26.10.2015

Pyhät Kirjamessut




Helsingin kirjamessut on tapahtumana kuin kirkkoon astuisi. Jos se kirkko siis on meluisa, värikäs ja sisällyttää ihmisiä kaikilta eri elämän alueilta. Ilmassa on joukkohysteriaa ja ikonien palvontaa, kaikkia yhdistää jokin suurempi kirjallisuuden pyhä voima.

Suuret nimet kuten Otava, Tammi, WSOY, Suomalainen Kirjakauppa ja Gummerus ovat pystyttäneet jättimäiset alttarinsa etualalle ja pienemmätkin toimijat saavat osakseen ansaitsemaansa palvontaa runsaasti. Messuja suoritettiin lavaohjelmien muodossa yli 800 kertaa ympäri messuja ja jokainen veti kuulijoita puoleensa.


Jokainen pystyi rakentamaan kokemuksesta juuri sellaisen kuin haluaa. Messut saattoi nähdä kaupallisena tapahtumana tai taiteilijoiden yhteenliittymänä. Siellä saattoi kuumeisesti yrittää nähdä kaiken tai rauhassa antaa virran viedä lavatapahtumista, kirjakauppoihin ja taas pienkustantajien kautta antikvariaateille. Tämä on se kirjanystävien pyhä tapahtuma, joka saattaa kaikki yhteen kerran vuodessa.

Messujen teemana oli venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri ja sitä edustivat lukuisat Venäjän nykykirjailijat. Yli kolmenkymmenen kirjailijan voimin tämä olikin suurin Venäjän nykykirjallisuutta esittelevä tapahtuma.

Eräänlaisena varjoteemana olin aistivinani myös uskonnollisten teemojen läsnäolon. Luterilainen kirkko oli vahvasti edustettuna messulattialla, mutta myös Islam, erilaiset teologiset seurat ja Jehovan todistajat olivat näkyvästi läsnä. Jaettiinpa sunnuntaina myös Vuoden kristillinen kirja-palkinto, jonka sai Jukka Sariolan teos Ystäväni Seija - kutsumuksena Afganistan.


Kirjauskonnoilla on toki paikkansa kirjamessuilla vaikka useimmilta ei mitään uusia merkittäviä teoksia olekaan vähään aikaan ilmestynyt. Edes paatunutta ateistia ei näiden läsnäolo häiritse ja kävin näiden kojujen tarjontaakin katselemassa. Tarjolla oli kaikkea luostarielämästä Jeesus-Mangaan. Ortodoksien ikonit ja hunajaiset kynttilät aidosti houkuttelivat hetken viipymään ja koraanin erikieliset käännökset houkuttelivat selailemaan niitä. On hämmentävää ajatella miten muutama kirja on niin vaikuttava niin monen ihmisen elämään joko suorasti tai epäsuorasti.


Jehovan todistajat saivat osakseen kritiikkiä sunnuntaina kun Aila Ruoho puhui kirjastaan Vartiotornin varjossa - toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta. Hengellistä väkivaltaa tutkinut Ruoho kertoi miten Suomessakin harjoitetaan niin sanottua karttamisoppia, jossa seurakunnasta eronnut joutuu koko perheensä ja lähipiirinsä hylkäämäksi. Järjestö saa ihmiset toimimaan tahtonsa mukaan rutiineilla ja pelolla. Vaikka todistajilla ei ole käsitteistössään varsinaista helvettiä, voivat nämä luoda pelko harmageddonilla ja erilaisilla demoniopeilla.

Aila Ruoho (oikealla)
Jokainen todistaja joutuu valvomaan toistaan ja näin luodaan ympäristö, jossa vallankäyttö on hyvin pitkälle vietyä ja yksipuolista. Mielenkiintoinen yksityiskohta olivat myös todistajien käytännöt kun nämä kohtaavat ihmisiä siellä ovilla. Kuinka esimerkiksi nämä merkitsevät ylös keskusteluihin menneet tunnit ja miten näiden pitää kehua kuulijaa ja olla kritisoimatta järjestöään millään tavalla. Ruoho kehoittikin messukansaa jalkautumaan todistajien kojulle ja kyselemään itse enemmän järjestön toiminnasta.

Kun näiden kojulla kysyin oliko Ruoho itse käynyt siellä juttelemassa, ei keskustelua kuitenkaan haluttu jatkaa kuin esimerkiksi Jehovan todistajien hienoja nettisivuja käsittelemään. Ilmapiiri oli erittäin ystävällinen. Tuli melkein mieleen Hannun ja Kertun löytämä herkullinen ylläritalo.


Myös kristilliset uskonnot yleisesti saivat kriittistä tarkastelua osakseen kun Aini Linjakumpu kertoi kirjastaan Uskonnon varjot - hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä. Linjakumpu käsittelee uskontoja hyvin sosiologisella otteella ja käsittää ne sarjana toimintoja ja opittuja malleja, jotka vaikuttavat yksilöön eri tavoin.

Valitettavasti uskontojen puitteissa on mahdollista vaikuttaa yksilöön myös hyvin negatiivisella tavalla. Yliluonnolliseen superolentoon viittaaminen antaa ikään kuin vapaat kädet vallankäyttäjälle taivuttaa yksilö toimimaan haluamallaan tavalla.

Linjakumpu painottaakin, että valtion on toimittava täysin erillisenä elimenä kaikista uskonnoista ja että viranomaisia on opastettava tarkemmin hengellisen väkivallan kohtaamisessa. Se on väkivallan muoto, joka on todella piilossa yhteiskunnassamme ja hankala havaita. Uskonto toimii väkevänä suojana niille, jotka sitä väärinkäyttävät ja on ymmärrettävä, että uskonto on jotain mikä yhdistää ihmisiä, mutta myös erottelee.

Aini Linjakumpu (oikealla) ja haastattelija Matti Myllykoski

Henkinen ravinto on saatavissa sadoista ja tuhansista kirjoista. Miksi siis tyytyä vain yhteen? Kirjamessut ovat täynnä esimerkkejä mahtavista teoksista. Suosittelen ensi vuonna katsastamaan muun muassa Terra Cognitan, Vastapainon, Osuuskumman ja Haamu-kustannuksen pisteet. Tai no oikeastaan suosittelen katsastamaan koko messut, mieleen tulvii paljon mahtavaa nähtyä. Myös bloggareiden vinkkauspiste on varmasti taas pystyssä ensi vuonnakin ja siellä voit tavata pirteitä ja mukavia kirjabloggareita. Tai minut.

Salingerin, Cheeverin, Steinbeckin ja Hemingwayn siunausta.




3 kommenttia:

  1. Kiitos erilaisesta messuraportista! Olet seurannut todella mielenkiintoisia keskusteluja!

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu ja erilainen kirjoitus messuista :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia keskusteluja olet käynyt kuuntelemassa. Tuosta Linjakummun kirjasta en ollut kuullutkaan, täytyy etsiä se käsiin jostakin.

    VastaaPoista