Turun Kaupunginteatteri - Amélie. Kuva: Otto-Ville Väätäinen. Graafinen suunnittelu: Marita Koivisto. |
Turun kaupunginteatteri tarttui erääseen rakastetuimmista tarinoista Amélien myötä. Nimittäin ne jotka rakastuivat elokuvaan, todella rakastuivat siihen. Ylisöpö, kirkas, värikäs ja siirappisia elämänopetuksia sisältävä elokuva veti äärimmilleen monia Jean-Pierre Jeunetin aikaisempien elokuvien tehokeinoja ja kaikessa teatraalisuudessaan juuri musikaali onkin oikea keino herättää Amélie taas henkiin.
Amélie Poulain eli lapsuutensa tiukkojen sääntöjen alaisuudessa. Lääkärinä toimiva isä suojeli tytärtään maailmalta, mutta ei itse edes koskenut tähän ilman suojakäsineitä. Amélien oppikin elämään mielikuvituksessaan, josta kasvoi rikas ja niin lämpimän omalaatuinen.
Aikuistuessaan Amélie muuttaa Pariisin ja kaupunki onkin kuin yksi esityksen päähahmoista. Siellä Amélie työskentelee kahvilassa, jossa vaikuttaa hyvin värikäs joukko asiakkaita ja työntekijöitä. Tämä vaikuttaa salaa ihmisiin ympärillään ja saa nämä uudelleen kosketuksiin lapsuutensa kanssa tai yhdistää ihmisiä toistensa kanssa romanttisesti.
Amélie tuntuu kuitenkin olevan sokea sille ironialle, että huolehtiassaan muista, tämä ei tunnu huolehtivan edelleenkään itsestään vaan elää elämäänsä mielikuvituksessaan. Muutoksen tuo salaperäiseksi jäävä mies, jonka kanssa Amélie ei tunnu tietävän mitä tekisi. Juonet ja suunnitelmat käyvät hankalammiksi kun pelissä ovat omat tunteet.
Tämä oli ensimmäinen vierailuni Turun kaupunginteatteriin, kun aiemmin olen vain jäänyt harmittelemaan miten upeita esityksiä siellä olisi ollut. Näyttävä rakennus joen vieressä pitää sisällään hulppeat tilat ja olin iloinen, että ensimmäinen siellä näkemäni esitys oli juuri Amélie.
Jeunet on nimittäin ohjaajana ollut minulle rakas jo kauan. Delicatessen, joka on tämän ensimmäinen pitkä elokuva, on minulle tietynlainen merkkiteos omassa kulttuurisessa kehityksessäni. Kadonneiden lasten kaupunki jatkaa samanlaista, upeaa visuaalista linjaa ja jopa se Alien-sarjan neljäs osa toimii minusta hienosti vaikka eriäviäkin mielipiteitä siitä on lauottu.
Mikä Jeunetin elokuvissa kiehtoo, on tämän tapa tuoda tyyli yhtä tärkeäksi osaksi teosta kuin tarina. Vaikka nuo muut mainitsemani Jeunetin elokuvat ovat sävyltään pahaenteisiä ja synkkiä, niin jo niissä näkyi se sadunomainen tunnelma, joka Améliessa vietiin äärimmilleen.
Turun kaupunginteatterille tyylin nostaminen keskiöön tarkoittaa, että visuaalisilla elementeillä on poikkeuksellisen paljon merkitystä ja tässä hommassa onkin erittäin päteviä ihmisiä takaamassa laadusta. Jani Uljaksen lavastus, Erika Turusen puvustus ja Kalle Ropposen valosuunnittelu tekevät Turkuun Pariisiin.
Nopeasti vaihtuvat suuret kokonaisuudet ovat kaikki runsaita ja yksityiskohtaisia. Pariisi näkyy sellaisessa huolettomassa kauneudessa, joka saa koostua näennäisesti toisiinsa liittymättömistä osista, mutta joka juuri siksi henkii elämää. Jeunet taas näkyy siinä todellisuuden ja fantasian rajalla leikittelyssä, joka Turun kaupunginteatterissa on kiitettävästi onnistunut.
Näytelmä käynnistyy nuoren Amélien herkällä kuvauksella ja onkin ensimmäisen puoliajan melko hitaasti käynnistyvä. Väliajan jälkeen näyttämöllä ajaudutaankin sitten suurien tunteiden vietäväksi. Esityksestä löytyy liikettä ja ääntä ja sitä taikaakin. Absurdeja tapahtumia seuraa totaalista outoutta ja nautin siitä ihan täysillä.
Amélien roolissa nähdään Marketta Tikkanen, jossa luonnostaan tuntuu olevan sitä samaa viehättävyyttä, jota Tautoun Améliessakin voi aistia. Kun kuulin, että tähän rooliin etsittiin näyttelijää, niin jäin jo silloin jännityksellä odottamaan miten tässä onnistuttaisiin. Tikkanen onnistuu olemaan se päättäväinen ja energinen hahmo, jolla kuitenkin on tavattoman eksynyt olemus niin monen asian suhteen.
Myös ääntä Tikkasesta lähtee kiitettävästi ja Amélien ihastuksen kohteena toimiva Mikael Saari saa näin ollen vahvan lauluparin, jonka tämä tarvitseekin. Etenkin loppupuolella kuultava, hyvin "musikaalimainen", duetto jää kyllä kaikessa ylisöpöydessään elämään positiivisesti mieleen.
Amélie tulee jäämään mieleen tämän jälkeen sekä elokuvana että musikaalina. Villi puutarhatonttu, lavalla uiskenteleva jättimäinen kultakala, äidin traaginen kohtalo, koko kastin heittäytyminen outouden maailmaan, ne tanssit, se syntinen seksikauppa, syksyinen Turku, ajaton Pariisi, hillittömät fantasiajaksot, katosta laskeutuva Elton John, häpeilemätön huumori ja sitten se musiikki.
Turun esitystä varten Jussi Vahvaselkä oli saanut luvan muokata sitä alkuperäistä musikaalia entistä enemmän "ranskalaisemmaksi". Suomalainen musikaaliperinne ja ranskalaiset sävelet muodostivat parin, joka vähän yllättäenkin vain toimii.
Lisätietoa esityksestä löydät Turun kaupunginteatterin sivuilta täällä. Turkuun ajellessa sitä myös havahtui siihen, että ei se tosiaan niin kaukana esimerkiksi Helsingistä ole ja teatterin lisäksi sieltä löytyy kulttuurinen aarreaitta. Ehkäpä tämä oli siis vasta ensimmäinen reissu useista. Varför Paris, vi har ju Turku, niinkuin sanotaan (tästä muotoutunut lausahdus, joka tuolta otsikosta löytyy, on peräisin Uuden muotoilun yhdistyksestä ja sen saa ostettua kangaskassiin painettuna omaksi).
Tämä oli ensimmäinen vierailuni Turun kaupunginteatteriin, kun aiemmin olen vain jäänyt harmittelemaan miten upeita esityksiä siellä olisi ollut. Näyttävä rakennus joen vieressä pitää sisällään hulppeat tilat ja olin iloinen, että ensimmäinen siellä näkemäni esitys oli juuri Amélie.
Jeunet on nimittäin ohjaajana ollut minulle rakas jo kauan. Delicatessen, joka on tämän ensimmäinen pitkä elokuva, on minulle tietynlainen merkkiteos omassa kulttuurisessa kehityksessäni. Kadonneiden lasten kaupunki jatkaa samanlaista, upeaa visuaalista linjaa ja jopa se Alien-sarjan neljäs osa toimii minusta hienosti vaikka eriäviäkin mielipiteitä siitä on lauottu.
Mikä Jeunetin elokuvissa kiehtoo, on tämän tapa tuoda tyyli yhtä tärkeäksi osaksi teosta kuin tarina. Vaikka nuo muut mainitsemani Jeunetin elokuvat ovat sävyltään pahaenteisiä ja synkkiä, niin jo niissä näkyi se sadunomainen tunnelma, joka Améliessa vietiin äärimmilleen.
Audrey Tautou teki Améliesta kuuluisan. Kuva: Miramax |
Turun kaupunginteatterille tyylin nostaminen keskiöön tarkoittaa, että visuaalisilla elementeillä on poikkeuksellisen paljon merkitystä ja tässä hommassa onkin erittäin päteviä ihmisiä takaamassa laadusta. Jani Uljaksen lavastus, Erika Turusen puvustus ja Kalle Ropposen valosuunnittelu tekevät Turkuun Pariisiin.
Nopeasti vaihtuvat suuret kokonaisuudet ovat kaikki runsaita ja yksityiskohtaisia. Pariisi näkyy sellaisessa huolettomassa kauneudessa, joka saa koostua näennäisesti toisiinsa liittymättömistä osista, mutta joka juuri siksi henkii elämää. Jeunet taas näkyy siinä todellisuuden ja fantasian rajalla leikittelyssä, joka Turun kaupunginteatterissa on kiitettävästi onnistunut.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Näytelmä käynnistyy nuoren Amélien herkällä kuvauksella ja onkin ensimmäisen puoliajan melko hitaasti käynnistyvä. Väliajan jälkeen näyttämöllä ajaudutaankin sitten suurien tunteiden vietäväksi. Esityksestä löytyy liikettä ja ääntä ja sitä taikaakin. Absurdeja tapahtumia seuraa totaalista outoutta ja nautin siitä ihan täysillä.
Amélien roolissa nähdään Marketta Tikkanen, jossa luonnostaan tuntuu olevan sitä samaa viehättävyyttä, jota Tautoun Améliessakin voi aistia. Kun kuulin, että tähän rooliin etsittiin näyttelijää, niin jäin jo silloin jännityksellä odottamaan miten tässä onnistuttaisiin. Tikkanen onnistuu olemaan se päättäväinen ja energinen hahmo, jolla kuitenkin on tavattoman eksynyt olemus niin monen asian suhteen.
Marketta Tikkanen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Myös ääntä Tikkasesta lähtee kiitettävästi ja Amélien ihastuksen kohteena toimiva Mikael Saari saa näin ollen vahvan lauluparin, jonka tämä tarvitseekin. Etenkin loppupuolella kuultava, hyvin "musikaalimainen", duetto jää kyllä kaikessa ylisöpöydessään elämään positiivisesti mieleen.
Amélie tulee jäämään mieleen tämän jälkeen sekä elokuvana että musikaalina. Villi puutarhatonttu, lavalla uiskenteleva jättimäinen kultakala, äidin traaginen kohtalo, koko kastin heittäytyminen outouden maailmaan, ne tanssit, se syntinen seksikauppa, syksyinen Turku, ajaton Pariisi, hillittömät fantasiajaksot, katosta laskeutuva Elton John, häpeilemätön huumori ja sitten se musiikki.
Turun esitystä varten Jussi Vahvaselkä oli saanut luvan muokata sitä alkuperäistä musikaalia entistä enemmän "ranskalaisemmaksi". Suomalainen musikaaliperinne ja ranskalaiset sävelet muodostivat parin, joka vähän yllättäenkin vain toimii.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen |
Lisätietoa esityksestä löydät Turun kaupunginteatterin sivuilta täällä. Turkuun ajellessa sitä myös havahtui siihen, että ei se tosiaan niin kaukana esimerkiksi Helsingistä ole ja teatterin lisäksi sieltä löytyy kulttuurinen aarreaitta. Ehkäpä tämä oli siis vasta ensimmäinen reissu useista. Varför Paris, vi har ju Turku, niinkuin sanotaan (tästä muotoutunut lausahdus, joka tuolta otsikosta löytyy, on peräisin Uuden muotoilun yhdistyksestä ja sen saa ostettua kangaskassiin painettuna omaksi).
Teksti: Craig Lucas
Sävellys: Daniel Messé
Sanoitukset: Nathan Tysen ja Daniel Messé
Suomennos: Mikko Koivusalo
Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre
Musiikin sovitus ja harjoitus: Jussi Vahvaselkä
Lavastussuunnittelu: Jani Uljas
Pukusuunnittelut: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Rooleissa
Jouni Innilä, Jere Jääskeläinen, Stefan Karlsson, Riia Kivimäki, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pihla Maalismaa, Etel Röhr, Mikael Saari, Pauliina Saarinen, Kirsi Tarvainen, Marketta Tikkanen, Aaro Wichmann
Orkesteri
Kapellimestari/piano: Markus Länne
Koskettimet: Ville Vihko
Haitari/koskettimet: Marko Valtonen
Kitarat: Juha Keskinen
Bassot: Ari Kataja
Rummut: Taneli Korpinen
Viulu: Katariina Sallinen
Sello: Matti Moilanen
Esitys nähty medialipulla
Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti