perjantai 28. joulukuuta 2018

Tuhoa tämä kirja - Keri Smith




Minulla on ollut hankaluuksia saada omia lapsia innostumaan lukemisesta. Kun nuorimmaiseni sai joululahjaksi tänä vuonna kirjan, niin tämäpä viihtyi sen parissa koko illan. Kyseessä oli Keri Smithin Tuhoa tämä kirja.

Tuhoa tämä kirja on juuri sitä mitä otsikko lupaa. Jokaisella sivulla on uusia ohjeita kirjan järjestelmälliseen sabotoimiseen. Sitä tulee töhriä, tiputtaa, pureskella ja hieroa siihen hajuja. Ohjeet vaihtelevat sokeasta tuhoamisesta todella kekseliäisiin ratkaisuihin.


Tämä ei ehkä ole kirjallisuutta sen perinteisessä muodossa, mutta kirjallisuuden kommentointia kuitenkin. Sanoma ei ole, että kirjallisuus ansaitsee tuhoamisen tuomion vaan, että kirjat ovat jotain hauskaa. Tämä on yksinkertainen, mutta samalla niin tarpeellinen sanoma.


Hauskuus ei kuitenkaan lopu kirjoihin. Smith kannustaa avaamaan aistit maailmaan. Kirja antaa luvan kohdata tuttuja asioita tavalla, joka saattoi olla meille tuttua vielä lapsina, mutta joka on sittemmin kadonnut. Kyllä. Uskallan ehdottaa, että Smithin kirjoissa on aito pyrkimys maailman kokemiseen yli tavanomaisen.


Ruutujen tai sivujen tuijottaminen antaa ehkä utuisia kuvia ja vaikutelmia maailmasta, mutta todellinen maailma tuntuu, haisee, sattuu ja likaa. On tajuttoman vapauttavaa lähteä tutkimaan sitä kaikkea luvan kanssa. Tuhoa tämä kirja toimii ihan vain pienenä tönäisynä ja lukija tekee loput.


Yksinkertaisuus ei aina tarkoita halpaa tai vähemmän älykästä ja Smithin kirjat ovat hieno esimerkki siitä. Kannattaa tutustua myös tämän muihin kirjoihin, joissa kaikissa on se jokin pieni juju. Tapa nähdä maailma ihan vähän eri tavoin sillä se on aidosti tärkeää.


Tuhoaminen on luomista. Mitä kliinisemmäksi ja digitaalisemmaksi maailma muuttuu, niin sitä tärkeämmäksi myös tuhoaminen muuttuu. Pienistä harjoituksista voi lähteä liikkeelle vaikka se olisi vain kirjan tiputtamista jostain korkealta tai sen käyttämisestä kenkänä.



Keri Smith, 2016, Tuhoa tämä kirja (alk. Wreck This Journal), WSOY


Voit seurata minua näissä nuorisolaisten medioissa:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.