Uskoiskohan tuota Ville Haapasaloa?

"Et Kuitenkaan Usko..." Ville Haapasalon Varhaisvuodet Venäjällä (2013) ja "Et Muuten Tätäkään Usko..." Ville Haapasalon 2000-Luku Venäjällä (2014). Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso. Docendo.

Ensinnäkin: nämä olivat hyvää viihdettä. Jos et jaksa pidemmälle tätä tekstiä lukea, niin ei kai näistä kirjoista tarvitse paljon muuta tietääkään. Haapasalo on luontainen tarinankertoja. Kun kirjan avaa, niin et ole enää kotisohvalla vaan jossain kalalta ja suolakurkulta haisevassa baarissa kuuntelemassa punaposkisen kaverin kalajuttuja. Naurat ihan perkeleesti ja välillä huomaat, että suusi on jäänyt ihmetyksestä auki.

Korvinasi reissulla toimii Kauko Röyhkä, joka kokosi Haapasalon jutut kansien väliin kuin Oulun oma Elias Lönnrot. Röyhkä tuo juuri sopivasti oman persoonansa mukaan tarinaan niin, että pääpaino säilyy Villen omissa jutuissa. Tämän persoona vain vahvistaa sitä kuuntelija-tarinankertoja-asetelmaa, joka kirjassa juuri viehättääkin.

Silminäsi taas toimii Juha Metso, valokuvaaja, jonka kuvat eivät toimi silkkana kirjan täytteenä vaan muodostavat oman tärkeän osansa kirjan tunnelmasta. Kuvat ovat kuvia tuokioista. Pienistä, joskus salaisistakin hetkistä joihin Metso on onnistunut pääsemään sisään kameransa kanssa. Kuville on annettu näissä isokokoisissa kirjoissa paljon tilaa ne ja pääsevät näin oikeuksiinsa. Villen tarinaa käydään läpi niin sanallisesti, kuin kuvallisestikin.

Mutta puhutaanko kirjoissa vain palturia? Tämä huolestutti minua, sillä jos tarinat eivät olisi tosia, niin olisinhan silloin vain Haapasalon tarinankerronnan taitojen armoilla enkä niiden pätevyydestä ollut lainkaan tietoinen. Tositarina taas on mielestäni aina jollain tapaa mielenkiintoista. En edelleenkään ole vakuuttunut aivan kaiken lukemani todenperäisyydestä, mutta yllätyin huomatessani, ettei sillä todellakaan ollut minulle mitään väliä.

Sain molemmat kirjat joululahjaksi ja juuri joulunpyhinä olikin hienoa käydä niitä läpi runsaan kinkun ja oluen kera. Tarinat itsessään olivat kirjoissa kuninkaana. Venäjä näyttäytyi niissä juuri sellaisena kuin sen on villeimmissä ajatuksissaan kuvitellut. Hittoako sillä oli siis väliä oliko ihan kaikki totta kun kirjaa ei kuitenkaan pystynyt käsistään laskemaan.

En lähde edes yrittämään kertomaan näistä tarinoista tiivistelmiä. Siihen ei muu pysty kuin Haapasalo itse ja tämä on ne jo kertonut. Etsi siis omat painoksesi käsiisi ja lue itse. Melko varmasti voin luvata, että jokaiselle löytyy näiden kansien välistä jotakin. Ensimmäinen kirja avaa Villen ensimmäisiä vuosia itänaapurissa ja sisältää melko villejäkin tarinoita. Villi meno jatkuu seuraavassakin kirjassa, mutta siinä Haapasalo käsittelee enemmän myös poliittista ja kulttuurillista maailmaa ympärillään.

Suosittelen varaamaan kirjojen kyytipojaksi esimerkiksi tummaa olutta, suolakurkkua, lihaa, kalaa ja vodkaa. Nämä kirjat ovat kuin pieniä matkoja. Suunnittele siis lukukokemuksesi sen mukaisesti.