14.6.2017

Kielen elämä




Lari Kotilainen kirjoittaa suomen kielen historiasta, nykytilasta ja vähän tulevaisuudestakin kirjassaan Kielen elämä. Tämänkaltainen yleistajuinen ja hauskakin teos aiheesta onkin erittäin tervetullut. Myös sen sanoma on positiivinen. Ehkä se meidän rakas kielemme ei olekaan ihan niin uhattuna kuin monessa paikassa toitotetaan.

Kielen elämä alkaa tuhansien vuosien takaa niin sanotusta kantauralista ja jatkuu Agricolasta aina digikieleen. Kirja kyseenalaistaa useita vakiintuneita käsitteitä, kuten esimerkiksi juuri Agricolan myyttisiin mittapuihin nostetun merkityksen suomenkielelle ja sen miten pidämmä kieltämme jotenkin turhankin ainutlaatuisena.

Kotilainen kirjoittaa kielemme olevan oikeastaan melko helposti opittavaa ja tavanomaista. Sen sijaan sen merkitystä olemme kansana vähätelleet turhaan. Oikeastaan Suomi on erittäin levinnyt ja elinvoimainen kieli, jota opetetaan sadoissa yliopistoissa ympäri maailmaa.

Lari Kotilainen. Kuva: Siltala kustannus

Suomen kielen rappeutuminenkin on Kotilaisen mielestä lähinnä myytti. Kieli ei ole ikinä ollut jokin muuttumaton sarja sääntöjä vaan suomen kieli on tuhansia vuosia vanha prosessi, joka ei missään nimessä ole saavuttanut päätepistettään vaan kehitys on aina vain jatkuvaa.

Esimerkiksi hymiöitä, somen pätkittyä kieltä tai englannin vaikutusta Kotilainen ei näe samalla tavalla vaarana suomen kielelle kuin monessa keskustelussa on esitetty. Muun muassa Janne Saarikiven Imagessa esittämistä huolista ei tämän kirjan luettua olekaan enää niin huolissaan. Vaikka olen itsekin samaa mieltä, että esimerkiksi tieteessä tulisi suosia myös kotimaisia kieliä, niin en näkisi itse kielen olevan vaarassa.

On totta, että suuri osa maailman kielistä on uhanalaisia, mutta suomi ei ole yksi niistä. Itseasiassa sitä voi jopa kutsua jonkinlaiseksi menestystarinaksi. Jos Saarikivi ei ole yhdessä kahvilassa saanut palvelua kuin englanniksi, niin ehkä tämä ei ole yhtä suuri loukkaus kuin seksuaalinen häirintä, johon Saarikivi tapahtuman rinnastaa. Tuntuukin, että tämä tuntuu vastustavan enemmän yhdysvaltojen kulttuurin, kuin kielen, valloitusta. Sääli hänelle, ettei se kulttuurikaan ole mikään umpiossa syntynyt sarja sääntöjä, joka ei enää kehittyisi mihinkään.

Mikään ei ole pysyvää. Meidän kulttuurimme ja kielemme on rikasta ja se on juuri muutoksen ansiota. Nyt puhutaan kovin sanoin kaksikielisyydestä ja "pakkoruotsista", mutta historiassa yksikielisyys on aina ollut se poikkeavuus. Ihmiset ovat aina olleet sulautuvia kielen suhteen ja näen kehityksen, jossa halutaan jäädä paikoilleen yhteen hetkeen kulttuurisessa kehityksessä, jopa hieman vaarallisena.

Kielikin tulee muuttumaan. Etenkin nuorten käyttämä kieli ja netissä käyttämämme kieli muuttuvat todella nopeasti. Lainasanat, maahanmuuttajien vaikutus ja murteiden uusi arvostus rikastuttavat kadulla kuultua kieltä huomattavasti. Pidän esimerkiksi juuri murteiden suhteen siitä kehityksestä, että kun ne ensin kielivät alueellisista eroista, ovat ne nyt merkkejä identiteetistä. Vielä joitain kymmeniä vuosia sitten murteet hävisivät ihmisten puheesta näiden muuttaessa toisille paikkakunnille, mutta nyt niistä halutaan pitää kiinni osana omaa persoonaa.

Kielen elämä on kirja, johon on helppo tarttua vaikka äidinkieli ei olisi ollut niitä lempiaiheita koulussa. Akateeminen tönkkyys on poissa Kotilaisen tyylistä ja tilalla on huumorilla kirjoitettua ja lukijan kanssa keskustelevaa tekstiä. Runsaat anekdootit ja esimerkit olivat todella mielenkiintoisia ja nopealukuisen kirjan lopussa oli ihan pettynyt kun se loppui jo.


Lari Kotilainen, 2016, Kielen elämä, suomen kieli eilisestä huomiseen, Siltala


2 kommenttia:

  1. Luin tuon Saarikiven kolumnin ja olen hänen kanssaan aivan samoilla linjoilla, se, että englantia ujutetaan suomen viralliseksi kieleksi ja että muita kieliä sen rinnalla vähätellään, on huolestuttavaa.

    Asun ulkomailla ja hämmästelen usein, miten tavattoman kapeakatseinen suomalainen ajattelu nykyään on, samoin tiedonvälitys. Kun suomalaislehdet (etenkin HS) kirjoittavat mitä "maailmalla" ajatellaan, tarkoittaa se 99-prosenttisesti Yhdysvaltoja. Ikään kuin muuta maailmaa ei olisikaan kuin angloamerikkalainen.

    Samoin Saarikiven kommentti kirjojen kääntämisestä on todellinen ongelma, sehän näkyy jo monissa kirjablogeissa, joissa pääsääntöisesti käsitellään vain suomalaisia ja angloamerikkalaisia kirjoja. Suuri osa niin kirjoista kuin lehdissä olevista artikkeleistakin tulee Suomeen Amerikasta, satunnaisesti myös Briteistä. Jos se ei ole kulttuurin ja ajattelun rajoittamista, niin mikä?

    Minusta Saarikiven pointti ei ollut pelkästään kieli, vaan ajattelu, Suomen amerikkalaistaminen. Siitä pitäisi todellakin olla huolissaan, kyse on aivan samasta kuin 1900-luvun taitteen venäläistämisessä – sotajoukotkin ovat jo maassa, itse itsensä kutsumina, heh. Ja kyllä, minäkin olen ihmetellyt Helsingin englannistumista – ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minua, sataprosenttista suomalaista, yritetään kahvilassa tai ravintolassa englanniksi palvella...

    VastaaPoista
  2. Professori Saarikivi provosoi suomen kielen puolesta mutta en tiedä, onko hän tosissaan.

    On hyvä, että vaaditaan keskustelua siitä, miksi suomalainen ei saisi opiskella suomeksi, sairastaa suomeksi ja käyttää palveluja suomeksi.

    Toisaalta Saarikivi vaikenee pakkoruotsista (hän ei halua liata itseään toivottomassa debatissa) mutta katsoo, että riittäisi, jos vain 15% ikäluokasta saisi opiskella englantia ja muille opetettaisiin muuta. Hyvä provo, kun vielä jättää mainitsematta, kuka noille muille kielen valitsisi.

    Voiko suomenkielisten kielellisiä oikeuksia puolustaa vaatimatta heille oikeutta olla itse valitsemassa oman kieliotaitonsa?

    Kielilahjakkuuden kuplassa on helppo kuvitella, että kaikki oppivat englannin ilman opetustakin. Tai että on realismia, että vahvan englannin puuttuessa ihmiset alasta riippumatta ryhtyisivät syvällisesti pohtimaan esim ranskan kielen kantamaa ja avaamaa mielikuvakielisulahula&oivallusmaailmaa.

    Useimmille kieli on väline, joka opitaan ja joka säilyy vain jatkuvassa käytössä. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että ihmiset voivat tehdä valinnat omista lähtökohdistaan. Maahanmuuttajataustaisten äidinkielteen säilymiseen voitaisiin satsata enemmän.

    Ahvenanmaalta poistettiin pakkosuomi, koska se söi nuorten muun kielitaidon. Aivan saman tekee pakkoruotsi mannermaalla. Todellista käyttöä ruotsilla ei ole kuin noin prosentille ikäluokasta, jotka valitsevat ruotsinkieliset jatko-opinnot tai avioituvat ruotsinkieliseen sukuun. Ruotsin vapaaehtoiselle opetukselle on perusteensa muttei pakolle. Missään maailmassa ei ole pakkoruotsimme kaltaista pientä vähemmistökieltä pakollisena kaikille alakoulusta yliopistoon.

    Puhutaan vaan kielistä, mutta kunnioitetaan erilaisuutta. Kieliä on lukemattomia ja niiden välillä on aina valittava toisin kuin luonnontieteellisen maailmankuvan tai matematiikan kohdalla.

    VastaaPoista