallaan. Katri Rentto on lavastajana tehnyt tarkkaa työtä. Puiset laiturit halkovat tilaa ja taustalla tikkaat eivät vie mihinkään. Kynttilät valaisevat tilaa tunnelmallisesti ja näytelmään uppoaa hitaan varmasti.
 |
| Kuva Tommi Mattila |
Lokki on esitetty lavoilla ympäri maailma lukemattomia kertoja ja sen teemat ihmisten välisistä, oikullisista suhteista, vanhenemisesta ja taiteesta ovat niin ajattomia, että tämäkin moderni versio tulee jäämään vielä joskus historiaan. Uudet sukupolvet löytävät omat tulkintansa ja ehkä tämä kyseinen tulkinta jää kertomaan jotain meidän ajastamme.
Anne Rautiainen ainakin tekee teatteria aivan omanlaisellaan katsomuksella. Tämä käyttää näyttelijöitä niin, että jopa vertaus nukketeatteriin voisi olla paikoin oikeutettu. Hahmot liikkuvat tarkoin määritellyin tavoin, joka tekee kaikesta harkitun oloista. Näytelmä on niin sanotusti "hyvällä tavalla jäykkä".
Tämä ei tarkoita, etteivätkö näyttelijät pääsisi irrottelemaan. Asetettujen raamien sisältä tunnetta pursuaa runsain mitoin. Tästä todistuksena toimii Maria Kuusiluoma, jolle Irina Arkadinan rooli on täydellinen juhlistamaan 25-vuotistaiteilijajuhlaansa. Kuusiluoman luontainen ryhdikkyys ja kyky olemuksellaan viestiä tietynlaista tiukkaa määrätietoisuutta sopii Irinan rooliin, jossa kuitenkin täytyy löytyä se haavoittuvuus viimein ajan edetessä.
 |
| Kuva Tommi Mattila. |
Aika ei ole hellä Lokin hahmoille. Nuori Konstantin Treplev ei saa kunnioitusta näytelmäkirjailijana äidiltään Irinalta ja Pjotr Sorin jo kompuroi vanhuuttaan. Vesa Vierikko näyttää taas Sorin hahmossa miten tämä kykenee tuomaan tiettyä komedian taustavirettä riutuvaankin hahmoon. Miro Lopperi Treplevin roolissa taas viimeistään vakuuttaa minut, että Lopperi on se seuraava suuri nimi, jota seurata teatterissa. Siinä on tietty taika, että pystyy tekemään jokaisen roolin tuoden siihen aina palasen itseään mukaan. Tämä yhdistää näitä eri sukupolven näyttelijöitä.
 |
| Kuva Tommi Mattila. |
Kun taas näytelmässä nuoruus loppuu, syntyy sukupolvien välille entistä monimutkaisemmat suhteet. Tšehov ei kirjoita turhaa sanaa ja hahmojen välinen sisäinen myrsky tuntuu kasvavan näytelmän lähestyessä loppua. Rakkauden kohteet eivät mene tasan ja valtasuhteet kääntyvät. Epätoivo valtaa alaa ja ihmissuhteiden mahdottomuus ei tunnu olevan ongelma, johon löytyy inhimillisiä ratkaisuja.
Oli upeaa miten musiikki väritti näitä kaikkia tunteita. Emmi Parviainen laulamassa pianon päällä tulee jäämään ainiaaksi mieleeni ja rakastin kuulla muun muassa Nina Hagenin ääntä lavalta. Vielä kotonakin ovat soineet Historia de un amor ja Der wind hat mir ein lied erzählt.
Aksa Korttilan herkästi haavoittuva Nina ja Jussi Lehtosen Trigorin edustivat näytelmässä nuorta voimaa, joka välittyi näyttelijöiden kautta taidolla. Roolisuorituksia olisi helppo jäädä suitsuttamaan, mutta toki niitä on mahdoton välittää tekstin kautta.
 |
| Kuva Tommi Mattila. |
Juuri teksti näytelmässä on elossa. Tšehov tulee varmasti olemaan teatterien vakionimiä vielä kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta olen iloinen uusien sukupolvienkin pääsemisestä esiin. Yhä useampi klassikko voi olla naisen kirjoittama ja yhä useampi vaarallinenkin ajatus voi jäädä elämään teksteihin. Uudet tulkinnat eivät kerro vain meille modernista ajasta suhteessa entiseen vaan jättävät jälkensä myös tulevaan.
 |
| Kuva Tommi Mattila. |
Lisätietoa esityksestä löytyy Kansallisteatterin sivuilta täällä. Suosittelen ennen näytelmää tutustumaan myös miten Lokki otettiin aikanaan vastaan. Aiheesta kerrotaan myös esityksen käsiohjelmassa.
Rooleissa
Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Jussi Lehtonen, Esa-Matti Long, Miro Lopperi (TeaK), Pirjo Määttä, Mika Piispa, Emmi Parviainen, Taisto Reimaluoto ja Vesa Vierikko
Ohjaus ja sovitus
Anne Rautiainen
Suomennos
Jalo Kalima
Lavastus
Katri Rentto
Pukusuunnittelu
Saija Siekkinen
Koreografia
Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu
Ville Toikka
Äänisuunnittelu
Esa Mattila
Videosuunnittelu
Pyry Hyttinen
Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva-Cox
Esitys nähty kutsuvieraana
Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti