31.10.2015

Muumio Kotkan kaupunginteatterissa






Aloitimme Halloweenin vieton Kotkan kaupunginteatterissa 12-vuotiaan poikani kanssa. Tähän tarjosi loistavat puitteet näytelmä Muumio, hillitön kauhukomedia, joka yllätti silkalla mielipuolisuudellaan. Tämä oli ensivierailuni Kotkan teatteriin, mutta samalla poikani ensimmäinen vierailu teatteriin ylipäätänsä. Hieman vastahakoinen lähtö oli vieläkin, mutta reissun jälkeen sain harvinaislaatuisen tunnustuksen, että oli se kuitenkin hieno kokemus. Vaikka kyllä se jatkuva kikatus vierestäni osaltaan tämän jo todistikin.



Muumio on Jack Milnerin tekstiin perustuva näytelmä, joka sai Suomen kantaesityksensä kotkassa 5.9.2015. Ohjaajana toimii stand-up-koomikkona tunnettu Mika Eirtovaara ja oivaltavan suomennoksen on tehnyt Reita Lounatvuori. Erityisen maininnan ansaitsee Matti Vahteran suunnittelma juliste Muumioon (yllä), joka toimii kunnianosoituksena todelliselle vanhan kansan B-elokuvien taiteelle. Tämä sopi myös näytelmän teemaan hyvin, sillä katsoja voi kokea todistavansa jotain todella ajatonta tämän näytelmän tyylissä. Voisin hyvin kuvitella, että vastaava näytelmä olisi esitetty 50 vuotta sitten ja silti se oli samalla monella tapaa moderni.

Näytelmässä liikutaan viime vuosisadan alun Englannista aina Egyptiin asti kun vanha muumion kirous sotkee pahasti kuvioita. Sankari, sankaritar, egyptologi ja seikkailija muodostavat häpeilemättömän stereotyyppisen joukon, jossa ylinäyttelyn ja naaman vääntelyn avulla kohdataan muinaisia eläviä kuolleita.

Kuva: Kotkan kaupunginteatteri

Tämä oli mahtavaa. Ja mahtipontista! Näytelmässä vedettiin täysin yli kaikki perinteisen näytelmän elementit mitä vain voitiin vetää. Yleisö yllätettiin jatkuvalla syötöllä ja kaikilla oli silmin nähden hillittömän hauskaa. Niin yleisössä kuin lavallakin. Kauhuelementit ja komedia toimivat hyvin yhdessä ja tekivät näytelmästä tavallaan Rocky Horrorin ja Little Shop of Horrorsin perillisen sekä tietysti vanhat Hammerin kauhufilmit tulivat myös elävästi mieleen.

Mikkomarkus Ahtiaisen sankari Malcolm E. Ross toimi näytelmän kertojaäänenä, joka kesken näytelmän saattoi ryhtyä selostamaan katsojille tapahtumia. Tämän kertomusta elävöittivät näyttämöavustajat, jotka loivat huimia efektejä tukemaan kertomusta. Yksi saattoi imitoida lokkien lentoa heiluttelemalla tekolintua ja huutamalla "kraak, kraak" ja toinen meren tyrskyjä sumutinpullon avulla. Ainakin kunnes kertoja käski tämän painua helvettiin ja tämä marssi näyttämöltä pois keskisormi pystyssä.

Kari Kukkonen ja Mikkomarkus Ahtiainen. Kuva: Kotkan kaupunginteatteri

Johanna Kuuvan sankaritar Margaret Trewlawny oli upean melodramaattinen ja kiekuva hahmo, joka oli todellinen neito hädässä-tyylinen stereotyyppi. Tämä rooli vaati melkoista heittäytymistä ja raja ärsyttävyyden ja hauskuuden välillä onnistuttiin hienosti pitämään siellä hulvattoman puolella. Samoin Antti Leskisen näyttelemä Margaretin isä oli mainio hahmo, mutta todella oikeuksiinsa näyttelijä pääsi esittäessään hieman yksinkertaista museon vartijaa. Ehkäpä lempiroolini koko esityksessä ja kuulemma poikanikin.

Näytelmässä oli paljon hauskoja yksityiskohtia, joista on hankala olla kirjoittamatta, mutta en halua paljastaa liikoja. Lucie Kuropatován puvustus ja lavastus heijastelivat jotain todella vanhaa ja perinteistä teatterin taikaa ja sai pojankin ihmettelemään, että miten ihmeessä ne tekevät sen maailman ja niin nopeasti vielä. Irtokädet- ja päät ja pahaenteisyyttä loistavat maisemat sopivat juuri hyvin myös halloweenin viettoomme. Näytelmää katsoessa on mahdollista saada oivalluksen ilo, sillä kaikki vitsit eivät ole täysin läpinäkyviä, joitain joutuu hetken miettimään. Vinkki: myös käsiohjelmaan on piilotettu vitsi, jolle poikani kanssa väliajalla naureskeltiin.

Anne Niilola oli näytelmän jokapaikan höylä ja ilopilleri. Kuva: Kotkan kaupunginteatteri

Mahtavaa oli saada myös pojastani uusi kaveri teatterikäynteihin. Tämä esitys oli sen verran hulvaton, että seuraava esitys saa olla jotain todella spesiaalia pitämään yllä poikani teatteri-intoa. Olen oikeastaan vähän kateellinen, koska itse olisin 12-vuotiaana kauhufanina mennyt täysin hulluksi tästä näytelmästä. Mielestäni näytelmä oli myös täysin ikäsopiva kauhuteemoista ja pienestä kiroilusta huolimatta.

Kotkan kaupunginteatteri oli viihtyisä, kaksisalinen teatteri, jonka ravintolatila oli mukavan intiimi. Ravintola Kairo toimii myös teatterin näyttämönä ja tällä hetkellä siellä pyörii näytelmä Neiti Kevät, Sir Elwoodin hiljaisten värien musiikkiin perustuva teos. Kyseisen bändin suurena fanina toivon pääseväni vielä näytelmän kokemaan. Keskiolutjazzia satamankaupungin kapakassa näytelmän muodossa. Upeaa. Tuleva ohjelmakalenteri on muutenkin sen verran täynnä mielenkiintoisia näytelmiä, että varmasti tulee käytyä uudestaankin.

Upea tyylinäyte miten tehdään ratsuvaljakko Monty Python-tyyliin. Kuva: Kotkan kaupunginteatteri




Katso myös:





2 kommenttia:

  1. Oi, miten tämä vaikuttaa kivalta!
    Minäkin olin juuri teatterissa (juuri 13 vuotta täyttävän) poikani kassa ja on se mahtavaa saadan omasta lapsesta teatteriseuraa. Me kävimme katsomassa Nummisuurtarit Kansallisteatterissa ja yllättävän hyvin upposi klassikko nuoreen - ainakin tuollaisena vähän modernisoituna versiona. (Niin, ja siinä oli Aku Hirviniemi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että Hirviniemen suoritus olisi uponnut meidänkin kersoihin. Se oli kyllä tosi Esko.

      Poista