Eriarvoisuus Tappaa

Pyrin käsittelemään blogissani silloin tällöin myös joitain sosiologeja. Useat näistä kuuluvat klassikoiden maailmaan ja samalla siis tavallaan menneisyyteen. Göran Therborn on kuitenkin klassikko, joka on edelleen voimissaan ja tältä on myös tullut aivan tuore kirja, "Eriarvoisuus Tappaa" (Vastapaino, 2014, arvostelukappale).

Kirjassa Therborn käsittelee yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja sen ilmentymistä maailmassa. Hän esittää eriarvoisuuden tappavan. Kirjaimellisesti. Jo työttömyyden on havaittu lisäävän kuolleisuutta puhumattakaan pääsystä erilaisiin elämää ylläpitäviin resursseihin.

Hän kirjoittaa miten sosiologia tieteenä ei oikeastaan ollut edes kiinnostunut eriarvoisuuden käsitteestä ennen 80-lukua. Sosiaalisen kerrostuneisuuden teoriasta puhuttiin, mutta varsinainen eriarvoisuus ja sen luomat ongelmat eivät olleet tieteen keskiössä. Ihmiset ympäri maailman olivat kuitenkin kärsimättömämpiä aiheen suhteen. Erilaisten protestiliikkeiden esiintulo aiheutti myös sosiologian heräämisen aiheeseen.

Nykypäivänä on nähtävissä paljon kansalaisliikehdintää eriarvoisuuden ympärillä. Occypy-liike, Chilen epätasa-arvoisen koulutusjärjestelmän kaataminen ja arabimaiden kapinat esimerkiksi kertovat tarinaa siitä miten eriarvoisuus käsitteenä on vahvasti  ihmisten tietoisuudessa. Kirjan aihe on luonnollisesti siis ajankohtainen, mutta sen arvo löytyy tavasta käsitellä aihetta tavalla, joka tuntuu raikkaalta ja myös sopivan helppotajuiselta.

Therborn kohtelee eriarvoisuuden käsitettää hyvin moniulotteisesti. Tämä käsittelee kirjassa terveyttä ja kuolleisuutta, henkilökohtaisen vapauden asteita ja yksilön arvokkuutta. Eriarvoisuus näissä johtuu muun muassa niihin vaikuttavista resursseista, joita ovat Therbornin mukaan tulot, vauraus, koulutus ja valta. Varsinaiset tulo- ja varallisuuserot hän näkee kuitenkin nykykeskustelussa liian painotetuilta.

Eriarvoisuus rakentuu mieluumminkin sosiaalisesti ja varsinaiset ihmisten erot voivat olla joko "ylhäältä annettuja", synnynnäisiä tai valintojen kautta syntyneitä. Varsinaisia eriarvoisuutta synnyttäviä mekanismeja ovat Therbornin mukaan etääntyminen, ulossulkeminen, hierarkisointi ja riisto, joita tämä avaa kirjassaan tarkemmin.

Therborn ottaa näkökulmakseen myös eriarvoisuuden historiallisen ja globaalin puolen. Näiden kautta tämä tuo hienosti näkyviin erilaisia tasa-arvoja lisääviä mekanismeja ja myös epätasa-arvoa ylläpitäviä mekanismeja erilaisten historiallisten merkkipaalujen, prosessien ja päätösten kautta.

Therbornin kirja on tieteellinen, mutta samalla tämä näyttää tuntevan oman yhteiskunnallisen vastuunsa. On peräänkuulutettu sosiologian erityistä osaa tieteenä, joka silkan havainnoinnin lisäksi myös luo yhteiskunnan rakenteita. Therborn ottaa selkeän kannan eriarvoisuuden kitkemiseksi ja ilman tätä kirja olisi menettänyt hohtonsa, jonka se nyt niin hyvin kantaa.

Kaikista huonoimmilla alueilla maailmassa noin yksi kuudesta lapsesta menehtyy ennen kuin näkee edes viidettä ikävuottansa. Kitukasvuisuus on erittäin yleistä. Meillä pohjoismaalaisillla esimerkiksi tuo luku taas on noin kolme tuhannesta lapsesta ja kitukasvuisuutta ei käytännössä esiinny koko Euroopassa yhtään. Jo tämä kuilu on valtava. Jos sille haluaa tehdä jotain, niin Therborn kannustaa tiedostamaan mitkä instituutiot kaipaavat ensin muutosta, kurkistamaan globalisaation verhon taakse ja toimimaan. Tämä sanoo resurssien eriarvoisuuden repivän kansoja kahtia ja luovan syvää epäluottamusta.

Taistelu tasa-arvoisesta elämästä on alkanut ja Therborn päättää kirjansa kysymykseen "kummalla puolella aiot itse olla?". Kirjassa ei ole kyse jonkin tilastotieteilijän kyhäelmästä vaan Therbornin henkilökohtaisesta kannanotosta. Teksti on helposti ymmärrettävää, mutta tieteellisesti laadittua. Se on opaskirja nykymaailmaan ja taisteluun, josta me täällä Suomessa olemme vielä omituisen epätietoisia.