maanantai 10. huhtikuuta 2017

Pekka Hiltunen - Onni



Pekka Hiltusen Onni on kirja, jonka nostaisin viime vuodelta sinne parhaimpien joukkoon, ellen jopa ihan parhaimmaksi. Palkintoja se ei ehkä kerännyt roppakaupalla, mutta on niitä moni muukin loistava romaani jäänyt ilman. Tämä kirja sisältää useita eri tasoja ja jos etsit viihdyttävää lukuromaania tai vähän syvempää pohdintaa sosiaalisten roolien syntymisestä ja ihmisten välisistä suhteista, tämä on molemmissa tapauksissa kirja, johon todella suosittelen sinun tarttuvan.
Oskari Silta on nelikymppinen Viesti Oy:n toimittaja, joka ajautuu pohtimaan elämäänsä ja uraansa. Oskari työskentelee talossa, joka kuvailujen perusteella muistuttaa erityisen paljon Helsingin Sanomataloa. Tätä haastattelee psykologi Emma Lappo, joka yrittää määritellä mihin työtehtäviin perinteinen toimittaja voisi digiaikana sopia.

Haastattelu menee ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa Oskari tekee jotain typerää. Tämä päättää olla rehellinen. Niin rehellinen, että kaikki oma epävarmuus purkautuu ja halveksunta median murrosta kohtaan käy liiankin ilmiselväksi.

On kuin Hiltunen olisi tällä Oskarin purkauksella avannut jonkin ison tynnyrin korkin ja keski-ikäisen toimittajan kriisi valuu ylitsemme mahtavana ja villinä ryöppynä. Hahmo vetoaa lukijaan tavalla, jota aiemmin ovat minulle tehneet lähinnä Stephen Kingin päähenkilöt. Ne rehdit ja rehelliset arkkityypit, jotka seuraavat omaa henkinstä kompassiaan tinkimättömästi.

Kritiikki mediaa kohtaan on herkullista. Oskari ruotii miten mainostila on journalistista sisältöä aina tärkeämpää ja faktat ovat lähinnä äänekkäimpien mielipiteitä. Kaikki pitää olla nopeaa ja värikästä ja ihmisiä kiinnostavat lähinnä julkkisten viimeisimmät menemiset.

Tämä kaikki on toki kuultu jo, mutta Oskari tarjoaa mieleenpainuvan näkökulman. Tämä on aidosti "vanhan kunnon" journalismin edustaja, joka taistelee printtimedian ritarina tuulimyllyjä vastaan. Oskarin valitusvirsi on virkistävä sekoitus vihaa, melankoliaa ja tarkkanäköisyyttä, joka saa painoarvoa, koska Hiltunen on saanut jo lukijan uskomaan Oskarin aitoon vilpittömyyteen.

"Miksi toimittajan työn pitäis säilyä, kun moni muu ammatti on kadonnut? Me liitytään vain sen jonon jatkoksi. Katulamppujen sytyttäjien. Rotanpyydystäjien - niitä oli. Euroopassa keskiajalla tuhatmäärin, kun piti torjua ruttoa. Kirjoituskoneen korjaajat, ne katosi sen koneen myötä. Jäänleikkaajat. Tehtaiden lukijat! Niitä palkattiin aikoinaan lukemaan kirjoja tehdastyöläisille Ihmistutkat - tiesitkö että ennen kun oikea tutka keksittiin, oli ihmistutkia? Miehiä jotka seisoi isojen kuuntelutorvien kanssa ulkona odottamassa kantautuuko taivaanrannasta lähestyvien sotakoneiden ääniä. Ja herättäjät: Euroopan kaupungeissa oli vielä 1800-luvulla, ennen kun herätyskellot levisi, ihmisiä jotka kulki koputtelemassa talojen oviin, kun jonkun piti herätä. Me toimittajat sovitaan katoavien ammattien jonoon herättäjien perään oikein kauniisti."

Pekka Hiltunen 2016 Kirjamessuilla Helsingissä

Oskarin lisäksi tapaamme kirjassa Aapon, eli Roady Runnerin, Oskarin vanhan tuttavan, jolla menee hieman lujaa. Roady on parodia tosi-tv:n ja nopean julkisuuden maailmasta, jossa kaikki on enemmän pintaa kuin sisältöä. Roady on maanisuudessaan hahmo, joka lähes hengästyttää lukijan. Tämän tarina vain eskaloituu kirjan edetessä ja toimii eräänlaisena vastaparina Oskarin tarinalle.

Oskari löytää onnea rehellisyydestä itselleen ja Roady löytää samaa itsepetoksesta. Tämän tuhannet ihailijat elävät lähinnä mielikuvituksessa ja suunnitelmat tähteyteen hipovat mielipuolisuutta. Tämä hahmo saattaa väsyttää lukijaa, mutta on niin tunnistettava monesta todellisesta henkilöstä. Roady on hienosti luotu hahmo aikamme lapsena, jonka kujanjuoksu tässä kirjassa hipoo täydellisyyttä. Kuvittele, että olet juonut kolme kuppia liikaa kahvia, maailma liikkuu aivan liian hitaasti kun oma mieli juoksee ja lue Roadyn ajatuksia pikanopeudella:

"Osku jaarittelee toimittajaduunistaan, mut kuulen, että sillä on mielessään jotain yyberimbää. Musiikki on sellanen ammatti, että tässä on kasvanut tarkaks aistimaan yleisön fiilikset. Tai eihän Osku varsinaisesti mun yleisöä ole, mut ainoo oikea tapa ottaa maailma haltuun on nähdä se kokonaan yleisönään. Ja kohta mulla on täydellinen tilaisuus tavoittaa pallon kaikki puoliskot. Tellus täysin hallussa. Jumankauta siinä ois hyvät sanat biisiin. Jos kehittelis sille sellasen new age -nimen, iskusanan jota kukaan ei oo ennen kuullut, niin siitä biisistä tajuaisi heti että kyse on globaalisti uudesta ideasta. Mikä se on se sana, kun joku on haltioissaan. Hallusinaatio. Jos ois niin kun totaalisti täpinöissään maailmasta, se vois olla tellusinaatio. Shit tästä tulee kova juttu. Tellusinaatio." 

Se herkullisin hahmo kirjassa on kuitenkin Tuhannen Mulkun Tuulikki. Rovaniemeläinen nainen, johon Oskarilla oli yksi tämän merkitysellisimmistä suhteista. Tuulikki on paikallisen Setan "homotäti", joka huolehtii Rovaniemen homoista ja haluaa "pelastaa kaikki homot". Näiden tapaamispaikka Rovaniemeläisissä kellarissa tarjoaa näyttämön kirjan monille parhaimmista keskusteluista. Esikuvana toimii Hiltusen omat kokemukset vastaavanlaisesta paikasta Rovaniemellä.

Tuulikin lempinimi juontaa tämän sivutuloja tuovasta toiminnasta, jossa Tuulikki masturboi miehiä anonyymisti. Kyseessä on kuitenkin vain harrastus, jota Tuulikki aikoo jatkaa aina sinne tuhanten mulkkuun saakka.

Onni on kirja, jota voisi varmaan kutsua siksi kuuluisaksi "lukuromaaniksi". Tarina soljuu eteenpäin niin, että sitä huomaa olevansa kuin sidottuna lukutuoliin. Ihmisten väliset suhteet ovat todella aitoja ja ennen kaikkea henkivät jotain, joka kuvaa ihmisten välisiä suhteita laajemminkin. Parisuhteet, ystävyys, vähemmistöt, journalismin ja kuuluisuuden kirot. Kaikki käsitellään sosiaalisen kautta ja vaikka kirja on hyvin henkilökohtaisissa tunnelmissa liikkuva, ottaa se hyvin yhteiskunnallisen näkökulman.

Kieli on yksinkertaista ja kirjan hienous ei löydykään runollisesta ilmaisusta vaan kielen tarkkuudesta. Mikään ei ole ylimääräistä ja Hiltunen ei ole yrittänyt piilottaa niitä useita pointtejaan tekstin sisään. Tämä oli hyvää kirjallisuutta!


Pekka Hiltunen, 2016, Onni, WSOY, arvostelukappale


3 kommenttia:

  1. SS

    ite luin Onnia parilla tavalla, ensin omassa blogissani:
    http://hikkaj.blogspot.fi/2016/08/homoluolassa.html

    Sitten Kirjavinkeissä:
    http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/onni/

    Joten kyllä siinä kääntämistä riittää.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli niin raadollisuudessaan hauska ja huumorintajuinen kirja, että ihan oikeasti nauroin välillä ääneen ja luin otteita miehelle. Eihän se tietysti kokonaan huumorikirja ole, mutta sanoisinko, että kirjasta löytyi draamaa, satiiria, tragikomiikkaa ja niitä uskomattomia henkilöhahmoja. Muuten uusimmassa Keplerissä oli samanlainen kohtaus, mitä Tuulikki teki työkseen. Ettei vain olisi salaa luettu Onnia.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli tosiaan yksi niitä viime vuoden tapauksia, niitä vain sattui samaan syksyyn niin monta että Onni taisi jäädä hieman varjoon. Nautin hirveästi sen lukemisesta ja Hiltusen terävyydestä. Hahmot olivat mainioita!

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.