4.11.2014

Testissä: Elisa-Kirja






Kokemuksia Elisa-kirjasta. Tutustuimme muiden kirjabloggaajien kanssa Elisa-Kirjaan Helsingin Kirjamessuilla. Kuuntelimme palvelun esittelyä ja pääsimme testaamaan e-kirjoja erilaisilla alustoilla.

Ulkoasu antaa tyylikkään vaikutelman
Ensinnäkin täytyy sanoa, että olen palvelun laadusta positiivisesti yllättynyt. En odottanut kummoistakaan valikoimaa Elisa-Kirjalta löytäväni, mutta tässä huomasin olevani väärässä. Valikoima on suhteellisen runsas ja sisältää kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta sekä vanhaa, että uutta kirjallisuutta. Myös englanninkielisen kirjallisuuden runsaus oli itselleni iloinen yllätys. 

Ulkoasu miellyttää ainakin omaa silmääni ja jos hallitsee ylipäätäänsä nettikauppojen logiikan, niin Elisa-Kirjan käyttämisessä tuskin tulee ongelmia. Maksutapoja on riittävästi ja luottokortilla ostaminen tapahtuu erityisen vaivattomasti. En täysin ymmärrä miksi e-kirjoista pitää periä sama hinta kuin fyysisestä kirjasta ja tämä voi monelle olla syy käyttämättä palvelua. Fyysisen kirjan ja e-kirjan vertailuun en nyt muuten tässä paneudu, sillä en usko e-kirjan olevan uhka oikealle kirjalle, vaan näen sen vain pienenä lisänä ihmisten lukemistottumuksiin. Äänikirjojen ystävä olen ollut pitkään ja siitä olenkin kirjoitellut täällä.

Sain Elisalta yhden vapaavalintaisen koekirjan luettavakseni ja valinnanvaikeus iski samantien. Nyt olisi päässyt viimein sen Gone Girlin kimppuun ja uudesta suomalaisesta kirjallisuudesta olisi ollut valittavana vaikka mitä. Pienoinen "skidi karkkikaupassa"-tunnelma siis iski vanhaan kirjafaniin. Lopulta valinta oli kuitenkin ilmiselvä, kun törmäsin Robert D. Putnamin kirjaan "Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community". Kyseessä on kirja, joka on ollut tarkoituksenani lukea jo vuosia, mutta jota en ole tähän asti onnistunut saamaan käsiini. Jo tämän vuoksi palvelu onnistui ainakin minut vakuuttamaan puolelleen, sillä voin myöntää Elisa-Kirjan olleen viimeinen paikka, josta kyseisen teoksen olisin luullut löytäväni.

Alustaksi kirjan lukemiseen valitsin tällä kertaa tabletin sijasta kännykän (Samsung Galaxy Note 3). Olen aiemminkin kännykästä kirjoja lukenut ja Elisan-Kirjan lukija päihittää ainakin Androidin ja ehkä jopa iOS:n natiivit lukijat mukavuudellaan. Etenkin Androidista puuttuva sivun käännön visualisointi on pieni, mutta tärkeä yksityiskohta. Miinusta taas tulee siitä, että Elisa-Kirjan lukijassa ei voi valita yksittäisiä sanoja tekstistä ja suoraan etsiä niitä sanakirjasta tai Googlesta. Tämänkin ominaisuuden vihjailtiin kuitenkin olevan jo tuotekehittelyssä.


Sivun kääntäminen on pieni, mukava yksityiskohta

Äänikirjaa testatessa kaikki toimi niin kuin pitääkin. Valikot ovat yksinkertaisia ja kirjaa on helppo jatkaa milloin vain. Myös kirjanmerkkien jättäminen onnistuu. Miinuksena on mainittava, että puheääntä ei voi nopeuttaa. Jos vastaan tulee kovin hidas lukija, niin sitä on jumissa tämän kanssa.

On käyttäjästä kiinni pitääkö kirjan lukemisesta ruudun kautta, mutta itselleni se tuntuu ainakin luontevalta. Tavalliseen kirjaan verrattuna tuntien lukumaratoonit jäävät kuitenkin väliin. Tarjouskirjoja saatan tulevaisuudessa vielä palvelusta ostaa, mutta en tiedä olenko valmis käyttämään yli 20 euroa kirjaan, jota en saa oikeasti hypistellä käsissäni. Toisaalta kannattaa pitää myös mielessä, että Elisa-Kirjastakin on mahdollista ladata useita eri klassikkokirjoja täysin ilmaiseksi ja onhan se tosiaan tietynlainen kirjanystävän karkkikauppa. Ehkä pitäisi vielä kehittää lukulaitteita, jotka päästävät ympärilleen vanhan kirjan tuoksua ennen kuin sitä oikeaa tunnelmaa saisi irti e-kirjasta.


*




Kannattaa myös kokeilla:

*






*mainoslinkki

5 kommenttia:

  1. Harmi että Elisa ei edelleenkään halua edistää eInk-laitteiden käyttöä Suomessa. Lukukokemus on niillä melkoisesti miellyttävämpi. Ja nykyaikaiset laitteet ovat varsin käteviä. Mutta saahan ne aina tilattua ulkomailta, kunhan valitsee sellaisen joka tukee epub-formaattia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitin, että useilla eInk-laitteillakin luku onnistuu, mutta esim. Kindlellä ei ainakaan vielä. Itse olen etsinyt mahdollisimman halpaa ja hyvää eInk-laitetta nyt jonkin aikaa, mutta kokemuksia niistä ei pahemmin ole.

      Poista
  2. E-kirjojen kovaan hintaan vaikuttaa myös verotus. Tähän ilmeisesti yritetään saada helpotusta... Toivotaan, että e-kirjat pudotettaisiin pian pienempään veroluokkaan.

    VastaaPoista
  3. Pitääkö jokaisesta kirjasta maksaa erikseen? Vai onko kuukausimaksu? Mitä 'sivua' suosittelisit, missä on kuukausimaksu? Oon jo jonkun aikaa miettinyt, että mihin noista kannattaisi käyttää rahani :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisassa jokainen kirja maksetaan erikseen. Kuukausimaksullisista Suomessa Storytel ja Bookbeat ovat ne yleisimmät. Jos kuuntelee/lukee paljon englanniksi, niin sanoisin Storytelin olevan parempi. Molemmat käytettävyydeltään hyviä. Myös Audible on loistava, mutta sielläkin maksetaan kirja kerrallaan, tosin yhden ilmaisen saa kuukausittain. Klassikkoja voi kuunnella ilmaiseksikin esimerkiksi Librivoxin kaltaisista palveluista, mutta näiden laatu heittelee melkoisesti lukijoiden suhteen.

      Storytelistä ja Bookbeatistä löytyvät myös jutut Lukupinosta.

      http://www.lukupino.com/2016/11/testissa-storytel.html

      http://www.lukupino.com/2016/10/testissa-bookbeat.html

      Poista