keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Macbeth Kansallisteatterissa


Antti Luusuaniemi. Kuvaaja Mitro Härkönen


Macbeth on nimi, jota ei legendan mukaan saa lausua ääneen teatterissa muuten kuin näytellessä ja tätä kierretään puhumalla muun muassa "skottilaisesta näytelmästä". Pidin tämän tiiviisti mielessä kun astelin sisään Kansallisteatteriin eilen ja kun ovella yllättäen kysyttiin mitä näytelmää olin tulossa katsomaan, laukaisin jotta TUOTA MACBETHIA! Ei loistava alku.

Lavalla ei kuitenkaan mokailtu. Vuonna 1887 nähtiin William Shakespearen Macbeth ensimmäistä kertaa suomessa ja nyt se avasi komeasti Kansallisteatterin juhlavuoden 2017.


Macbeth on näytelmä, joka ei varmaankaan suuria esittelyjä kaipaa. Se on eräs klassisimmista tarinoista vallanhimosta, juonittelusta ja syyllisyydesta ikinä. Janne Reinikainen on tehnyt Kansallisteatteriin version, joka vaikuttaa ulkoisesti todella modernilta. Kun tarinaa kuitenkin pohtii, niin on sanottava, että se on aina ollut moderni. Macbethin tarinaa ei tarvitse tuoda meidän aikaamme sopivaksi, koska se ei ole koskaan vanhentunut.

Katariina Kaitue ja Antti Luusuaniemi. Kuvaaja Mitro Härkönen

Vaikka modernius on Reinikaisen näytelmässä tavallaan jopa pinnallista, niin se on tarpeellista. Tarina ei sitä kaipaa, mutta katsojalle se on hyvä muistutus siitä, että vallan ja juonittelun teemat ovat aina kuuluneet yhteiskuntaan. Noidat ottavat yhteyttä kännykällä ja lavalla loukataan ihmisiä vertaamalla näitä Sipilään.

Shakespeare oli tekstin mestari. Tämän näytelmät ovat verbaalista juhlaa ja jälleen kerran juuri se upea kirjoitus nousi pääosaan. Olin erityisen innoissani nähdessäni jälleen Esko Salmisen tulkitsemassa Shakespearea enkä todellakaan joutunut pettymään. Salmisen kuningas Duncan oli täynnä voimaa ja karismaa, jota en osaisi kuvittella muiden kuin Salmisen tuovan tähän hahmoon.

Esko Salminen. Kuvaaja Mitro Härkönen

Esityksestä nousivat esiin erityisesti myös Seppo Pääkkösen komentaja Banquo ja kuninkaan poikaa Malcolmia esittänyt Fanni Noroila. Pääkkösen hiljainen karisma oli mahtava vastavoima Salmisen äänekkäälle karismalle. Noroilan vimmaisa esiintyminen monologeineen ja tansseineen taas välitti jotain todella alkukantaista ja autenttista yleisöön. Tämän suoritus oli se illan ylläri. Voimakas tulkinta, joka varmasti tulee jäämään pitkäksi aikaa mieleen.

Seppo Pääkkönen, Elmeri Ylä-Rautio, Fanni Noroila, Esko Salminen, Karin Pacius, Katariina Kaitue, Tero Koponen, Joakim "Jusu" Berghäll, Sonja Kuittinen ja Pihla Maalismaa. Kuvaaja Mitro Härkönen.

Lavalla nähtiin näyttelijöiden lisäksi myös Joakim "Jusu" Berghäll. Monessa mukana ollut muusikko, jonka ilmiömäinen kyky tarttua soittimeen kuin soittimeen, loi esitykseen tunnelman ja raamit, joiden puitteissa esitys sai sielunsa.

Välillä näytelmä otti lähes musikaalimaisia piirteitä. Noitien rap ja pianon säestyksellä kuultu eteerisen kaunis laulu olivat tervetulleita luomaan iltaan monipuolisuutta.

Joakim "Jusu" Berghäll. Kuvaaja Mitro Härkönen

Monipuolisuutta tarjosivat myös Henna-Riikka Halosen videosuunnittelu yhdessä Kati Lukan lavastuksen, Max Wikströmin valosuunnittelun ja Tarja Simonen pukusuunnittelun kanssa. Moderni on se sana, joka ensimmäisenä tulee mieleen ja vaikka itse kritisoin sen ylikäyttöä tämän esityksen suhteen, niin ainakin se näytti modernilta.

Lavastuksesta tulee mieleen jokin tanskalainen betoniarkkitehtuuri, jossa lasi ja teräs luovat ilmavan vaikutelman raskaisiin elementteihin. Erityisesti vesisateen tunnelman luominen näyttämölle oli mielestäni hieno näyte siitä mitä Kansallisteatterilla osataan tehdä.

Entäs se Macbeth itse sekä Lady Macbeth? Antti Luusuaniemi ja Katariina Kaitue päärooleissa tekivät vakuuttavaa jälkeä. Lady Macbeth oli hulluutta hipova juonittelija, jonka ei tällä kertaa tarvitse paljoa suostutella saadakseen Macbethin hirmutöihin. Nyt nämä mieluumminkin muodostavat Bonnie ja Clyde -tyylisen duon, joka yhdessä kipuaa kohti valtaa ja kunniaa.

Luusuaniemi ja Kaitue ovat lopulta se pari, joka tekee näytelmän. Näiden harteilla on kaikki se vainoharhaisuus, halu, vimma ja sitten se musertava loppu, jossa ihmisen luonto punnitaan ja tuomitaan. Luusuanniemi tuo Macbethiinsä huumoria, jota en ole tottunut hahmoon liittämään. Tämä rikkoo neljättä seinää, yrittää tietoisesti hurmata yleisöä ja vitsailee niin paljon kuin näytelmä siihen vain taipuu. Yllättäen tämä kaikki toimii.

Antti Luusuaniemi ja Katariina Kaitue. Kuvaaja Mitro Härkönen

Kansallisteatterin Macbeth oli iso ja näyttävä, traaginen ja hauska. Näyttelijöille ja tekstille oli annettu tarpeeksi tilaa kaiken paukkeen ja hälyn keskelle ja vaikka tempo välillä oli epätasainen, niin veti näytelmä puoleensa.

Usein puhutaan kuinka jokin näytelmä "jakaa mielipiteitä". Ennustan, että tämä tulee tekemään niin. Jotkin yhteiskunnalliset teemat voivat tuntua joistan alleviivatuilta ja hillittyä Shakespearea odottavatkin tulevat varmasti järkyttymään. Mielestäni kuitenkin näytelmän valinnat ovat perusteltuja ja kokonaisuus on omalla tavallaan eheä.

Näytelmä tuomitsee kovalla kädellä ihmiskuntaa, vallankäyttäjiä ja, välillä tuntui, yleisöäkin. Macbeth on helppo nähdä minkä tahansa ajan yhteiskuntaa kritisoivana teoksena, mutta tämä versio ei jäänyt niin pieniin teemoihin kuin pelkkä yhteiskunta.

Esityksen lopussa esitettiin Antti Nylenin Macbethiä varten luoma teksti, jossa yleisölle kerrottiin virkistävän suoraan mistä esityksessä oli kyse. En halua liikaa paljastaa etukäteen, mutta esille tuotiin ainakin sellainen termi kuin antroposeeni. Sillä tarkoitetaan holoseenin jälkeistä geologista aikakautta, jossa ensimmäistä kertaa yhden eläinlajin vaikutus on niin voimakas luontoon, että voidaan puhua uudesta ajanjaksosta geologiassa. Vaikka termiä ei vielä ole koko tiedeyhteisössä hyväksytty, luo tämä mielenkiintoisen pinnan tarkastella Macbethia.

Macbeth on toiminut vertauskuvana monelle eri vallan taholle, mutta entä jos Macbeth olemme me kaikki? Ei ole yhtä ihmistä vaan ihmiskunta, joka sokeasti tavoittelee valtaa yli luonnon. En ole varma yrittääkö näytelmä varoittaa tulevasta vai toteaa yksinkertaisesti näytelmämme päättyneen. Pointti ainakin iski perille.

Tiede on läsnä koko esityksessä. Jotkin videot heijastavat mikrobeja taustalle kuin elävää kuutamoa ja jotkin kertovat tarinaa merien muovilautoista ja lihantuotannosta. Käytämme valtaamme juonikkaasti, petämme itseämme ja toisiamme ja lopulta valta kääntyy meitä vastaan. Luonto ei kuole. Voimme kohdella sitä kuin vihollista, mutta jossain vaiheessa tulemme huomaamaan, että luonto ei tarvitse meitä jatkaakseen.

Sen sijaan, että pääsisimme tuomitsemaan muita, tämä Macbeth kääntää katseemme sisäänpäin. Sanoma tuodaan esiin enemmänkin toteavasti kuin saarnaten. Me olemme Macbeth ja tämä on meidän tarinamme. Suosittelen, että käyt katsomassa sen.


Lue lisää Macbethistä Kansallisteatterin sivuilta täältä.


”Elämä on kuin varjo häilyväinen, vain näyttelijä rukka, joka riehuin lavalla keikkuu aikansa ja häipyy; se kertomus on, hupsun tarinoima, täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta vailla”

ROOLEISSA Katariina Kaitue, Tero Koponen, Sonja Kuittinen, Antti Luusuaniemi, Pihla Maalismaa, Fanni Noroila, Karin Pacius, Seppo Pääkkönen ja Esko Salminen sekä Timo Kalliokoski / Elmeri Ylä-Rautio
MUUSIKKO Joakim ”Jusu” Berghäll
OHJAUS Janne Reinikainen
SUOMENNOS JA SOVITUS Eva Buchwald ja Janne Reinikainen
DRAMATURGI Eva Buchwald
LAVASTUS Kati Lukka
PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
VALOSUUNNITTELU Max Wikström
MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU Timo Hietala
VIDEOSUUNNITTELU Henna-Riikka Halonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi
Esitys nähty medialipulla


3 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Olen hidastellut kevään lippuhankinnoissa, mutta tämä olisi hyvä saada vastapariksi Rikhardille jota olen menossa vasta huhtikuussa katsomaan. Olen tekstisi perusteella aidalla kiikkumassa, joko tykkään hirveästi tai sitten en, nähtäväksi jää!

    VastaaPoista
  2. Olen menossa ensi viikolla katsomaan tätä, vaikuttaa kiehtovalta. Katsotaas!

    VastaaPoista
  3. Hyvä analyysi! Näin ennakon maanantaina 6.3. Oloni oli kahtalainen: Pidin ydin-Shakespearesta ja pidin modernisoinnista. Saarnaamisesta ja alleviivaamisesta en niinkään vaikuttunut, enkä lämmennyt myöskään yleisön puhuttelusta.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.