6.2.2020

Albert Edeflelt ja Romanovit - Sinebrychoffin taidemuseo


Albert Edelfelt (1854–1905), Luonnos, Hyvät ystävät, 1883, tussi, Kansallisgalleria | Ateneumin taidemuseo, Kuva: Kansallisgalleria, Jenni Nurminen

Albert Edelfelt ja Venäjän keisariperhe jakoivat läheiset välit 1800-luvulla ja Venäjän ja Suomen autonomian ajan kulttuurisuhteet olivat muutenkin tiiviit. Tämän yhteyden tuloksia on nyt nähtävillä Sinebcrychoffin taidemuseossa ja mukana on muun muassa kaksi Edelfeltin teosta, joiden olinpaikkaa ei tiedetty vuosikymmeniin ja ovat nyt nähtävillä ensimmäistä kertaa Suomessa.

Sinebrychoffin taidemuseo on profiloitunut teemallisesti mielenkiintoisten näyttelyiden tilana ja myös Edelfeltistä on löytynyt näkökulma, joka antaa aivan uuden tavan katsoa meille niin tuttua taiteilijaa. Näyttelyn kuraattorina toimii teoksia itse paikantanut Sani Kontula-Webb ja se on toteutettu yhteistyössä Suomen Pietarin instituutin kanssa, jonka johtajana Kontula-Webb toimii.

Sani Kontula-Webb esittelee näyttelyä

Suomella ei ollut omaa taideakatemiaa tai isoja keräilijöitä, joten Edelfeltin suuntautuminen itään oli luonnollinen askel tämän uralla. Suhteista Venäjään on kuitenkin suhteellisen vähän tietoa, mikä on Kontula-Webbin mukaan usein leimallista suomalaista Venäjää koskevalle historiankirjoitukselle.

Autonomian jälkeen konfliktit olivat myös kulttuurillisia ja vaikka Edelfelt itse oli patrioottinen hahmo, niin lähinnä tämän Pariisin matkoja on myöhemmin korostettu kansainvälisen uran osalta. Onneksi tältä jäi kuitenkin jälkeen mittava kirjeenvaihto muun muassa perheen kanssa.

Albert Edelfelt (1854–1905) Keisari Aleksanteri III:n lapset, 1882 öljy kankaalle, yksityiskokoelma. Kuva: Yksityiskokoelma

Albert Edefelt ja Romanovit tarjoaa kurkistuksen näihin vaiheisiin Edefeltin elämässä ja antaa mahdollisuuden nähdä töitä, joita täällä ei ole nähty yli sataan vuoteen tai joissain tapauksissa ikinä.

Voisi sanoa, että kaikki alkoi Edefeltin maalauksesta Hyvät ystävät, johon tämä on maalannut sisarensa Bertan. Juuri tuo teos nimittäin kiinnitti suuriruhtinas Vladimirin huomion ja johti siihen, että tämä tilasi taiteilijalta omien lastensa muotokuvat.

Vaikka Hyvät ystävät on ikään kuin vain johdanto näyttelyyn, niin henkilökohtaisesti se teki minuun suurimman vaikutuksen. Levollinen lukuhetki ja sävykäs tunnelma vetoaa ja on helppo nähdä miksi suuriruhtinas oli vaikuttunut.

Albert Edelfelt (1854–1905) Hyvät ystävät I (Berta ja Capi), 1881 öljy puulle, The State Hermitage Museum, 2020. Photo: Pavel Demidov
Suuriruhtinas Vladimirin tilaama maalaus Suuriruhtinaat Kirill ja Boris Vladimirovitš lapsina pidettiin pitkään kadonneena ja nyt se nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. Siinä 4-vuotias Boris ja 5-vuotias Kirill poseeraavat ylellisessä huoneessa. Kerrotaan, että Boris on katsonut keskeneräistä maalausta, osoittanut sormella kuvaansa ja ilmoittanut englanniksi: "That is his imperial highness mister Boris".

Albert Edelfelt (1854–1905) Suuriruhtinaat Kirill ja Boris Vladimirovitš lapsina. Rybinskin valtiollinen historiallinen arkkitehtuuri- ja taidemuseo

Jos keräilee vaikkapa vanhoja vinyyleitä tai sarjakuvia, niin tietää mikä riesa kanteen liimatuista hintalapuista on. Pidän mahtavana yksityiskohtana, että myös tämän tasoisessa taiteessa on sama ongelma. Kun maalaus löydettiin oli sen kuvapuolelle liimattu katalogitarra, joka sittemmin restauroitiin pois.

Myös suurikokoinen teos Koivujen alla on ollut kateissa viimeiset 80 vuotta. Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna itlasivat sen palatsiinsa ja myös tämän teoksen malleina toimivat Edelfeltin nuoremmat sisaret.
Albert Edelfelt (1854–1905) Koivujen alla, 1882 öljy kankaalle. yksityiskokoelma. Kuva: Kansallisgalleria, Hannu Pakarinen

Yhteensä Edelfelt maalasi kolme Romanov-suvun lasten muotokuvaa, jotka esiteltiin vuoden 1882 yleisvenäläisessä taideteollisuusnäyttelyssä Moskovassa. Vuoden 1917 vallankumous sekoitti monia asioita ja muotokuvat katosivat. Nyt, 140 vuotta myöhemmin, nämä muotokuvat ja niitä varten tehdyt luonnokset ovat nähtävillä Sinebrychoffilla.

Albert Edelfelt (1854–1905) Suuriruhtinas Andrei Vladimirovitš lapsena 1881 öljy kankaalle. Kuva: Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Serlachius-museot. Yehia Eweis

Lisätietoa näyttelystä, aukioloajoista ja museosta löydät Sinebrychoffin sivuilta täällä. Näyttely on avoinna 6.2. - 10.5.2020. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin suomen- ja venäjänkielinen kirja Albert Edelfelt ja Romanovit, joka antaa uutta tietoa Edelfeltin roolista suomalaisen taiteen ja kulttuurin lähettiläänä Venäjällä.

Kirja antoi innokkeen käydä vielä uudestaan katsomassa näyttely, sillä se avasi vielä lisää teosten laajaa historiallista taustaa. Siinä 15 vuoden ammatillisessa suhteessa hoviin on draamaa, johon haluan palata muutenkin myöhemmin.

Vaikka tämä näyttely pohjaa isoihin tarinoihin ja mielenkiintoiseen historiaan, niin lopulta nuo Edelfeltin tunnusomaisen herkät ja tunteikkaat maalaukset itsessään ovat näyttelyn pohja. Suosittelen kokemaan ne paikanpäällä ja samalla reissulla tietysti vierailemaan yläkerrassa Sinebrychoffien kotona.






*mainoslinkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti