Luokkalaki

Luokkalaki - miten suomen lait ja viraonomaiset syrjivät työväenluokkaa jatkaa Anna Kontulan hienojen kirjoitusten sarjaa. Kirja valottaa tapaa, jolla yhteiskunta asettelee ihmisiä eriarvoisiin asemiin myös luokkien perusteella. Kyseessä on monella tapaa vaiettu aihe, joka ehdottomasti ansaitsee lisää tietoisuutta.

Anna Kontula on Tamperelainen sosiologi ja vasemmistoliiton kansanedustaja. Tämä väittää  Into kustannuksen pamfletissaan luokkaerojen olevan edelleen hyvinkin voimissaan, mutta niiden vaipuneen piiloon eräänlaiseksi yhteiskunnan rakenteisiin haudatuksi ongelmaksi.

Anna Kontula. Kuva: www.annakontula.fi

Kun useat vähemmistöt on helppo niputtaa helposti tunnistettaviksi ryhmiksi, luokkaerojen häviäjiksi jäävät ovat huomattavasti vaikeampi ryhmä tunnistaa. Ei ole olemassa varsinaista karttaa, jonka mukaan navigoida, että ketkäs sinne alempiin luokkiin kuuluvatkaan, vaan käsite on jatkuvasti liikkeessä.

Tästä ryhmästä onkin haluttu jostain syystä puhua mieluummin termeillä kuten "syrjäytyneet" tai "vähäosaiset", jolloin ei tarvitset ottaa käsittelyyn taustalla piileviä rakenteellisia ongelmia.

Kontula nostaa pamfletissaan esiin muutamia käytännön esimerkkejä miten luokkaerot tuottavat syrjiviä käytäntöjä. Esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen pidennykset voivat käytännössä pakottaa ihmisiä rankempiin töihin pienen palkkansa eteen, mutta työvuoroista ei uskalleta kieltäytyä.

Toimeentulotukiasiakkailla taas ei ole Kontulan mukaan samanlaista suojaa yksityisyyteen kuin suurimmalla osalla muusta kansasta. Esimerkiksi pankkisalaisuutta rikotaan jatkuvasti ja tämä voi vaikeuttaa muun muassa myöhempiä lainojen hakuja.

Pitkäaikaistyöttömistä taas kerätään rekisteriä, joka on monen eria alan ihmisen luettavissa, mutta josta ei pidetä minkäänlaista lokia. Etenkin pienillä paikkakunnilla näiden rekisterien väärinkäyttö on todellinen uhka.

Luokkalaki on erilaisten käytänteiden järjestelmä, jossa ihmisiä laitetaan eriarvoisiin asemiin luokan perusteella. Koska luokka itsessään on häilyvä käsite, niin luokkalain avulla on helppo tehdä yhtäläiseen häilyviä käytänteitä, jotka lipsuvat päättäjien sormien läpi.

Luokka on paljolti myös satunnaisia mielikuvia. Mieleen tulee helposti millaisia tapoja pukeutua, mitä musiikkia kuunnellaan tai missä lomaillaan, kun puhutaan eri luokkien ihmisistä. Alempiin luokkiin asetetaan helposti negatiivisia arvoja, kuten laiskuus, epärehellisyys tai halpa maku. Ylempiin luokkiin taas negatiivisa arvoja, kuten saituus, snobeus tai empaattisuuden puute.

Myös positiivisia arvoja asetetaan molempiin ryhmiin. Kuitenkin köyhien suhteen tämä voi luoda eräänlaista "myytillisen köyhän ihmisen" käsitettäkin. Puhutaan aina "heistä" köyhistä, jostakin jalosta ja pelastettavista olevasta olennosta, joka haluaa vain samaa kuin kaikki muutkin. Kontula sanoo, että "Köyhät on rakastettu marginaaliin." Nämä nostetaan jalustalle, mutta samalla viedään jotain näiden ihmisyydestä.

Luokkaeroja tarkastellessa olisikin tärkeintä nähdä se ilmiselvältä tuntuva pointti, että kaikki luokat koostuvat pohjimmiltaan samanlaisesta ihmismassasta. Kaikki eivät ole vain yhdenvertaisesti puhtaaseen, hyvään elämään tähtääviä yksilöitä vaan myös samaa epämiellyttävää massaa, jota me ihmiset nyt vain silloin tällöin satumme olemaan.

Kun köyhä menee työkkäriin ei tämän tulisi joutua avaamaan elämäänsä sankarimyyttinä, jossa jokainen valveillaolon minuutti on mennyt työn etsintään ja sen jälkeen tuoda satoja papereita tästä todisteeksi. Tälle voi antaa saman luottamuksen kuin sille ihmiselle, jota automaattisesti nyt pitäisi kutsua "normaaliksi" ihmiseksi. Sille ensimmäisen luokan ihmiselle joka ei töiden loppuessa ole työtön vaan "osaaja vailla kohdetta". Jos ihmiselle ei anneta luottamusta, niin miksi tämä luottaisi kehenkään takaisin?

Anna Kontula, 2016, Luokkalaki, miten suomen lait ja viranomaiset syrjivät työväenluokkaa, Into kustannus