Kielen elämä

Lari Kotilainen kirjoittaa suomen kielen historiasta, nykytilasta ja vähän tulevaisuudestakin kirjassaan Kielen elämä. Tämänkaltainen yleistajuinen ja hauskakin teos aiheesta onkin erittäin tervetullut. Myös sen sanoma on positiivinen. Ehkä se meidän rakas kielemme ei olekaan ihan niin uhattuna kuin monessa paikassa toitotetaan.

Kielen elämä alkaa tuhansien vuosien takaa niin sanotusta kantauralista ja jatkuu Agricolasta aina digikieleen. Kirja kyseenalaistaa useita vakiintuneita käsitteitä, kuten esimerkiksi juuri Agricolan myyttisiin mittapuihin nostetun merkityksen suomenkielelle ja sen miten pidämmä kieltämme jotenkin turhankin ainutlaatuisena.

Kotilainen kirjoittaa kielemme olevan oikeastaan melko helposti opittavaa ja tavanomaista. Sen sijaan sen merkitystä olemme kansana vähätelleet turhaan. Oikeastaan Suomi on erittäin levinnyt ja elinvoimainen kieli, jota opetetaan sadoissa yliopistoissa ympäri maailmaa.

Lari Kotilainen. Kuva: Siltala kustannus

Suomen kielen rappeutuminenkin on Kotilaisen mielestä lähinnä myytti. Kieli ei ole ikinä ollut jokin muuttumaton sarja sääntöjä vaan suomen kieli on tuhansia vuosia vanha prosessi, joka ei missään nimessä ole saavuttanut päätepistettään vaan kehitys on aina vain jatkuvaa.

Esimerkiksi hymiöitä, somen pätkittyä kieltä tai englannin vaikutusta Kotilainen ei näe samalla tavalla vaarana suomen kielelle kuin monessa keskustelussa on esitetty. Muun muassa Janne Saarikiven Imagessa esittämistä huolista ei tämän kirjan luettua olekaan enää niin huolissaan. Vaikka olen itsekin samaa mieltä, että esimerkiksi tieteessä tulisi suosia myös kotimaisia kieliä, niin en näkisi itse kielen olevan vaarassa.

On totta, että suuri osa maailman kielistä on uhanalaisia, mutta suomi ei ole yksi niistä. Itseasiassa sitä voi jopa kutsua jonkinlaiseksi menestystarinaksi. Jos Saarikivi ei ole yhdessä kahvilassa saanut palvelua kuin englanniksi, niin ehkä tämä ei ole yhtä suuri loukkaus kuin seksuaalinen häirintä, johon Saarikivi tapahtuman rinnastaa. Tuntuukin, että tämä tuntuu vastustavan enemmän yhdysvaltojen kulttuurin, kuin kielen, valloitusta. Sääli hänelle, ettei se kulttuurikaan ole mikään umpiossa syntynyt sarja sääntöjä, joka ei enää kehittyisi mihinkään.

Mikään ei ole pysyvää. Meidän kulttuurimme ja kielemme on rikasta ja se on juuri muutoksen ansiota. Nyt puhutaan kovin sanoin kaksikielisyydestä ja "pakkoruotsista", mutta historiassa yksikielisyys on aina ollut se poikkeavuus. Ihmiset ovat aina olleet sulautuvia kielen suhteen ja näen kehityksen, jossa halutaan jäädä paikoilleen yhteen hetkeen kulttuurisessa kehityksessä, jopa hieman vaarallisena.

Kielikin tulee muuttumaan. Etenkin nuorten käyttämä kieli ja netissä käyttämämme kieli muuttuvat todella nopeasti. Lainasanat, maahanmuuttajien vaikutus ja murteiden uusi arvostus rikastuttavat kadulla kuultua kieltä huomattavasti. Pidän esimerkiksi juuri murteiden suhteen siitä kehityksestä, että kun ne ensin kielivät alueellisista eroista, ovat ne nyt merkkejä identiteetistä. Vielä joitain kymmeniä vuosia sitten murteet hävisivät ihmisten puheesta näiden muuttaessa toisille paikkakunnille, mutta nyt niistä halutaan pitää kiinni osana omaa persoonaa.

Kielen elämä on kirja, johon on helppo tarttua vaikka äidinkieli ei olisi ollut niitä lempiaiheita koulussa. Akateeminen tönkkyys on poissa Kotilaisen tyylistä ja tilalla on huumorilla kirjoitettua ja lukijan kanssa keskustelevaa tekstiä. Runsaat anekdootit ja esimerkit olivat todella mielenkiintoisia ja nopealukuisen kirjan lopussa oli ihan pettynyt kun se loppui jo.

Lari Kotilainen, 2016, Kielen elämä, suomen kieli eilisestä huomiseen, Siltala