27.2.2018

Vegemessut 2018



Vegemessut veti Kaapelitehtaalle yli 8000 ihmistä 24. - 25.2. ja täyteen pakattunakin messuhallissa oli ihan mahtava tunnelma. Ehkä vegeruoka tekee vain ihmisistä iloisempia. Olin itse messuilla sunnuntaina ja kaiken mielenkiintoisen informaation keskelläkin päällimmäiseksi jäi mieleen kaikki ne herkut.

Söin pizzaa, vöneriä, jätksiä, smoothieita, falafelia, papupihvejä ja vaikka mitä vegaanisia makupaloja. Ilman lihaa nyt neljä kuukautta eläneenä, nämä herkut tosiaan maistuivat. Oma maku on muuttunut paljon, mutta vielä erilaiset uudet ideat ovat hakusessa. Onneksi ruokakulttuuri on muutoksessa ja Vegemessujen kaltaiset tapahtumat ovat tästä merkkinä. Lihan pois jättämiseen ei ole enää syynä vaikeus.

Jokaiselle -valmisateriat ovat olleet henkilökohtainen pelastaja einesmarkkinoilla. Etenkin Tikka Masala on ihan törkyhyvää.


Vegemessut alkoivat suhteellisen pienestä ideasta, mutta kysyntä oli selkeästi suuri. Tapahtuma kasvoi välittömästi tuhansien ihmisten vaellukseksi, joka vaati tänä vuonna Kaapelitehtaan isommat tilat ja nähtäväksi jää riittävätkö nekään ensi vuodelle. Myös elokuun ensimmäinen lauantai kannattaa järjestäjien mukaan jo merkitä kalenteriin "jos hyvä ruoka ja kesäinen Helsinki kiinnostavat".

Jono sisään kasvoi välillä pitkäksi, mutta sekään ei tuntunut haittaavan ketään

Vegemessujen takana hääräävät Karry Hedberg ja Suvi Auvinen ovat etulinjassa muuttamassa suomalaista ruokakulttuuria. Vaikka vain prosentin verran maasta lukeutuu kasvissyöjiksi, niin muutos on ollut huomattava. Suvi Auvinen sanoo:
"On selvää, ettei vege ole pienen piirin puuhastelua, vaan aihe joka koskettaa kaikenlaisia ihmisiä. Muutamia vuosia sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella, että Helsingissä voidaan järjestää täysin vegaaninen tapahtuma, joka kerää tällaisen yleisömäärän! Muutos on ollut todella nopeaa. Kasvisruoasta on tullut kysymys, joka on noussut ruokakeskustelun keskiöön. Uskomme vakaasti, ettei kyseessä ole ohimenevä trendi, vaan pysyvä muutos ruokakulttuurissa."
Vegefirman Karry Hedberg ja Suvi Auvinen. Kuva: Elina Innanen

Vegemessujen lavalla kuultiin monia puheenvuoroja ja itse olisin voinut viettää yleisössä vaikka koko viikonlopun. Aiheina oliva muun muassa eläinten asema yhteiskunnassa, ilmastonmuutos, Mark Postin ideoita "keinolihasta", vegaanihaaste ja paljon muuta.

Kuuntelin esimerkiksi Liikkujan kasvisruokavalio -kirjan kirjoittaneen Jussi Riekin ajatuksia vegaaniruokavaliosta liikkujille ja tästä aiheesta puhui myös yksi maailman vahvimmista ihmisistä ja veganismin puolestapuhuja Patrik Baboumian.

Jussi Riekki lavalla

Erityisen mielenkiintoinen oli sosiologi Salla Tuomivaaran puheenvuoro, jossa kysyttiin: miksi väitämme ettei ihminen ole eläin? Yhteiskuntatieteissä eläin on ollut lähes näkymätön aihe lukuunottamatta esimerkiksi Edward Westermarckin yllättävän moderneja ajatuksia suhteestamme eläimiin ja miten asetamme ihmisen aina yläpuolelle. On kuitenkin kyseenalaista miten tämä ajatusmalli tosiaan kestää tarkempaa tutkimista. Odotankin innolla olisiko Tuomivaaralla ehkä tulevaisuudessa tulossa vaikkapa kirjaa aiheesta.

Salla Tuomivaara

Lavalla myös jaettiin Suomen ensimmäiset VegeAwards -palkinnot. Voittajat olivat:
Paras uusi tuote: Vöner
Paras kasviproteiini: Härkis
Paras eines: Vihis
Paras maito: Oatlyn iKaffe
Paras somekanava: Vegaanituotteet.net
Paras brändi: 3 kaveria
Paras jäätelö: 3 kaverin suklaa & pähkinäkinuski

Itse maistoin ensimmäistä kertaa Vöneriä messuilla ja se on muuten todella hyvää. Vihikset ovatkin kuuluneet ruokavalioon pitkään ja Härkis samoin. 3 kaverin jäätelön voitto taas ei ollut iso yllätys. Sen verran onnistunut tuote on kyseessä.

Paras somekanava. Vegaanituotteet.net

Tuplavoitto. Paras jäätelö ja paras brändi. 3 kaveria.

Paras uusi tuote. Vöööööneriä!

Vegaaninen elämä siirtyy hiljalleen pois marginaalista ja toivon, että tämä johtaa tiettyyn läpinäkyvyyteen niissä rakenteissa, jotka muodostavat suhteemme eläimiin. Kasvissyöntiin voi löytyä motivaatiota niin ilmaston, talouden kuin terveydenkin suhteen, mutta jo eläimille aiheutettu kärsimys tulisi olla seikka, joka saa edes ajattelemaan omaa kulutusta.


Eläin on kuitenkin totuttu näkemään jonain täysin erillisenä olentona suhteessa ihmiseen. Toivon, että jokin päivä katsomme taaksepäin historiassa tähän päivään ja näemme miten absurdia oli aiheuttaa toisille kanssaeläjille niin tarpeetonta kärsimystä, ennen niiden syömistä, kuin me nyt aiheutamme.

Lisää tietoa Vegemessuista löytyy näiden sivuilta täältä. Kannattaa myös katsoa Vegemessujen keräämä lista vegaanisista paikoista MyHelsingissä täällä.


Yli 60 näytteilleasettajaa ja 7 ravintolaa loivat pohjan hyväntuulisille ja herkullisille messuille ja odotan tosi paljon jatkoa tälle. Oli kiva hetki kun pääsi nostamaan käden ylös muiden kanssa, kun lavalta kysyttiin ketkä täällä laskevat itsensä kasvissyöjäksi. Tähän jengin tuntuu hyvältä kuulua. We are winning!

Täytyy vielä hehkuttaa Spiron jäätelöä

Niin hyvää!


Käy seuraamassa Lukupinoa myös näissä:




2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava juttu nuo vegemessut! En siis paikalla ollut enkä edes ollut tietoinen, että tällaiset messut on olemassa. Mutta ilahduttaa, että vegeilyä tuodaan esille ja toivottavasti se alkaa näkyä paremmin ravintoloissakin. Jotenkin tuntuu, että ainakin Helsingissä (missä yleensä sijaitsen ja tarvitsen ruokaa, kun tulen Suomessa käymään) monille ravintoloille vegesapuskat ovat pakkopullaa. Toisaalta myös esiintyy ajatusta, että vegeannoksista voi kiskoa samat hinnat kuin muistakin, mutta itse annokset ovat aneemisia "herneinstallaatioita". Itse tykkään paikoista, joissa saa sekaisin kaikenlaista ruokaa, koska usein seurueessa on muitakin kuin vegejä (itse olen yleensä ainoa vege).

    VastaaPoista
  2. Seurasin vegemessuja somen puolella ja kaikkialta olen kuullut ja lukenut pelkkää hyvää. Hienoa, että tällainen tapahtuma on pystytty luomaan. Itse olen sekasyöjä, mutta syön mielelläni kasvis- ja vegeruokaa. Olisipa hauska päästä joskus tuonne messuille maistelemaan ja hakemaan inspiraatiota.

    VastaaPoista