lauantai 16. huhtikuuta 2016

Svenska Teaternin Titanic -näytöksessä yleisö teki vallankaappauksen



Titanicin uppoamisesta tuli kuluneeksi päivälleen 104 vuotta kun astelin Svenska Teaternille katsomaan näytelmää, jossa tuo laiva upposi jälleen kerran. En tiennyt yhtään mitä odottaa näytelmältä ja jos olinkin jotain arvaillut, niin ne veikkaukset menivät ihan metsään. Historiallinen Titanic oli vain häilyvästi osa näytelmää ja tilalla oli teatterin maailmaan sijoittuva ilotulittelu, jossa viitteitä sateli niin Titaniciin kuin menneisiin Hollywood-leffoihinkin. Näyttelijöiden jo kumarrettua teatterissa alkoi tapahtumaan kummia.

Akse Petterssonin ohjaama näytelmä oli tehty yhteistyössä teatterikorkeakoulun oppilaiden kera. Nämä näyttelivät teatterikorkeakoulun oppilaita ja Svenskanin oma ensemble näytteli... no Svenskanin ensembleä. Nuoret näyttelijät halusivat esityksessä neuvoja ja opastusta konkareilta, joilla tuntui kuitenkin olevan omat motiivit tärkeämpiä kuin nuorten näyttelijöiden auttaminen.

Kun vielä tuli epäselvyyksiä siitä kuka saa näytellä Jackia Rosen kera Titanicissa, niin kaikki tuntui etenevän kuin kohti jäävuorta. Juoni jäi välillä toissijaiseksi, mutta kyllä siellä sellainenkin oli. Jossain. Titanic toimi symbolina odottamattomuudelle (vaikka tietyt freudilaiset viittauksetkin vedettiin näytelmässä esiin). Omat valinnat näennäisesti ohjaavat elämäämme, mutta mitä jos tapahtuukin jotain ihan muuta? Akse Pettersson kirjoittaa:
Odottamattomat kokemukset vaikuttavat valtavasti elämäämme, ja tämän lisäksi luomme kertomustamme myös jälkeenpäin. Ikään kuin olisimme tienneet mitä tulisi tapahtumaan. Odottamattomalle annetaan merkitystä tapahtuneen jälkeen.
Tähän juuri Titanic sopii loistavasti. Siitä on tullut jonkin yllättävän tapahtuman symboli. Hybriksen varoitustaru ja eräänlainen historiallisen ajanjakson loppu. Monesta henkilökohtaisesta tragediasta, joita laivalla koettiin on tullut yhteistä tietoisuutta ja tästä näytelmässä ammennetaan.

Pidin siitä miten todellisuuden ja näytelmän rajoja rikottiin jatkuvasti. Näytelmästä tulikin mieleen vahvasti Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat ja Titanicissa käytettiin jopa samanlaista videon ja teatterin yhdistelmää. Ville Seppäsen luoma maailma videolla pyöri välillä koko näyttämön kokoisena ja välillä sen yläosassa. Näyttelijöitä seurattiin pitkin kulisseja ja lähes kadulle saakka. Pari kertaa kamera otti yhden ylimääräisen näyttelijän paikankin näytelmässä. Esimerkiksi seksikohtaus ihmisen ja kameran kesken oli varmasti ensimmäinen laatuaan (eikä se edes jäänyt ainoaksi "ensimmäinen laatuaan" -kohtaukseksi näytelmässä).

Lavastus toteutti samaa teatteriin itseensä viittavaa tapaa, kuin muukin näytelmä. Yleisö oli koko ajan tietoinen katsovansa näytelmää näytelmästä. Teatteri taiteena nousi esityksen päällimmäiseksi teemaksi ja näytelmä tuntui keskustelevan yleisön kanssa.

Kaikki näytti, ja etenkin kuulosti todella hyvälle. Jopa se Titanic-leffasta tuttu My Heart Will Go On kuulosti nyt hyvälle vaikka sitä melko ironisella otteella esitettiinkin. Kasperi Laineen äänimaailma monelta osin teki näytelmän ja rytmitti sitä taidokkaasti. Kyseessä oli hyvin kokonaisvaltainen äänien, kuvien ja näyttelijöiden luomien tuokioiden sekamelska. Etenkin puoliajan jälkeen esitys pääsi hienosti vauhtiin ja tarjosi yleisölle monta ylläriä.

Stella Laine (Teak). Kuva Yoshi Omori
Nuoret näyttelijät teatterikorkeakoulusta tarjosivat niin energisiä suorituksia, että tämä varmasti tulee jäämään näytelmästä päällimmäisenä mieleen. En tiedä odotinko jotain ujoutta tai pidättyneisyyttä kun kuulin kyseessä olevan opiskelijoita, mutta ainakin sain sen sijasta ihan aitoa paloa ja ennenkaikkea taitoa. Opiskelijoita oli yhdentoista lauma, mutta lopulta jokainen oli oma erillinen persoonansa. Hienoa nähdä, että tulevaisuus on turvattu näyttelijöiden suhteen. Elleivät ne sitten kaikki muuta Tukholmaan, niinkuin näytelmässä uhosivat.

Erityisesti näyttelijöiden tekemät lukuisat imitaatiot Jim Carreysta Robert de Niroon tekivät vaikutuksen. Ihan nappisuorituksia. Svenska Teaternin oma ensemble, kuten Riko Eklundh, Anna Hultin ja Marcus Groth, pitivät esityksen kuitenkin varsinaisesti otteessaan ja tuntuivat luotsaavan sen vakaasti satamaan. Teatterinjohtaja Johan Storgård oli luonnollisesti itse Titanicin kapteeni.

Johan Storgård ja Teakin opiskelijoita. Kuva: Yoshi Omori
Pelkäsin vajavavaisen ruotsinkielen taitoni olevan ongelma, mutta sain kuulla, että teatterilla on saatavilla iPodeja, joista voi seurata suomenkielistä tekstitystä esityksen ajan. Kun on aina surkutellut miten hyviä näytelmiä jää väliin kielitaidon takia, niin tämä on ihan loistava uutinen. Huomasin jopa, että tekstityslaitetta ei loppujen lopuksi ihan älyttömän usein tarvinnut vilkuilla. Jotain ruotsintunneilta on näemmä jäänyt takaraivoon.

Mutta mitä siis tapahtui esityksen jälkeen?

Jotain melkoisen ainutlaatuista. Joukko katsojia, jotka olivat nähneet näytelmän viime kuun puolella, olivat kehitelleet Titanicille eräänlaisen vastateoksen. Nämä kutsuivat itseään nimellä "Yhteisöteatteriryhmä aikuiset naiset ja Petri goes Svenskan". Kyseessä on Suomen Kulttuurirahaston ja Helsingin kulttuurikeskuksen tukema dialogisen yleisötyömallin pilottihanke, jota kehittää teatteri-ilmaisun ohjaaja Maria Hyökyvaara.


Näyttelijöiden poistuttua lavalta pyydettiin yleisöä odottamaan vielä hetki. Monet pyyntöä noudattivatkin ja saivat katseltavakseen pienoisnäytelmän, joka kilpaili energisyydellään juuri nähdyn näytelmän kanssa. Nämä "aikuiset naiset", ja tietysti Petri, kommentoivat näkemäänsä näytelmää tanssin, laulun ja näytelmän kautta. Välillä jalkauduttiin halaamaan yleisöäkin ja tämä ei edes ollut kiusallista. Päällimmäisenä tunteena oli, että "jumankauta tää on aitoa".

Vastateos oli aivan uudenlainen tapa kommentoida taidetta. Se herättää kysymyksiä siitä missä ja miten teatterista voi keskustella. Kommentit olivat hauskoja ja osuvia. Esityksestä oli poimittu mainoita pieniä havaintoja ja koko ryhmä sai äänensä kuuluviin. Itse suomenkielisenä koin myös läheisenä sen, että kyseessä oli joukko suomenkielisiä katsojia ruotsinkielisessä teatterissa.

Vastateoksen jälkeen ikään kuin keksittiin ikiliikkuja sillä nyt näyttelijät kommentoivat kommentointia työstään. Seurannut keskustelutilaisuus, jota veti Svenska Teaternin yleisötyöntekijä Jenni Sainio, olikin upea tapa päättää perjantai-ilta. Normaalisti hiljainen suomalaisyleisö intoutui keskustelemaan teatterista, palautteesta ja hieman taiteesta ylipäätänsä. Tämä hetki vakuutti minut, että tässä projektissa ollaan nyt tekemässä jotain oikein. Tälle vuodelle on tulossa vielä ainakin kaksi yleisön vastateosta ja aion olla korvat höröllä niiden suhteen. Svenskanin johtaja Storgård olisi kuulemma ainakin valmis ottamaan vieraat uudestaan kylään.

Titanic on nähtävissä Svenska Teaternilla ja jos esimerkiksi Kansiksen Mahdolliset maailmat iski, niin suosittelen ehdottomasti kokemaan tämänkin. Erityisesti haluan kuitenkin muistuttaa niitä kaltaisiani lukijoita, jotka käyttivät ruotsintuntinsa piirtelyyn ja nukkumiseen, että tekstityskoneet oikeasti toimivat ja että joskus on ihan hyväksi katsoa teatteria myös vieraalla kielellä. Ne itse sanat kun ovat vain pieni osa sitä kaikkea kieltä millä näyttelijät lavalla kommunikoivat.




Käsikirjoitus ja ohjaus:

Akse Pettersson

Lavastus ja videografia:

Ville Seppänen

Musiiki/sävellys:

Kasperi Laine

Äänisuunnittelu:

Tom Kumlin

Maskeeraus ja hiukset:

Pirjo Ristola

Näyttämöllä:

Riko Eklundh
Marcus Groth
Emil Grudemo El Hayek
Jon Henriksen
Anna Hultin
Mari-Helen Hyvärinen
Julia Högnabba
Samuel Karlsson
Stella Laine,
Elisa Makarevitch
Dennis Nylund
Amanda Nyman
Lilian Pettersson
Tom Rejström
Anders Slotte
Johan Storgård
Esitys nähty medialipulla


2 kommenttia:

  1. Voi itku kun minua harmittaa että en sitten kuitenkaan päässyt tätä katsomaan ja voi riemu että sinä menit ja kirjoitit. Titanic kuulostaa huikealta, pressikuvien perusteella myös näyttää. TeaKilaisten taidoista olen päässyt vakuuttumaan tämän kevään aikana monta kertaa, en ole lainkaan huolissani suomalaisen näyttämötaiteen tulevaisuudesta (kunhan eivät lähde kaikki sinne Ruotsiin).

    VastaaPoista
  2. Niin ja tämä vastanäytelmä kuulostaa aivan loistavalta hommalta! Pitää tarkkailla josko pääsisi joskus kokemaan.

    VastaaPoista

Kiitos kaikille kommentoijille.