maanantai 26. tammikuuta 2015

Mikä on ok ikä verelle ja aivonpaloille?



Ikärajat toimivat joskus vanhemmille vastuun korvikkeina. Kun lapsi tulee leffan kanssa kysymään "voinks mä kattoo tätä?", on helppoa vain katsoa kanteen painettua ikärajaa ja tehdä kaikki päätökset sen perusteella. Usein ikäraja antaakin erittäin hyvän viitekehyksen siitä mitä lapselle tulisi sallia, mutta sitä ei tulisi tuijottaa liian sokeasti. Sisältöä täytyy punnita myös itse. Miten elokuvan, pelin tai vaikka kirjan sisältö vastaa sitä maailmankuvaa, jota haluat lapsellesi välittää? Mitkä asiat siinä ovat oikeasti vaikuttaneet ikärajan valintaan ja mitä itse olet niistä mieltä?

(kuvitus: Villi Viljami)
En siis todellakaan saarnaa, että lasten tulisi saada katsoa mitä haluavat. Voihan olla, että näet pelissä tai elokuvassa jotain hyvin häiritsevää lapselle vaikka ikäraja olisi merkitty alhaiseksi. Kaikki viihde ei lapselle sovi. Tietyille elementeille altistaminen liian nuorena aidosti vaikuttaa kehitykseen. Kuvitteellinenkin väkivalta esitettynä normaalina luo mielikuvaa maailmasta, jossa asiat ratkaistaan pelkästään asein tai nyrkein. Peli- ja elokuvamaailma on kasvanut realistisemmaksi ja moninaisemmaksi vuosi vuodelta. Sen mukana pysyminen ei ole vanhemmille helppoa.


Suomessa ikärajoja valvoo Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti. Ja hyvin valvookin. Yritin tätä tekstiä varten löytää myös niitä herkullisia epäkohtia tämän toiminnasta, kuten vaikkapa Yhdysvalloissa toimivan MPAA:n ikärajasensuurista on tehty, mutta toimintapa vaikuttikin jopa esimerkilliseltä. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Instituutti toimii avoimesti ja kouluttaa suuren joukon erilaisia elokuva- ja viihdealan ammattilaisia arvottamaan elokuvia ja pelejä laaja-alaisen pisteytysjärjestelmän avulla. Pisteytyksellä pystytään katsomaan elokuvaa tai peli monesta eri näkökulmasta ja pelkkä kirosanan sanominen tai väkivallanteko ei yksinään toimi ikärajan kriteerinä. Kontekstilla on väliä.

Uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat perinteisesti olleet Suomessa ikärajattomia. Myös lapsella on perusoikeus informaatioon. Yhteiskunta, jossa tätä säädeltäisiin voisi jopa tuntua pelottavammalta. Niin lapsille, kuin aikuisillekin. Kansanedustaja Tiainen muutama päivä sitten esitti melko huolestuttavan kannanoton, jossa tämä halusi asettaa myös tv-uutisille ikärajan. Tämä muistuttaa siitä, että aihe ei ole täysin itsestäänselvä. Pienille lapsille tulee antaa perusturvallinen kasvuympäristö, mutta paine muokata näiden ympäristö epärealistiseksi ei tätä tavoitetta saavuta. Keskustelu ja vanhempien oma harkinta voisi esimerkiksi olla parempi vaihtoehto.

Myös kirjat ovat periaatteessa ikärajattomia vaikka niitä historiassa onkin usein joutunut kiellettyjen listoille. Jos uutisia aletaan sensuroimaan voivat kirjat olla seuraavana listassa. Jätän tämän vain ajatuksena tähän.


Ikärajat ovat kuitenkin sensuuria. Vaikka ne ovat olemassa lapsien suojelemiseksi, niin täytyy muistaa, että sensuurin käyttö on aina kaksipuolinen asia. Toisaalta meillä on vastuu lapsista, mutta toisaalta sensuuria itsessään tulee myös käyttää välineenä vastuullisesti. Jos lätkimme sokeasti ikärajoja ja rajoituksia joka puolelle, muuttuvat ne lopulta myös lapselle merkityksettömiksi. Kaikkea kulttuuria on mahdotonta arvostella aivan kokonaisvaltaisesti, mutta kaikkea ei pitäisi myöskään asettaa samalle viivalle unohtaen sen moninaisuus.

Miten laittaa samalle viivalle vaikka seksi ja väkivalta? Onko ok näyttää 13-vuotiaalle väkivaltaisia
kuolemia, mutta seksikohtaus kielletään? Entä miten peleissä ja elokuvissa huomioidaan satiiri? Joskus väkivalta- tai seksikohtaukset ovat tehty alleviivaamaan jotain yhteiskunnallista epäkohtaa. Vai osaako lapsi vielä erottaa satiiria muusta tarinankerronnasta? Esimerkiksi GTA-pelisarja on äärimmäisen väkivaltainen ja sisältää huumeiden käyttöä, seksiä ja periaatteessa kaikkea mitä et halua lapsellesi näyttää. Toisaalta se sisältää aidosti hienovaraista satiiri yhteiskunnasta, jossa haluamme kaikkea vähän liikaa. Sanoma ei siis ole täysin huono vaikka sen esilletuomisen tapa onkin hieman groteski.

Vastuu on sekä yhteiskunnallinen, että henkilökohtainen. Kohta aloitamme lasten kanssa leffamaratoonin. Tähtien Sodat eivät olleet vielä vähän aikaa sitten sallittuja pienimmälle lapselleni. Nyt ne ovat kun ikärajaa tarkistettiin. Kyseessä on moderni satu, jossa on paljon sellaista sanomaa, jota haluan lapsilleni välittää. Aloitamme siis ne nyt jälleen ensimmäisestä episodista ja pääsemme keskustelemaan ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia ja miksi. Eräs nyrkkisääntö voisikin olla, että henkilökohtaisesti ikärajaa voisi alentaa jos joku jaksaa lapsen kanssa keskustella, että mitä hemmettiä juuri tapahtui. Miksi tuon sedän käsi katkaistiin valomiekalla? "Vanhempien seurassa" menettää kuitenkin merkitystään jos se vanhempi vain passiivisesti sattuu olemaan paikalla kun lapsi katsoo elokuvaa.


En edes yritä esittää, että tietäisin vastauksia esittämiini kysymyksiin. Haluan vain tuoda esille, että taiteen standartointi ei ole ikinä niin mustavalkoista, että siitä selvittäisiin muutamalla ikäkategorialla. Ne toimivat viitekehyksinä ja itse käytän niitä jatkuvasti kasvatuskeinona, koska en tietenkään voi kaikkea viihdettä henkilökohtaisesti "ennakkotarkistaa". Haluan vain ymmärtää laajemmin sen kulttuuritarjonnan, josta lapseni viihteensä valitsee. Haluan tietää mitkä elementit muu maailma näkee lapselleni haitallisena, jotta nimenomaan näiden rakentama maailmankuva ei ole vain ulkopuolelta syötettyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.