Pentti Linkola – kaltaisemme? on Kansallisteatterin Vallilan näyttämöllä ensi-iltansa saanut näytelmä. Siinä Linkolan monta puolta ovat saaneet eri esittäjiä tulkitsemaan itseään ja lavalla ääneen esitetään pyrkimys yrittää ymmärtää Linkolan filosofiaa.
Monista historiamme ihmisistä käytetään ilmausta ristiriitainen. Harvasta kuitenkaan niin usein, kuin Pentti Linkolasta. Tämä näytelmä itsessään oli itselleni ristiriitaista katsottavaa, mutta ei siksi, että olisin yrittänyt etsiä niitä "hyviä puolia" Linkolan ajattelusta, vaan koska en ymmärtänyt yritystä ymmärtää itsessään.
Tarkoitan, että Linkolalla oli mielipiteitä, jotka edustivat sellaista äärimmäisyyttä, ettei niille tule etsiä hyväksyntää. Sitä ei näytelmässä edes yritetty tehdä, mutta jäljelle jäi se yksi tapa ymmärtää, eli Linkolaa pyrittiin ymmärtämisen sijaan inhimillistämään. Näyttämään se hajotettu poika ja ulkoisten paineiden alla kamppaileva mies, joka hän oli. Kysymykseksi jäi, että miksi näin tehtiin ja kenelle.
 |
| Pentti Linkola – kaltaisemme? Kuva Mitro Härkönen. |
Näytelmä oli viihdyttävä, taidokas ja herätti ajatuksia luonnosta yli Linkolan ajattelunkin. Näytelmä olisi ollut yhtä mahtava riippumatta siitä kenestä se kertoi, mutta toki Linkolan tarunhohtoinen aura toi siihen oman lisänsä. Linkola edustaa naiivia pahuutta, joka elää yksinkertaistusten ja maailmankatkeruuden rajamaissa, mutta joka myös haluaa puolustaa luontoa ja sen pienimpiäkin eliöitä.
Lavalla nähtiin useita eri Linkoloita. Näyttelijät ottivat vuoronperään roolin haltuunsa aaltoilevana liikkeenä, joka toi näytelmään vangitsevan rytmin. Odotin karismaattisen Timo Tuomisen varastavan shown, mutta aivan erityisesti näytelmästä jäikin mieleen Eeva Putro, jonka Linkolassa oli sellaista paloa, että katsomossa moni sai varmasti kylmiä väreitä.
 |
| Pentti Linkola – kaltaisemme? Kuva Mitro Härkönen. |
Samaa paloa oli kuitenkin aivan koko työryhmässä ja näytelmän runollinen ja samalla fyysinen tyyli antoi tilaa heittäytyä. Musiikin ja sulavan koreografian vuoksi näytelmä olisi toiminut ilman lavasteitakin, mutta niiden avulla päästiin tehokkaasti suomalaiseen luontoon. Erityisesti tussimaista jälkeä imitoivat videotaustat olivat toimivia ja sulautuivat muuhun lavastukseen paremmin kuin useimmissa näytelmissä.
Näytelmä käsittelee Linkolan elämään lapsuudesta kuolemaan asti ja vaikka lopussakin olisi hankala ymmärtää tämän ajatuksia, niin siinä inhimillistämisessä ollaan onnistuttu. Ennen kaikkea näytelmä on itsessään katsomisen arvoinen, mutta myös Linkolan filosofin taustoihin se pystyy pureutumaan paremmin kuin esimerkiksi akateeminen teksti. Taide pystyy käsittelemään asioita, jotka ovat järkeistämisen ja ymmärtämisen ulkopuolella.
 |
| Pentti Linkola – kaltaisemme? Kuva Mitro Härkönen. |
Lisätietoa näytelmästä löydät Kansallisteatterin sivuilta täällä. Esityksen tausta-aineistona on käytetty muun muassa Riitta Kylänpään Tieto-Finlandia -palkittua teosta Pentti Linkola ‒ ihminen ja legenda, johon suosittelen myös tutustumaan.
Näyttelijät Mia Hafrén, Roni Martin, Eeva Putro, Timo Tuominen ja Panu Varstala
Ohjaus Atro Kahiluoto Lavastus Katri Rentto Pukusuunnittelu Saija Siekkinen Musiikki ja äänisuunnittelu Roni Martin Koreografia Panu Varstala Valosuunnittelu Ville Toikka Videosuunnittelu Joona Pettersson Dramaturgi Eva Buchwald
Esitys nähty kutsuvieraana
Mainoslinkit merkattu: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti