torstai 30. lokakuuta 2014

Hulluruohola






Hulluruohola
Maritta Lintunen
2014
WSOY
318 s.
 
Jatkan tavoitettani lukea kirjoja, joita normaalisti jättäisin hyllyyn.Tällä kertaa kirjastosta tarttui mukaan Maritta Lintusen "Hulluruohola". Se on kertomus Sara Järästä, joka varakkaan ja painostavan isoisänsä toimesta päätyy hoitamaan Hulluruoholaksi nimettyä parantolaa. Asukkaat osoittautuvat toinen toistaan kummallisimmiksi, mutta Sara kuitenkin löytää itsestään jotain yhteistä näiden kanssa. Tarinassa käsitellään kuolemaa, yksinäisyyttä ja omaa paikkaa maailmassa. Saran hahmo tuntuu jotenkin nuorelta ja hauraalta vaikka tämä on jo keski-ikäinen nainen. Tämä seikka kuitenkin sopii Saran hahmoon, joka on monella tapaa edelleen etsimässä itseään. Muut hahmot saavat hieman lihaa ympärilleen eivätkä jää ontoiksi, mutta tarinan kannalta tuntuu välillä, että muut hahmot ovat rakennettu vain kannattelemaan Saran omaa tarinaa.

Lintusen tapa kuvata maailmaa vaikuttaa välillä hieman yksioikoiselta ja tämän tyyli on hyvin kuvailevaa. Mieleen tulee joissain kohdin väkisin väännetty äidinkielen essee, jota on yritetty kaunistella muutamalla runollisella ilmaisulla, mutta toisaalta tarina pitää kuitenkin otteensa. Luontoa kuvaillessaan Lintunen taas tuntuu olevan elementissään. On hankala sanoa tarkalleen miten tämä sen tekee, mutta Hulluruoholan ympäröivä luonto muuntuu kirjassa käsinkosteteltavaksi. Nimenomaan koivujen, veden ja kallion kaltaisten elementtien tekstuurit palautuvat omistä muistoista aivoihin tekstiä lukiessa ja tämä jäikin kirjasta päällimmäisenä mieleen.

Miksi en siis normaalisti tätä kirjaa olisi poiminut hyllystä? Periaatteessa suurin syy on sama kuin monen muunkin kirjan kohdalla: aika ei riitä kaikkeen ja lukupinon päällimmäiseksi on kertynyt jo paljon kirjoja, joista aivan varmasti tiedän pitäväni. Ylläriteokset jäävät siis pinon pohjimmaisiksi. Mika Wistin suunnittelema kirjan kansi ei myöskään houkutellut. Luulin ensin kyseessä olevan lastenkirja pelkästään kannen perusteella ja yllätyin, kun muutaman sivun jälkeen kohtasin tämän käsityksen rikkovaa kielenkäyttöä. Vaikka siis kirja tarjosi joitain hienoja oivalluksia ja hyviä luontokuvauksia, ei se saa minua vielä rikkomaan käytäntöäni lukea niitä "turvallisia" kirjoja. Kirja ei kuitenkaan missään nimessä ollut huono, vaan ei sattunut juuri minulle sopimaan tällä hetkellä. Suosittelen sitä siis hyvällä omatunnolla niille, jotka pitävät kirjoissa etenkin sen tarinasta ja hakevat lukijan eläytymistä tukevaa tyyliä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaikille kommentoijille.